Hyppää sisältöön

Niinistö ja Marin esittivät surunvalittelunsa ampumisen vuoksi, Tanskan päättäjät toivoivat kansalta yhtenäisyyttä

Lukuisat vaikuttajat ottivat kantaa Kööpenhaminan tapahtumiin sosiaalisessa mediassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi surunvalittelunsa Twitter-tilillään. Niinistö kuvattiin Naantalin Kultarannassa 16. kesäkuuta. Kuva: Jani Saikko / Yle

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti sunnuntai-iltana surunvalittelunsa Kööpenhaminan ampumisen vuoksi Twitterissä (siirryt toiseen palveluun).

– Olen syvästi järkyttynyt ja surullinen Kööpenhaminan tämäniltaisista uutisista. Syvät osanottoni kaikille, joita tämä kauhea rikos koskettaa, Niinistö kirjoitti englanniksi.

Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) esitti Twitter-tilillään surunvalittelunsa ampumisesta, jota hän kutsui "shokeeraavaksi väkivallanteoksi" (siirryt toiseen palveluun).

Lisäksi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) lähetti surunvalittelut ammuskelun johdosta ulkoministeriön Twitter-tilillä (siirryt toiseen palveluun).

– Ajatuksemme ovat uhrien ja heidän perheidensä luona, twiitissä kirjoitettiin englanniksi.

Kuninkaalliset ja pääministeri kiittivät viranomaisia

Tanskan kuningatar Margareeta peräänkuulutti kruununprinssin ja -prinsessan kanssa yhtenäisyyttä. Kuninkaalliset kertoivat tiedotteessa ajatustensa olevan uhrien, heidän sukulaistensa sekä kaikkien niiden luona, joita tragedia on koskettanut.

Heidän mukaansa tilanne vaatii yhtenäisyyttä ja huolenpitoa. Lisäksi tiedotteessa kiiteltiin poliisia, pelastushenkilöstöä ja terveysviranomaisia nopeista ja tehokkaista toimista.

Myös Tanskan pääministeri Mette Frederiksen julkaisi maanantain vastaisena yönä tiedotteen, jossa hän otti osaa läheisensä menettäneiden suruun. Pääministeri kiitti viranomaisia ja muita ihmisiä, jotka olivat tarjonneet apuaan. Hän toivoi, että tanskalaiset pysyisivät yhtenäisinä ja tukisivat toisiaan.

Lue lisää:

.
.