Hyppää sisältöön

Apulannan kitaristi Pauli Hauta-aho palautuu stadionkeikasta kodin remonttihommissa: "Muistikuvia on sieltä täältä"

Paluu keikoille koronataukojen jälkeen tuntuu Hauta-ahosta hyvältä. Olympiastadionin keikan tunnelmissa riittää kitaristilla vielä sulateltavaa.

Kitaristi Pauli Hauta-aho käyttää vapaa-aikansa esimerkiksi tekstien kirjoittamiseen ja kuntosalilla käymiseen. Kuva: Petri Niemi / Yle

Moni muusikko iloitsee tiiviistä keikkakesästä parin vuoden koronatauon jälkeen.

Kitaristi Pauli Hauta-aho on jo vuosia soittanut Apulannan kitaristina esimerkiksi festivaaleilla ja areenoilla.

Viime lauantai ei häneltä unohdu, kun Apulanta juhli 30-vuotistaivaltaan yli 37 000 katsojan kanssa Olympiastadionin keikalla Helsingissä.

– Mahtava tapahtuma, josta on muistikuvia sieltä täältä. Yleisömäärän aisti, mutta muuten homma tuli kyllä muusta lähteestä kuin tiedostavasta mielestä, kertaa Hauta-aho.

Apulannan stadionkeikkakin siirtyi vuodella koronan takia.

Sosiaalisesta mediasta kitaristi on katsonut, mitä konsertissa tapahtui ja millaisen palautevyöryn se sai aikaan.

– Heti keikan jälkeen tunne oli lähinnä hämmennys. Siihen hetkeen kuitenkin kiteytyi kova lataus.

Hauta-ahon latausta eivät himmentäneet murtuneen pikkusormen parantelu tai uuden kitaran saapuminen vasta kalkkiviivoilla ennen keikkaa.

Pauli Hauta-aho lavalla The Blankon kanssa kesäkuussa 2022 Keravalla. Kuva: Toni Koskipuro

Remonttihomma maadoittaa

Stadionin rokkipölyt kitaristi on pyyhkinyt kotonaan Hollolassa. Kotitalon remonttiprojekti on pitänyt siitä huolen.

– Remontin aikana olen käynyt ulkona puutarhaletkusuihkussa. Se maadoittaa hyvin rokkistaran fiiliksistä.

Apulannan kitaristi ja The Blankon kitaristi-laulaja Petri Niemen haastattelussa.

Hauta-aho jatkaa kesällä keikkailua Apulannan ja vuonna 2006 perustamansa rocktrion The Blankon kanssa.

– Korona-aikana tuli tehtyä myös paljon uutta musiikkia. Nyt kun pääsee lavoille, on hienoa nähdä ihmisiä ja kokea se energia.

Lue myös:

.
.