Hyppää sisältöön

Japanilainen perhe muutti kolmeksi kuukaudeksi Suomeen – kertovat nyt, mikä arjessa yllätti: "Kotona pesen pyykit tunnissa"

Aasialaisia vihreän teknologian huippuosaajia saapuu Lappeenrantaan tutustumaan Etelä-Karjalaan ja kehittämään yhteistyötä yritysmaailmassa.

Katsumasa Oono kertoo, miksi muutti perheineen Lappeenrantaan kolmeksi kuukaudeksi
Katsumasa Oono kertoo, miksi muutti perheineen Lappeenrantaan kolmeksi kuukaudeksi

Lappeenrantaan on saapunut aasialaisia vihreän teknologian huippuosaajia Three months by lake Saimaa -nimiseen ohjelmaan.

Kolme kuukautta kestävään ohjelmaan on valittu seitsemän alan osaajaa Japanista ja Hongkongista. Etelä-Karjalan liiton ohjelman tavoitteena on kehittää yhteistyötä maakunnan ja aasialaisten maiden välillä sekä yritysmaailmassa että innovaatioiden saralla.

Japanilainen Katsumasa Oono perheineen on yksi ohjelmaan mukaan valituista. Oono uskoo kotimaahan jääneiden sukulaisten ja kavereiden olevan kateellisia hänelle.

– He ovat varmaan kateellisia minulle, sillä he tietävät Suomen olevan onnellisin maa.

Suomalaisten maine onnellisena kansana onkin yksi asioista, jotka houkuttelivat Katsumasa Oonon saapumaan Suomeen. Tokiolainen Oono toivoo oppivansa suomalaisen onnellisuuden salat, mutta samalla myös lisää omasta alastaan.

– Tiedän, että suomalainen metsäteknologia on edistynyttä. Haluaisimme käyttää sitä Japanissa, Oono kertoo.

Japanilaiselle kolmen kuukauden ulkomailla vietetty tutustumisjakso ei kuitenkaan ollut helppo päätös.

– Ei ole tavanomaista lähteä kolmeksi kuukaudeksi pois. Japanilaisessa kulttuurissa työnteko on tärkeää. Katsotaan, että pois lähteminen ei ole yhteisön eduksi, sanoo Oono.

Arkisia haasteita ja kielimuureja

Katsumasa Oonon ensimmäinen viikko Lappeenrannassa on kulunut uuteen arkeen valmistautuessa. Monet pienet asiat tuovat kuitenkin haasteita. Esimerkiksi kodin laitteet, kuten uunit ja pesukoneet, ovat erilaisia kuin mihin hän on tottunut. Laitteiden suomenkieliset käyttöohjeet pitää kääntää käännössovellusten avulla.

– Ensimmäinen kokemukseni pesukoneen kanssa yllätti. Kotona pesen pyykit tunnissa ja täällä pyykinpesuun kuluu kolme tuntia, Oono vertailee.

Akiko, Katsumasa ja yksivuotiaan Momo Oonon tavat saattavat olla suomalaisillekin tuttuja. Esimerkiksi kotiin ei saa tulla kengät jalassa. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Tokiolaisperheen ensimmäinen viikko on sujunut haasteista huolimatta hyvin. Perhe kiittää sujuvuudesta hankkeen projektiasiantuntijaa Jyri Lintusta, joka tukee heitä arjen eri ongelmissa.

– Jyri auttoi meitä tosi paljon ihan ensimmäisenä päivänä. Hänen avullaan selviämme, kiittää Katsumasan vaimo Akiko Oono.

Perhe pyrkii hyödyntämään kolmen kuukauden vierailuaan myös muun muassa syömällä paikallisia herkkuja. Ensimmäiseen viikkoon on jo mahtunut muun muassa lappeenrantalaisen perinneherkun vedyn maistamista.

Japanilaista ruokaa perhe ei koe kaipaavansa kolmen kuukauden aikana.

– Täällä on erittäin hyviä tuoreita vihanneksia. Etenkin marjat ovat todella hyviä, Sanoo Akiko.

Sota ei vaikuttanut innokkuuteen

Etelä-Karjalan Aasian osaamiskeskittymä -hankkeeseen kuuluva ohjelma ei ole ainoa laatuaan. Helsingissä on Helsinki Partnersin vastaavanlainen ohjelma, jossa ulkomaalaisille tarjotaan mahdollisuus tutustua Suomeen kolmen kuukauden pituisella jaksolla.

Projektiasiantuntija Jyri Lintunen on tietoinen helsinkiläisestä ohjelmasta.

– Olemme olleet yhteydessä Helsinki Partnersin kanssa. Katsotaan, saadaanko syksyn aikana vielä jotain yhteisprojekteja aikaan, Lintunen kertoo.

Ideana olisi esimerkiksi järjestää vierailuja kansainvälisten vieraiden kesken. Helsinkiin saapuneet tulisivat käymään Lappeenrannassa.

Projektiasiantuntija Jyri Lintunen on asunut yhdeksän vuotta Kiinassa ja hyötyi kontakteistaan markkinoidessaan ohjelmaa aasialaisille. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Three months by lake Saimaa -projektiin oli alun perin tarkoitus ottaa mukaan kymmenen vihreän teknologian huippuosaajaa, mutta muutama perui henkilökohtaisista perheisiin liittyvistä syistä.

Vastoin odotuksia Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaa vastaan ei ole vaikuttanut osallistujien lähtöinnokkuuteen.

– Arvelutti tietysti tämä Venäjän ja Ukrainan tilanne, ja pelottaako se näitä osallistujia, kun tässä kuitenkin rajan pinnassa ollaan. Juuri eilen puhuin Japanista tulleen perheen kanssa, ja he sanoivat, että yllättävän rauhallista täällä on, vaikka jossain vaiheessa keväällä asia mietitytti, kertoo Lintunen.

Lappeenrantaan pääsi 104 hakijan joukosta lopulta viisi japanilaista ja kaksi henkilöä Hongkongista. Hakijamäärät olivat suuren työn tulos.

Ohjelmaa markkinointiin paljon kohdekaupungeissa ja ohjelma sai myös medianäkyvyyttä paikalliselta lehdistöltä.

.
.