Hyppää sisältöön

Rajavartiolaitos siirtää ulkovartiolaivansa Hankoon – Turun Pansion tukikohta tyhjenee

Ulkovartiolaivat Turun Pansiosta ja Kirkkonummen Upinniemestä siirtyvät Lappohjan satamaan ensi vuoden alusta.

Merivartioston ulkovartiolaiva Tursas arkistokuvassa. Kuva: Linus Hoffman / Yle

Rajavartiolaitoksen kaksi ulkovartiolaivaa siirtyvät Turun Pansiosta uuteen tukikohtaan Hangon Lappohjaan. Kolmas laiva siirtyy Kirkkonummen Upinniemestä Hankoon.

Ulkovartiolaivat Uisko, Tursas ja Turva siirtyvät Lappohjan satamaan ensi vuoden alusta. Rajavartiolaitos on tiedotteensa mukaan tehnyt vuokrasopimuksen Lappohjan satama-alueen rakenteiden ja tilojen vuokraamisesta Port of Lappvik Ab:n kanssa. Tähän kuuluu sekä laituri että tukeutumis- ja varastotilat.

– Laivojen muutto ei aiheuta muutoksia Länsi-Suomen merivartioston tai muidenkaan merivartiostojen hallinto- ja organisaatiorakenteisiin. Se paikka vain vaihtuu, mistä laivat lähtevät merelle, kertoo Suomenlahden merivartioston komentaja Mikko Hirvi.

Lisäksi raja- ja merivartiokoulun merellinen koulutus siirtyy Turun Pansiosta Paraisten Nauvon merivartioasemalle. Tämä tarkoittaa sitä, että Pansion tukikohta tyhjenee Rajavartiolaitoksesta. Alueelle jää vielä Merivoimien tukikohta.

Nauvossa koulutus alkaa ensi vuoden keväällä. Tämä näkyy saaristoliikenteessä, ainakin vähän, arvioi Hirvi.

– Kyllä se tarkoittaa sitä, että näymme Turun saaristossa. Toki jo nyt merellinen koulutus näkyy Saaristomerellä, mutta kyllä koulutuksen siirtyminen Nauvoon vilkastuttaa lähialueita.

Rajavartiolaitos kertoo tiedotteessaan, että samalla perustetaan ympäristövahinkojen torjunnan varastokokonaisuus Hankoniemelle. Tämä parantaa Rajavartiolaitoksen mukaan varautumista ympäristövahinkojen torjunnan tehtäviin.

Lue lisää:

.
.