Hyppää sisältöön

Kokeneetkaan vuorikiipeilijät eivät tunnista jääkannen alla piilevää vaaraa – Italian tuhovyöry voi toistua

Asiantuntijoiden mukaan jäätikkö romahti poikkeuksellisen kuuman kesän ja ilmastonmuutoksen vaikutuksen vuoksi.

Kymmeniä kateissa Italian vuoristo-onnettomuuden jäljiltä
Kymmeniä kateissa Italian vuoristo-onnettomuuden jäljiltä

Jäätikön romahdus Italian alpeilla sunnuntaina on asiantuntijoiden mukaan tulosta useamman ilmastotekijän vaikutuksesta.

Itävallan tiedeakatemiassa työskentelevä jäätikkötutkija Andrea Fischer sanoo Itävallan yleisradioyhtiö ORF:n haastattelussa, että vuoristossa on koettu jo kahden vuosikymmenen mittainen erittäin nopean sulamisen kausi.

– Viime talvi oli etenkin etelässä erittäin vähäluminen ja lumipeite on vetäytynyt ylös. Voimakas sulaminen on saanut aikaan tulvimista, ja ilmaston ja sään yhteisvaikutuksesta jään alle muodostuu onkaloita, jotka vesi täyttää.

Onnettomuuspaikka Marmolada-vuorella Dolomiiteilla, Italian Alpeilla. Kuva: AFP

Asiantuntijat korostavat tapahtuneen arvaamattomuutta. Fisherin mukaan historia ei tunne vastaavaa vyöryä, joten kokeneimmatkaan alpinistit eivät ole oppineet tunnistamaan vaaraa, joka vaanii jääkannen alla.

Helle laukaisi vyöryn

Vyöryn laukaisevana tekijänä pidetään hellettä, jonka vuoksi ylhäällä vuorillakin lämpötila kohosi kymmeneen asteeseen. Alempana on mitattu jopa 24 asteen lämpötiloja.

Marmoladan huippu kohoaa 3 300 metriin.

– Säätila on mennyt aivan sekaisin etenkin 3 500 metrin korkeuden alapuolella, kuvailee tutkija Renato Coluzzi Italian Polaaritieteiden instituutista. – Tämä johtuu "uudesta ilmastosta", ja valitettavasti tällaiset tilanteet tulevat toistumaan tulevina vuosina, hän lisää AP:n mukaan.

Katastrofi käynnistyi varoittamatta

Luonnonmullistus koitui vuorella retkeilleiden kohtaloksi. Surmansa saaneiden määräksi lasketaan nyt seitsemän, mutta etsinnöissä pelätään löytyvän lisää uhreja. Ainakin 13 on edelleen kateissa. ** **

Kun vyöry alkoi, jyrisi kerrostalon kokoinen massa jäätä ja kiveä alas rinnettä. Tuho eteni jopa kolmensadan kilometrin tuntivauhdilla.

Pelastushelikopteri etsi eloonjääneitä Marmolada-vuoren ympäristöstä maanantaina 4. heinäkuuta. Kuva: Pierre Teyssot / AFP

Rinteessä olleilla ei ollut mahdollisuuksia paeta. Uutistoimisto AP raportoi, että eräs kiiipeilijä oli juuri ennen katastrofia lähettänyt hymyilevän selfie-kuvan veljelleen.

Kuuma ilmanala on vallannut vuoret poikkeuksellisen aikaisin. Roma Tre -yliopiston professori Massimo Frezzotti sanoi uutistoimisto AFP:n haastattelussa, että jäätikön nykytila on sellainen, että vastaavaa voisi kuvitella näkevänsä vasta elokuun puolivälissä, ei heinäkuun alussa.

Tuhojen pelätään jatkuvan

Ilmiön pelätään uusiintuvan. Jäätiköihin erikoistunut tutkija Renato Colucci muistuttaa, että Alppien lämpötila on ollut viikkoja paljon normaalin yläpuolella.

Vaara ei koske vain Italian alppeja. Ranskan Mont Blanc on ilmastonmuutoksen koettelema, ja itävaltalainen tutkija Ficsher ennakoi, että Marmoladan onnettomuuden kaltainen vyöry voi sattua Alppien itäosissa koska tahansa.

Italian pääministeri Mario Draghi piti tietotustilaisuuden onnettomuuspaikan lähistöllä 4.7.2022. Kuva: Pierre Teyssot / AFP

– Tämän erittäin lämpimän kesän jatkuessa ollaan tilanteessa, johon jouduttiin aikaisemmin vasta hellekesien päätteeksi.

Pääministeri Draghi varoitti ilmastonmuutoksesta

Onnettomuuspaikalla käynyt Italian pääministeri Mario Draghi kehotti toimiin, jotta onnettomuuksien uusiutuminen voitaisiin estää. kehotti toimiin, jotta onnettomuuksia ei enää tapahtuisi.

– Tätä draamaa ei ole voitu ennustaa, sanoi Draghi, joka näki taustalla ilmastonmuutoksen vaikutuksen: – Tapahtuma on yhteydessä ympäristön ja ilmaston tilaan, hän sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Marmoladan jäätikkö on kutistunut jo vuosikymmenien ajan. Sen ennakoidaan katoavan kokonaan 25–30 vuoden kuluttua.

– Talvella tilanne on jälleen parempi, kun sulamiskausi on ohi, sanoo jäätikkötutkija Andrea Fischer – Mutta ensi kesänä tämä on edessä jälleen, ja näin tulee olemaan vuosikymmenten ajan.

Lue myös

.
.