Hyppää sisältöön

Lähteen talon purkulupapäätöksestä jätettiin Imatralla valitus – rakennuksen purku saattaa alkaa jo syksyllä

Lähteen talon purkaminen voi alkaa kun kaupungin rakennusvalvontajaosto on käsitellyt purkulupapäätöksestä jätetyt valitukset ja rakennusvalvontajaoston päätös on saanut lainvoiman.

Imatrankoskella sijaitseva Lähteen talo on Imatran kaupungin mukaan heikossa kunnossa. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Imatran Lähteen talon purkulupapäätöksestä on jätetty yksi valitus. Valitusaikaa on jäljellä ensi viikon alkuun asti.

Imatran kaupungin rakennusvalvontajaosto käsittelee valitukset elokuun kokouksessaan. Lähteen talon purkaminen voi alkaa kun valitukset on käsitelty ja rakennusvalvontajaoston päätös on lainvoimainen.

– Tämä hetki lienee syyskuun puolenvälin jälkeen. Purkamisen tarkkaa ajankohtaa ei ole rakennusvalvonnalla tiedossa, koska purkutyön kilpailuttaa ja valvoo Mitra Imatran rakennuttaja Oy, toteaa Imatran kaupungin tarkastusrakennusmestari Juha Luukkonen.

Lähteen talo sai purkuluvan alkuviikosta, kun purkamisen sallivasta asemakaavamuutoksesta tuli lainvoimainen.

Imatran kaupunki osti Imatrankoskella Inkerinaukion ja Valtionhotellin läheisyydessä sijaitsevan vanhan puukiinteistön purettavaksi vuonna 2015.

Lähteen talon tilalle voidaan asemakaavan perusteella rakentaa kaksikerroksinen liikerakennus. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

1900-luvun alussa rakennettu Lähteen talo on siirretty nykyiselle paikalleen 1920-luvun alussa. Talo on rakennettu asumiskäyttöön, mutta aikojen saatossa se on toiminut myös monenlaisina liiketiloina.

Kaupungilla ei ole missään vaiheessa ollut käyttöä rakennukselle. Pitkään tyhjillään seissyt rakennus on kaupungin mukaan heikkokuntoinen.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.