Hyppää sisältöön

Rikollisjengi saosti amfetamiinia loma-asunnossa Itä-Uudellamaalla – Tullin haaviin jäi yli 1,5 miljoonan edestä huumausaineita

Takavarikoinnissa Tulli otti haltuunsa muun muassa amfetamiinia, kokaiinia, marihuanaa ja ampuma-aseita. Takavarikoitujen huumausaineiden katukauppa-arvo on yhteensä 1 634 000 euroa.

Takavarikoiduista huume-eristä olisi saatu yli 230 000 käyttöannosta. Kuva: Tulli

Tulli on takavarikoinut 1 634 000 euron edestä huumausaineita. Tulli kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), että salakuljetuksen taustalla on ollut kansainvälinen huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaatio.

Organisaatiolta takavarikoitiin maaliskuussa 2022 46 kilogrammaa amfetamiinia, amfetamiinin saostamiseen tarvittavaa välineistöä, yli 60 grammaa kokaiinia, 784 grammaa marihuanaa. Lisäksi Tulli otti haltuunsa erilaisia luvattomia ampuma-aseita, kuten katkaistun haulikon.

– Esitutkintamme perusteella huumausaineet on tuotu Suomeen postiliikenteessä, kertoo tutkinnanjohtaja Tero Virtanen.

Osa amfetamiinista tuotiin Suomeen öljymäisessä muodossa ja siitä on saostettu amfetamiinia loma-asunnossa Itä-Uudellamaalla, joka vuokrattiin saostusta varten.

Tulli takavarikoi muun muassa tämän ampuma-aseen. Kuva: Tulli

Takavarikoiduista huumausaine-eristä olisi saatu yli 230 000 käyttöannosta.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että levitykseen on jo päätynyt huumausaineita yli 755 000 euron arvosta.

Kansainvälisen maahantuontiorganisaation toimintaan epäillään osallistuneen yhteensä noin kymmenen henkilöä.

– Pääepäilty on Belgian kansalainen, joka on järjestänyt huumausaineiden maahantuonnin Suomeen. Suomessa huumausaineiden levityksestä on pääasiassa vastannut suomalainen mieshenkilö, Virtanen sanoo.

Osalla epäillyistä on jo aiempaa rikostaustaa Suomessa.

.
.