Hyppää sisältöön

Sota ei ole este suomalaisten tankkausmatkoille Venäjälle – imatralainen nainen haki tankin täyteen halpaa bensaa: "Oli kiva käydä tankilla"

Matkustaminen Suomen ja Venäjän välillä on vapautumassa. Himo matkustaa Venäjälle halvan polttoaineen perässä on jo herännyt.

Suomessa polttoaine maksaa lähes kolme kertaa enemmän kuin Venäjällä. Kuva: Tiina Jutila / Yle

– Oli kiva käydä tankilla, kun ei ollut jonoja.

Näin kertoo aivan itärajan tuntumassa Imatralla asuva Mirva Sukhanov. Hän tankkasi autonsa Venäjällä Svetogorskissa viime tiistaina ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Sukhanov pääsee liikkumaan rajan yli venäläisen puolisonsa ansiosta.

– Svetogorsk on muuttunut kahden vuoden aikana todella paljon. Kaupunki on kansainvälistynyt ja siistiytynyt, teiden varsille on tullut aidat ja kaupungissa on liikennevalot, Sukhanov kertoo.

Monet itärajan asukkaat suunnittelevat nyt tankkausmatkoja Venäjälle, sodasta huolimatta. Itärajan läheisyydessä on ollut tapana hakea halpaa polttoainetta Venäjän puolelta. Bensiiniä tai dieseliä on kuskattu autojen tankkien lisäksi kanistereissa myös varastoon.

Koronarajoitusten takia itärajan bensaralli tyssäsi kuin seinään keväällä 2020, kun matkustaja- ja henkilöliikenne Suomen ja Venäjän välillä keskeytettiin. Viime maanantaina Venäjän hallitus ilmoitti, että se luopuu maahantulon koronarajoituksista 15. heinäkuuta alkaen.

Suomi luopui omista rajoituksistaan jo viime viikolla.

Mustiin vaatteisiin pukeutunut nainen seisoo kadulla. Henkilökuva.
Katso, mitä imatralainen Sukhanov ajattelee Venäjälle matkustamisesta.

Imatran keskustasta on rajalle matkaa alle kymmenen kilometriä. Svetogorskissa polttoaine maksoi alkuviikosta Sukhanovin mukaan noin 90 senttiä litralta.

Suomessa hinnat ovat lähes kolminkertaiset. Imatralla 95-oktaaninen bensiini maksoi alkuviikosta noin 2,47 euroa litralta ja diesel noin 2,42 euroa.

Ennen korona-aikaa Mirva Sukhanov vieraili Venäjällä kolme kertaa kuukaudessa. Nyt hän aikoo jatkaa tankkaus- ja huvimatkoja rajan yli säännöllisemmin.

– Kyllä on niin iso säästö näillä bensan ja dieselin hinnoilla. Meillä on perheessä kaksi autoa. Laittaa senkin raha säästöön niin pääsee johonkin reissuun.

Sukhanov ei ole ainoa, joka on iloinen matkustamisen vapautumisesta. Sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookin Venäjällä tankkaajat -nimisessä ryhmässä keskustelu tankkausmatkoista on jo käynyt kuumana.

Mirva Sukhanov kertoo, miksi hän sulki Facebook-ryhmän kommentoinnin Ukrainan sodan alettua.

Ikävä Viipuriin

Kouvolalainen Hanna Laurila aikoo lähteä Venäjälle heti kun saa viisumin.

– Minulla on kova ikävä Viipuriin kauneudenhoitoasioille ja ostoksille. Toki myös tankkaaminen on minulle tärkeä asia. Käyn tankkaamassa perheemme kahta autoa, Laurila kertoo.

Laurila kävi Venäjällä aiemmin noin kolme kertaa kuukaudessa, joskus useammin. Hänellä ehti olla viisumi yhtäjaksoisesti yli 20 vuotta.

– Viimeinen Venäjän käynti minulla oli 3. maaliskuuta 2020. Kahden vuoden viisumista meni melkein puolitoista vuotta hukkaan. Nyt hankin aluksi vuoden viisumin.

