Hyppää sisältöön
Mielipide
Erämaat

Aleksis Salusjärven kolumni: Elin viikon ilman puhelinta ja elämästäni tuli onnellista

Elämme viimeisiä aikoja, jolloin erämaa on vielä tietoverkon ulkopuolella. Kun elää viikon ilman puhelinta, elämästä tulee yksinkertaista, kirjoittaa Salusjärvi.

Kerran vuodessa koen pienen romahduksen. Se tapahtuu kesän lopulla, kun avaan puhelimen pitkän erämaareissun jälkeen. On vaikeaa hallita sitä informaatiotulvaa, joka puhelimesta syöksyy silmille.

Kun viettää viikon erämaassa tietoliikenneyhteyksien ulottumattomissa, perspektiivi elämään muuttuu. Näkyvin muutos on se, että uutiset lakkaavat olemasta osa päivärutiinia. Kun ei tiedä, mitä maailmassa tapahtuu, käsillä olevista asioista tulee uutisia. Ennen kaikkea säästä ja sen muutoksista tulee uutinen.

Kun sivistyksen teknologisen kuoren riisuu pois, elämästä katoaa taustahäly.

Digitaalisen maailmanajan myötä tietoverkosta on tullut osa luontokokemustamme. Olen itsekin tehnyt etätöitä telttavaelluksella ja vastannut työpuheluihin avomerellä. Lapin erämaissa verkkopeitto on kuitenkin niin heikko, että puhelin on enimmäkseen käyttökelvoton. Viestiliikenteen puuttuminen tuntuukin vapauttavalta. Mikään ei häiritse.

Elämme luultavasti viimeisiä aikoja tältä osin. Lähivuosina puhelinten satelliittiyhteydet (siirryt toiseen palveluun) tulevat kattamaan jokaisen maapallon pisteen. Voimme silloin vastata meille lähetettyyn viestiin, missä hyvänsä olemmekin.

Uutiset vaikuttavat paitsi arkiseen ajatteluumme, myös maailmankuvaamme. Monien tutkimusten mukaan (siirryt toiseen palveluun) uutisvirralla on negatiivisia vaikutuksia. Doomscrollaus (siirryt toiseen palveluun) heikentää mielenterveyttä (siirryt toiseen palveluun), ja uutisten lukemiseen käytettyä aikaa suositellaan säännösteltäväksi.

Erämaassa uutiset tulevat suoraan ympäröivästä luonnosta. Sopivan leiripaikan löytäminen, auringon laskuaika, hyttysten kerääntyminen ennen sadetta raivokkaaseen verijahtiin, tällaiset asiat muuttuvat uutisiksi, joiden varassa todellisuutta katsoo.

Maailman mittaluokka kutistuu konkreettiseksi ja ihmisen kokoiseksi – ja samalla asioiden merkitys kasvaa kosmisiin sfääreihin. Suklaapatukka tai katkennut kengännauha kasvavat erämaassa hyvin helposti ikimuistoisiksi asioiksi.

Erämaan viehättävyys on sen karussa rehellisyydessä. Kaikki omaisuus on kuljetettava mukana. Jokaisella esineellä on käyttötarkoitus, ja mitä vähemmällä pärjää, sen helpompaa on liikkua. Myös jätteiden kanssa on kyettävä elämään, koska ne on kannettava mukana. Ekologisuus on erämaassa automaattista.

Maastoa tulee myös tutkittua uudella tavalla. Kymmentä kilometriä kauempana olevat paikat ovat käytännössä mielenkiinnottomia. Ne ovat niin kaukana edessä- tai takanapäin, että ne eivät vaikuta juuri mihinkään. Erämaassa koko maailma piirtyy muutaman kilometrin säteelle siitä paikasta, jossa seisoo. Sen sijaan digitaalisessa maailmassa ainoat etäisyydet piirtävät aika ja raha. Kaikki muu on välittömästi ulottuvilla.

Kun sivistyksen teknologisen kuoren riisuu pois, elämästä katoaa taustahäly. Jäljellä on vain selkeitä ja yksinkertaisia asioita. Ihmisen tarpeet ovat lopulta hyvin vähäisiä: suojaa, ruokaa ja vettä. Toimintakyvyn säilyttämiseksi joutuu erämaassa tekemään jatkuvasti töitä, kun se kaupunkiolosuhteissa on enimmäkseen itsestään selvää.

Juomakelpoista vettä, sateensuojaa, kuivia vaatteita tai nukkumapaikkoja on vaikea arvostaa, kun ne ovat automaattisia asioita. Erämaassa sen sijaan jokaisesta hetkestä, jolloin elämä on helppoa, on syytä nauttia. Ne hetket ovat katoavaisia.

Tuulenvire, joka vie hyttyset mennessään on siunaus. Kun kaksi päivää jatkunut sade päättyy, ja pilvien välistä näkee sinisen taivaan, se on riemun aihe. Lämmin ja kuiva makuupussi on koleana yönä elämys. Onnellinen elämä on yksinkertaista. Se tuntuu paradoksilta maailmassa, joka rakentuu niin monimutkaiseksi, että sitä on vaikea ymmärtää.

Kun kännykkä on ollut viikon verran kiinni, sen avaaminen tuntuu pelottavalta. Kun koko viikon uutiset lukee kerralla, ne tuntuvat kuitenkin paljon vähäpätöisemmiltä kuin uunituoreina. Itse asiassa tänä vuonna näytti siltä, kuin loppukesän viikon aikana ei varsinaisesti olisi tapahtunut mitään uutisoimisen arvoista. Suurimman huomion Suomessa oli varastanut kuollut mursu muistotilaisuuksineen.

Uutisten sijaan erämaassa meitä kiinnosti kirjallisuus. Retkikunnastamme jokaisen puhelimeen oli ladattu e-kirjoja. Niiden lukeminen teltassa sateen rummuttaessa kattoon, oli mielenterveyttä lisäävä kokemus. Mikään ei katkaissut keskittymistä lukemiseen. Jokainen sana oli uusi ja ihmeellinen. Kirjallisuus korvasi uutiset ja maailma tuntui yhtäkkiä tolkullisemmalta.

On sääli, että niin harvalla ihmisellä on enää mahdollisuutta kokeilla elämää ilman päivittäistä viesti- ja uutistulvaa.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjallisuuden ammattilainen ja intohimoinen kalamies, joka opettaa lukutaitoa eloonjäämistaitona.

Kolumnista voi keskustella 6.8. klo 23.00 saakka.

.
.