Hyppää sisältöön

Savonlinnan Oopperajuhlien liput tekevät yhä kauppansa – osa kansainvälisistä ryhmistä jätti tapahtuman väliin sodan takia

Savonlinnan Oopperajuhlat huipentuvat viikinkimusiikkiin, mutta sitä ennen ehditään nauttia vielä monenlaisesta oopperasta.

Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelma on kiinnostanut jälleen ympäri maailman. Kuvituskuva. Kuva: Kati Rantala / Yle

Oopperajuhlia on vietetty nyt reilut kolme viikkoa ja lipunmyynti käy yllättävänkin kiivaana, kertoo festivaalijohtaja Jan Strandholm.

Korona-aikana monet tapahtumat ovat huomanneet, että ihmiset tekevät ostopäätökset aikaisempaa myöhemmin ja tämä on huomattu myös Oopperajuhlilla.

Strandholmin mukaan lipunmyynti oli keväällä hyvin hiljaista, mutta kesä-heinäkuussa lippuja on mennyt niin hyvin, että kokonaisuudessaan saatetaan päästä suurin piirtein samoihin katsojamääriin kuin ennen koronaa.

Myös Ukrainan sota on vaikuttanut katsojamääriin: esimerkiksi amerikkalaiset ryhmät ovat nähneet Suomen vaarallisena maana, Venäjän naapuruudesta johtuen. Festivaalijohtajan mukaan sodan alkamisen jälkeen osa kansainvälisistä ryhmistä perui tulonsa.

– Tässä on ollut sekä hyvää että huonoa, eikä missään tapauksessa ole ollut tavallinen vuosi.

Savonlinnan Oopperajuhlat jatkuvat heinäkuun viimeiseen päivään saakka.

– Juhlat päättyvät viikinkimusiikkia soittavaan Wardrunan konserttiin, joka on ollut yllättävänkin suosittu ja taitaa olla loppuunmyyty, Strandholm kertoo.

.
.