Näin halpaa polttoainetta tankattiin vuonna 2018 Svetogorskissa. Kuva: Kari Kosonen / Yle

Laurila uskoo saavansa haukut monestakin paikasta matkustuspäätöksensä takia.

– Tiedän, että moni suhtautuu vihamielisesti Venäjälle matkustamiseen, mutta en välitä! Huomasin jo korona-aikana, että monet ihmiset tuomitsevat matkustamisen. Minulla on muutama tuttu, jotka asuvat Viipurissa, ei ole keneltäkään pois, jos tapaan heitä.

– Olenko itsekäs, kun haluan tankata autoihini halvempaa bensiiniä ja hoitaa kauneusasioita halvemmalla ja paremmalla laadulla Viipurissa. Voi olla. En vain keksi mitään järjellistä syytä, miksi en lähtisi. Tämä maailmantilanne ei ratkea sillä, että jäädään kotiin, hän jatkaa.

Ruplia tallessa

Joensuulainen Petri Puustinen laittoi passihakemuksen uutta viisumia varten välitystoimistolle tiistaina. Autolleen hän sai Venäjällä vaadittavan green cardin vakuutusyhtiöltään.

– Hyvältä tuntuu, että pääsee reissaamaan taas. Moni on ollut jo aiemmin kielteinen Venäjää kohtaan. Venäjän hyökkäys on kasvattanut tätä joukkoa. Täällä idässä on "ryssäviha" vielä voimissaan. Ihmisiä hekin ovat, jotka asuvat Venäjällä, Puustinen pohtii.

Puustisella on paljon tuttuja Venäjällä, joita hän haluaa päästä tapaamaan. Halpa polttoaine on kuitenkin pääsyy matkustamiseen.

– Ajan työssäni 60 000–100 000 kilometriä vuodessa, joten polttoainekuluissa tulee suuri säästö. Saan reilun tuntipalkan sille ajalle, mitä menee rajan takana.

Ulkoministeriö on kehottanut välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle. Kesällä 2018 otetussa kuvassa suljettu huoltoasema Svetogorskissa. Kuva: Kari Kosonen / Yle

Kansainvälinen rahaliikenne on vaikeutunut Venäjällä. Muun muassa Euroopan unioni, Yhdysvallat ja Britannia ovat kohdistaneet talouspakotteita suureen joukkoon venäläisiä pankkeja.

Ulkoministeriön (siirryt toiseen palveluun) mukaan luottokorttiyhtiöt Visa, Amex ja Mastercard ovat ilmoittaneet, että esimerkiksi yhtiöiden EU:n alueella myöntämät kortit eivät enää toimi Venäjällä.

Joensuulaisella Petri Puustisella on vielä tallessa noin 40 000 ruplaa ja hän uskoo, että saa helposti selville, missä eurot saa vaihdettua rupliksi.

Ehdot epäselvät

Edelleen on myös epäselvää, millä ehdoilla Venäjä päästää maahan ulkomaalaisia. Tankkaajia kiinnostaa erityisesti se, tarvitaanko maahantullessa edelleen negatiivinen koronatestitulos.

Matkustamista varten otettu testi täytyy hankkia ja maksaa itse yksityiseltä terveysasemalta.

Osa keskustelijoista kuitenkin kertoo somessa, että pcr-testejä ei ole kyselty rajalla pitkään aikaan. Myöskään Sukhanovin koronatodistuksia ei tarkastettu rajalla alkuviikosta.

Kansainväliset pankkikortit eivät toimi enää Venäjällä. Kuvituskuva. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Aiotko mennä tankkaamaan Venäjälle? Kerro meille!

7.7. klo 18.05 jutusta on poistettu yksi haastateltava sillä perusteella, että haastateltavan henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Toimittaja teki osan haastatteluista Messenger-viestisovelluksen välityksellä.

Lisää aiheesta:

.
.