Hyppää sisältöön

Suomalaiset menettivät 47 miljoonaa euroa nettihuijauksissa viime vuonna

Nettihuijauksista tehtiin viime vuonna 2 500 rikosilmoitusta poliisille, Finanssiala kertoo. Eniten suomalaiset menettivät rahaa niin sanottuihin sijoitushuijauksiin.

Erilaisiin it-tuki-, toimitusjohtaja-, rakkaus- ja dokumenttihuijauksiin menetettiin yhteensä 16 miljoonaa euroa. Kuva: All Over Press, Kyberturvallisuuskeskus

Suomalaiset menettivät vuonna 2021 nettihuijareille noin 47 miljoonaa euroa. Asiasta kertoo Finanssiala ry tiedotteessaan. (siirryt toiseen palveluun) Finanssialan mukaan poliisille tehtiin viime vuonna kaikkiaan 2 500 rikosilmoitusta nettihuijauksista.

Finanssialan mukaan huijattu summa olisi voinut olla suurempikin, mutta pankit ja viranomaiset onnistuivat viime vuonna estämään varojen siirtoja huijareille yli 25 miljoonan euron edestä.

Eniten suomalaiset menettivät rahaa sijoitushuijauksissa. Suomalaisilta huijattiin niillä rahaa yli 20 miljoonan euron verran.

Erilaisiin it-tuki-, toimitusjohtaja-, rakkaus- ja dokumenttihuijauksiin menetettiin yhteensä 16 miljoonaa euroa. Pankkien nimissä tehtyihin huijauksiin suomalaiset hävittivät 10 miljoonaa euroa.

Viranomaisille ilmoitettujen huijausten rikoshyöty kasvoi vuodesta 2020 vuoteen 2021 lähes kolmanneksen, Finanssialan tiedotteessa kerrotaan. Tammi-maaliskuussa 2022 ilmoitusten ja rahallisen rikoshyödyn määrä kuitenkin pieneni yli 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

Tilastoitujen tapausten lisäksi esiintyi myös tilastoimattomia tapauksia, joiden määrää ja rahallista rikoshyötyä ei tiedetä tarkasti. Finanssiala muistuttaakin, että huijauksen uhriksi joutuneen tulisi aina ottaa yhteyttä omaan pankkiinsa ja tehdä tapahtuneesta rikosilmoitus poliisille.

Lue myös:

.
.