Hyppää sisältöön

Patorakennelma Jämsässä puretaan taimenten tieltä – patojen poistaminen on yleistynyt koko Suomessa

Arvajankosken pato puretaan ja tilalle rakennetaan pohjapato, joka ei estä taimenten vaellusta. Arvajan reitti avautuu esimerkiksi Päijänteen taimenkannalle, joka olisi hyvin heikko ilman istutusta.

Patojen purkamisen lisäksi on tehty erilaisia ohitusratkaisuja, jotka edesauttavat vaelluskalojen kulkemista. Kuva: Jaani Lampinen / Yle

UPM purkaa Kaipolan tehtaan vanhan vedenottamon padon ja pumppaamorakennuksen, jotka sijaitsevat Jämsän Arvajankoskessa.

UPM Energyn ympäristöpäällikkö Mikael Rytkönen kertoo, että vanha Arvajankosken pato on ollut tarpeettomana vuodesta 2015, kun tehtaan vedenotto siirtyi sieltä pois.

Tilalle on tarkoitus rakentaa pohjapato.

– Pohjapato tulee pitämään vedenpinnan korkeuden ennallaan ja mahdollistaa kalan kulkemisen koskesta ylöspäin. Paikalla on jo ollut jonkinlainen kalatie, mutta se ei ole toiminut kovin hyvin, Rytkönen sanoo.

Arvajan reitti ja noin 19 kilometrin koskialue avautuu muun muassa Päijänteen taimenkannan nousu- ja kutualueeksi.

Työn on suunniteltu alkavan elokuussa ja se kestää muutaman kuukauden. Rytkösen mukaan työstä aiheutuvat vaikutukset pysyvät paikallisina.

– Padon yläpuolella vedenpintaa joudutaan hieman laskemaan, joka vaikuttaa väliaikaisesti Kapalojärven ja Lehmijärven vedenpintojen korkeuksiin.

Päijänteessä ei uisi taimenia ilman istutusta

Padon purkamisen tarkoituksena on parantaa Päijänteen luontaisen taimenkannan tilaa, joka on tällä hetkellä heikko.

– Järven taimenkanta on pitkälti istutusten varassa. Ilman sitä taimenta tuskin Päijänteessä nähtäisiin, arvioi Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry:n toiminnanjohtaja Tuomo Laitinen.

Arvajankosken padon purkaminen parantaa Laitisen mukaan taimenen mahdollisuuksia nykyiseen tilanteeseen verrattuna.

– Vaellusreitin avaaminen luo hyvät puitteet taimenen lisääntymiselle, poikasten kasvulle ja järvivaellukselle kohti Päijännettä.

Laitinen kertoo, että erilaisten ohitusratkaisujen teko ja patojen purkaminen on lähtenyt Suomessa viime vuosina hyvin nousuun. Taimenten tieltä on poistettu paljon etenkin pieniä patoja, joista ei nykyään ole enää hyötyä.

Tuomo Laitisen titteli korjattu Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry:n toiminnanjohtajaksi 14.7.2022 klo 9.25.