Hyppää sisältöön

Nuori mies loukkaantui vesijettionnettomuudessa Helsingissä − poliisi: Tehokkaat vesijetit eivät ole leluja

Poliisin mukaan on vain ajan kysymys, milloin vesijettien onnettomuuksissa käy pahin mahdollinen.

Poliisin muistuttaa vesijettien olevan äärimmäisen tehokkaita ajoneuvoja. Kuvan kuljettaja ei liity eiliseen onnettomuuteen. Kuva: Janne Lindroos / Yle

Kahta henkilöä kuljettanut vesijetti kaatui eilen lauantaina kovassa vauhdissa Helsingin edustalla, Vasikkasaaren ja Koivusaaren välissä, ja toinen kyydissä ollut, nuori mies, loukkaantui. Hänet toimitettiin sairaalahoitoon.

Vesijetillä ajettiin aaltoon veneväylän vierellä. Jetin kaatuessa molemmat kyydissä olleet sinkoutuivat veteen.

Poliisin mukaan vastaavia läheltä piti -tilanteita on ollut viime viikkoina Helsingin vesialueilla useita.

Yle Uutiset uutisoi viime keskiviikkona, kuinka vesijetteilijät temppuilivat vaarallisesti Tallinnan-laivan peräaalloissa. Merivartiosto varoitti jo tuolloin ilmiöstä.

Myös poliisi muistuttaa, että vesillä liikkuessa turvallisuudesta ja vesiliikennesäännöistä on pidettävä huolta. Poliisin mielestä moni vesijettien eli vesiskoottereiden vuokraaja ei ymmärrä, että vesiliikenneajoneuvot eivät ole leluja, vaan niillä voi saada aikaan vakavaa vahinkoa.

− Vesijetit ovat äärimmäisen tehokkaita, ja niillä pääsee todella kovaa. Harvalla riittävät taidot niiden kuljettamiseen kovassa vauhdissa, ja tilanteet ovat hengenvaarallisia, ylikonstaapeli Panu Kanniainen venepoliisista muistuttaa tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Poliisin mukaan on vain ajan kysymys, milloin vastaavissa onnettomuuksissa käy pahin mahdollinen.

Lauantain pelastustehtävää johti Merivartiosto. Poliisi tutkii tapausta muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös:

.
.