Hyppää sisältöön

Vakuutusetsivien kuvaamaksi joutuneen Sofia Tuomen tapaus ratkesi – syyttäjä tyrmäsi Fennian pyytämän lääkärinlausunnon

Syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen tapauksessa, jossa vakuutusyhtiö epäili Tuomea vuosia jatkuneesta vakavan sairauden teeskentelystä.

Syyttämättäjättämispäätös on Oskari ja Sofia Tuomelle helpotus, mutta riita tapaturmaeläkkeestä vakuutusyhtiö Fennian kanssa on täysin kesken. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Vakuutusyhtiö Fennian mukaan 27-vuotias Sofia Tuomi oli antanut valheellista tietoa terveydentilastaan ja saanut näin vakuutuskorvauksia vilpillisesti.

Vakuutusetsivät kuvasivat Tuomesta salaa kymmeniä videoita, jotka Fennian mukaan osoittavat hänen toimintakykynsä normaaliksi. Yhtiö syytti häntä yli miljoonan euron rikoshyödyn tavoittelemisesta.

Fennian palkkaamat vakuutusetsivät tarkkailivat Sofia Tuomea hänen kotinsa ympäristössä 2020 kesällä.

Summa muodostuu siitä, että Fennia olisi maksanut Tuomelle tapaturmaeläkettä loppuelämän ajan. Lisäksi yhtiö penäsi takaisin 100 000 euroa jo maksettuja korvauksia.

Lähihoitajana työskennelleelle Tuomelle sattui vuonna 2015 työtapaturma, jossa hänen lonkkansa rustoreunus repesi. Lopulta Tuomella diagnosoitiin kipuoireyhtymä CRPS, joka on levinnyt useaan raajaan. Useissa lääkärinlausunnoissa hänen terveydentilansa näyttäytyy erittäin heikkona.

Fennia teki vakuutusetsivien seurantajakson jälkeen Tuomesta tutkintapyynnön. Poliisi epäili häntä törkeästä petoksesta, mutta syyttäjä Veera Lamberg päätti olla syyttämättä Tuomea rikoksesta.

– Asiassa ei ole ollut syytekynnyksen ylittävää näyttöä siitä, että epäilty olisi tahallaan erehdyttänyt häntä hoitaneita henkilöitä, Lamberg perustelee.

Myös Tuomen aviomiehestä tehtiin syyttäjämättäjättämispäätös. Oskari Tuomea epäiltiin avunannosta törkeään petokseen.

Ylen MOT-toimitus on seurannut pitkään Tuomen tapausta ja uutisoinut vakuutusetsivien käyttämistä kyseenalaisista keinoista.

Lue lisää:

Sofia Tuomea, 27, tarkkailtiin ja kuvattiin salaa kuukausia – vakuutusyhtiön mukaan videot osoittavat hänen teeskennelleen vakavasti sairasta

Vakuutusetsivät tekeytyivät asunnonostajiksi ja kirppisasiakkaiksi: Nauhoitteet paljastavat, kuinka etsivät jahtaavat vilppiä kyseenalaisin keinoin

Ylilääkäri: Diagnoosi selvä ja riidaton

Ratkaisevaksi seikaksi syyttäjän päätöksessä muodostui hänen pyytämänsä ulkopuolisen tahon lausunto. Lausunnon Tuomen terveydentilasta antoi HYKSin kipuklinikan ylilääkäri, joka ei ole osallistunut Tuomen hoitoon.

Ylilääkärin mukaan Tuomen CRPS-diagnoosi on selvä ja riidaton. Vakuutusyhtiön koostevideolla Tuomen toimintakyky näyttäytyy osittain parempana kuin potilaskertomuksissa, mutta ylilääkärin mukaan tämä voi johtua muun muassa kivun normaalista vaihtelusta.

Ylilääkäri kirjoittaa lausunnossaan, että pitkäaikaisesta kivusta kärsivän potilaan käytöksestä tai ulkoisesta olemuksesta ei voi päätellä kivun esiintymistä tai voimakkuutta.

