Hyppää sisältöön

Ukrainalaisten oppilaiden määrä Pohjois-Savossa pysynyt lähes samana kuin kevätkauden lopussa – Kuopiossa sen sijaan määrä kasvaa kymmenillä

Kuopion kaupunki perustaa ukrainalaisoppilaille kaksi uutta ryhmää syyslukukauden alusta lähtien. Opetuksen lisärahoitus voi tulla tarpeeseen syksyn aikana.

Koko Suomessa ukrainalaisten oppilaiden määrä syksyn alussa on noin 3 500. Arkistokuva. Kuva: Tamara Danylova / Yle

Pohjois-Savossa aloittaa tänä syksynä koulunkäynnin yhteensä 134 ukrainalaista oppilasta kaikilla kouluasteilla. Määrä on suunnilleen sama kuin kevätlukukauden lopussa.

Valtaosa oppilaista aloittaa perusopetuksessa ja pääosin valmistavassa opetuksessa. Tiedot perustuvat Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n tilastoihin.

OAJ:n erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen muistuttaa, että tilanne elää vielä koulujen alettua.

Kuopiossa ukrainalaisten määrä kasvaa

Kuopiossa peruskouluikäisten ukrainalaisten määrään joudutaan reagoimaan syyslukukauden alussa. Kesän aikana määrä on kasvanut kolmellakymmenellä oppilaalla.

– Näillä näkymin olemme perustamassa ukrainalaisille oppilaille ensi torstaista alkaen kaksi uutta ryhmää, kertoo opetusjohtaja Silja Silvennoinen Kuopion kaupungilta.

Kaupungin saamien tuoreiden ennakkotietojen mukaan ukrainalaisten määrä kasvaa vielä edelleen koulujen alettua.

– Mietimme parhaillaan, miten valmistaudumme tähän. Pystymmekö esimerkiksi integroimaan osan meidän olemassa oleviin ryhmiin, Silvennoinen pohtii.

Syyslukukauden alusta alkaen ukrainalaiset oppilaat jaetaan alakoululaisten ja yläkouluikäisten ryhmiin toisin kuin vielä viime keväänä. Tuolloin ryhmissä oli sekaisin pienempiä ja isompia koululaisia.

Kuopion kaupungin opetusjohtaja Silja Silvennoinen sanoo, että ukrainalaisten oppilaiden määrän kasvu ei yllätä. Kuva: Timo Turpeinen / Yle

Henkilöstöä on jouduttu rekrytoimaan

Kuopion kaupunki on varautunut ukrainalaisten oppilaiden määrän kasvuun myös syksynä aikana. Opettajilta on esimerkiksi tiedusteltu halukkuutta siirtyä opettamaan ukrainalaisia sotaan pakoon tulevia.

Silvennoinen kertoo, että ilmoittautuneita on kertynyt hyvin.

Kaupunki on myös joutunut rekrytoimaan henkilöstöä Ukrainan sodan vuoksi.

– Onneksi olemme saaneet rekrytoitua opettajia, joilla on kokemusta. Jokaisessa ryhmässä on myös avustaja, joka puhuu venäjää tai jopa ukrainaa, Silvennoinen toteaa.

Kuopio suunnittelee parhaillaan myös oman kielen opetusta yhteistyössä kansalaisopiston kanssa.

Silvennoinen arvioi, että tilanteen vuoksi joudutaan todennäköisesti tekemään lisätalousarviota syksyllä.

– Jos ryhmien määrä kasvaa, niin varmasti joudumme pyytämään lisää rahoitusta.

Aiheesta lisää:

.
.