Hyppää sisältöön

Tanskan ammuskelua hyödynnetään USA:ssa aserajoitusten vastustamisessa – republikaanipoliitikko julkaisi vahingoniloisen tviitin

Kolmen ihmisen hengen vaatineeseen joukkomurhaan tarttuneet yhdysvaltalaispoliitikot katsovat tapahtuneen todistavan, ettei tiukoilla aserajoituksilla estetä ampumisia.

Kolme kuoli ampumisessa ostoskeskuksessa Kööpenhaminassa
Kolme kuoli ampumisessa ostoskeskuksessa Kööpenhaminassa

Kööpenhaminassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa sunnuntaina tapahtunut joukkoampuminen on otettu Yhdysvalloissa jo mukaan väittelyyn aserajoituksista.

Useiden verilöylyä sosiaalisessa mediassa kommentoineiden republikaanipoliitikkojen mielestä kolmen ihmisen kuolemaan ja neljän ihmisen vakavaan haavoittumiseen johtanut ammuskelu todistaa, etteivät tiukat aserajoitukset estä väkivaltaisuuksia.

Yhdysvalloissa aserajoitukset jakavat jyrkästi poliittista kenttää, ja demokraatit ja republikaanit ovat pystyneet sopimaan vain hyvin pienistä tiukennuksista aselakeihin.

Poliitikkojen kommenteista uutisoinut yhdysvaltalainen Newsweek (siirryt toiseen palveluun) kertoo lukijoileen, että Tanskassa täysautomaattiset aseet on kielletty ja puoliautomaattisten aseiden ja käsiaseiden omistamiseen tarvitaan erityinen lupa. Aseluvan saamiselle pitää olla hyvä syy, eikä lupaa myönnetä alaikäisille, rikosrekisterin omaaville tai psyykkisistä ongelmista kärsiville.

Yhdysvaltain edustajainhuoneessa istuva Lauren Boebert ehätti jo sunnuntaina julkaisemaan tviitin asiasta.

– Tanskassa, jossa on Euroopan tiukimpiin kuuluvat aserajoitukset, on juuri sattunut joukkoampuminen. On aika myöntää, etteivät aselait estä joukkoampumisia, Boebert kirjoitti.

Edustajainhuoneeseen syksyn vaaleissa ehdolla oleva Willie J. Montague tviittasi sunnuntaina rukoilevansa kööpenhaminalaisten lisäksi vasemmistolaisten puolesta, jotta nämä heräisivät ja ymmärtäisivät, ettei joukkoampumisia estetä aselakien avulla.

Hänen puoluetoverinsa, syksyn vaaleissa edustajainhuoneeseen pyrkivän Laverne Spicerin heti ammuskelun jälkeen julkaisemassa tviitissä oli vahingoniloinen sävy.

– Ammuskelu Tanskan Kööpenhaminassa, jossa aseet on kielletty. Voi pojat, en malta odottaa vasemmiston selittävän miten se tapahtui.

Myöhemmin Spicer julkaisi toisen tviitin, jossa hän sanoi ajattelevansa uhreja ja rukoilevansa näiden puolesta, mutta sanoi samalla vihaavansa aseväkivallan lisäksi myös pahoja ihmisiä, jotka haluavat viedä kansalta aseet.

Tanskalaiset järkyttyivät yhdysvaltalaisten kommenteista

Tanskassa yhdysvaltalaispoliitikkojen kommentit ovat herättäneet suuttumusta, kirjoittavat muun muassa Jyllands-Posten (siirryt toiseen palveluun) ja Ekstra Bladet (siirryt toiseen palveluun). Poliitikkojen kommentteihin on reagoinut muun muassa Tanskan Punaisen ristin pääsihteeri Anders Ladekarl.

– Minulla ei ole sanoja sille kuinka sopimaton ja vastenmielinen tämä tviitti on, Ladekarl kirjoittaa Spicerille osoittamassaan tviitissä.

Tanskan entinen kulttuuriministeri, vihreiden kansanedustaja Uffe Elbæk on puolestaan vastannut Boebertille ja Spicerille olevansa järkyttynyt näiden osoittamasta empatian puutteesta.

– Mikä teitä republikaaneja vaivaa? Missä on teidän empatianne? Missä on teidän kunnioituksenne [uhrien] perhettä ja sukulaisia kohtaan? Missä on teidän säädyllisyytenne, Elbæk kysyy vastauksessaan Boebertille.

– Tämä kertoo kaiken USA:n poliittisesta tilanteesta. Häpeä, Elbæk kirjoittaa toisessa, Spicerille lähettämässään tviitissä.

Lisää aiheesta:

.
.