Hyppää sisältöön

Ukrainan armeija vahvistaa vetäytyneensä Lysytšanskista – Venäjä sanoo hallitsevansa jo koko Luhanskia

Tutkija Ilmari Käihkön mukaan nyt tarkkaillaan, pystyykö Venäjä kääntämään Lysytšanskin  valtauksen läpimurroksi sodassa.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puhui tiedotustilaisuudessa Kiovassa sunnuntaina. Kuva: Miguel Medina / AFP

Ukrainan armeija ilmoittaa, että se on viikonlopun aikana vetäytynyt Lysytšanskin kaupungista Itä-Ukrainassa.

Armeijan lausunnon mukaan joukot vedettiin sotilaiden henkien säästämiseksi.

– Puolustuksen jatkamisella olisi kuolettavat seuraukset, armeijan lausunnossa sanotaan.

Vetäytyminen tapahtui viikkoja jatkuneiden kovien taistelujen jälkeen, ja Venäjä on julistanut sen merkittäväksi voitoksi.

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu sanoi aiemmin sunnuntaina, että Venäjä on vallannut kaupungin ja että sillä on nyt hallussaan koko Luhanskin alue. Luhansk ja siellä etenkin Lysytšanskin kaupunki ovat olleet sodan keskipisteessä viime viikkoina.

Tutkija Ilmari Käihkö sanoi Ylen aamun haastattelussa, että kaupungin miehityksen merkitystä koko sodan kannalta on vielä vaikea arvioida.

– Voidaan pohtia pystyykö Venäjä kääntämään Lysytšanskin miehityksen läpimurroksi, ja toisaalta sitä pystyykö Ukraina hallitulla vetäytymisellä siirtymään seuraavalle puolustuslinjalle ja sitä kautta pysäyttämään Venäjän hyökkäyksen, hän sanoo.

Kummallekin vaikea kesä edessä

Venäjä on viime aikoina lisännyt ilmaiskujaan etenkin etäällä rintamalinjasta oleviin kaupunkeihin. Tämä on aiheuttanut huomattavasti siviiliuhreja, Käihkö huomauttaa.

Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti pohtii myös sodan kulkua tulevina viikkoina. Hänen mukaansa useimpien sodan seuraajien arvio on sama: kummaltakin osapuolelta loppuvat vähitellen joukot kesän aikana.

– Silloin siirrytään todennäköisesti operatiiviseen taukoon, hän sanoo.

Zelenskyi: Ukraina neuvottelee lisäaseistuksesta

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vannoi sunnuntain videopuheessa, että Ukrainan joukot palaavat Lysytšanskiin.

– Palaamme takaisin taktiikkamme ansiosta, nykyaikaisten aseiden tarjonnan lisääntymisen ansiosta, Zelenskyi sanoi yöllisessä videopuheessaan.

Sen jälkeen kun Venäjä vetäytyi joiltakin valtaamiltaan alueilta Ukrainassa, se on pyrkinyt saamaan hallintaansa kokonaan Ukrainan itäosan Donbasin.

Donbasiin kuuluu Luhanskin lisäksi Donetskin alue, josta osa on edelleen Ukrainan hallussa.

Jälleenrakennuskokous Luganossa, Sveitsissä

Kymmenien maiden edustajat tapaavat maanantaina Sveitsissä keskustellakseen Ukrainan jälleenrakennuksesta, jonka on määrä alkaa vaikka sota on vielä meneillään.

Luganossa tapaavat maat ja järjestöt pohtivat paitsi Ukrainan avustamista myös uudistuksia, joita Ukrainalta vaaditaan Euroopan unionin myönnettyä sille hakijamaan statuksen viime kuussa.

.
.