Syyttäjä tyrmäsi vakuutusyhtiön pyytämän lausunnon

Vakuutusyhtiö pyysi syyttäjää varten oman asiantuntijalausuntonsa toiselta henkilöltä, joka työskentelee ylilääkärinä Taysissa. Hänen mukaansa seurantavideoiden perusteella herää vahva epäily siitä, että Tuomella "ei ole kyseistä syndroomaa lainkaan".

MOT tapasi Sofia Tuomen kesällä 2021. Toimituksen tutkimissa lääkärinlausunnoissa Tuomen terveydentilaa kuvataan erittäin vaikeaksi.

Fennian käyttämän ylilääkärin mukaan CRPS:n aiheuttama kipu ei voi aaltoilla sillä tavalla kuin Tuomella. Asiantuntija korostaa lausunnossaan voimakkaasti Tuomen lapsuudessa kohtaamia ongelmia.

– Hänellä on myös ollut myös muuta yleistä elämään liittyvää stressiä muun muassa käynnissä olevan oikeusprosessin vuoksi, lausunnossa kirjoitetaan.

MOT:n tutkimissa Tuomen aiemmissa lääkärilausunnoissa todetaan, että lapsuuden kokemukset eivät tutkimustiedon mukaan vaikuta CRPS:n syntyyn.

Syyttäjä Veera Lamberg ei antanut Fennian toimittamalle asiantuntijalausunnolle suurta painoarvoa.

– Se on vakuutusyhtiön tilaama ja maksama. En voi luottaa sen puolueettomuuteen, hän toteaa.

"Fennia ei maksa mitään"

Sofia Tuomi sai tietää syyttämättäjättämispäätöksestä kesäkuun lopussa. Hän sanoo iloinneensa jonkin aikaa.

– Kaksi vuotta odotimme tätä. Mutta mitä seuraavaksi? Päätös oli, että rikosta ei ole syytä epäillä, mutta silti Fennia ei maksa mitään. Sieltä ei ole tullut yhteydenottoa, Tuomi sanoo.

Oskari ja Sofia Tuomi ovat pitäneet yhtä, vaikka Sofian vaikea sairaus on varjostanut elämää jo pitkään. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Fennia maksoi Tuomelle määräaikaista tapaturmaeläkettä, mutta katkaisi kaikki tuet vedoten vakuutusetsivien kuvaamaan materiaaliin. Tuomi on asianajajansa välityksellä valittanut Fennian päätöksestä vakuutusoikeuteen.

Tuomi kävi viime marraskuussa riskialttiissa leikkauksessa, jossa hänen selkäänsä asennettiin takajuostesimulaattoriksi kutsuttu laite, jonka tarkoitus on sähköä syöttämällä helpottaa kipua. Laite on parantanut toimintakykyä huomattavasti.

Tehokas kuntoutuminen vaatisi kuitenkin fysioterapiaa, johon Tuomella ei ole varaa ilman vakuutusyhtiön maksusitoumusta. Hän elää tällä hetkellä toimeentulotuella.

– Nyt jos koskaan fysioterapia olisi tärkeää. Ettei menisi hukkaan iso leikkaus, Tuomi sanoo.

Fennia ei kommentoi tapausta MOT:lle.

MOT uutisoi maaliskuussa 2022 Sofian Tuomen tapauksesta ja vakuutusetsivien arvelluttavista keinoista ohjelmassa Vakuutusetsivän terveeksi todistama.

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa vakuutusetsivistä tai vakuutusyhtiöiden toiminnasta? Voit ottaa yhteyttä jouni.munukka@yle.fi ja jonna.karjalainen@yle.fi

Korjattu 17.8.2022 klo 11.47 Tuomen työtapaturman vuosiluku. MOT tapasi Sofia ja Oskari Tuomen vuonna 2021, ei vuonna 2020, kuten jutun videon yhteydessä aiemmin luki.