Hyppää sisältöön

Mirja Kultasaaren lopullinen päätös avioerosta kypsyi ennen koulujen alkua – "Kumpikaan meistä ei aikuisena tarvinnut kämppäkaveria"

Elokuu ja alkusyksy on vilkasta aikaa parisuhdeneuvonnassa, kun moni pari pohtii eroa kesälomien jälkeen. Esimerkiksi Joensuussa seurakunnan tarjoamassa keskusteluavussa on nyt noin kahden kuukauden jonot.

Mirja Kultasaari erosi 23 vuoden avioliitosta, kun aiemmin hyvä suhde ei enää toiminut. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Elokuu ja kesä viipyilee vielä hetken. Arki alkaisi kohta, ja lapset odottivat jo kouluun pääsyä. Silloin Mirja Kultasaari, 43,päätti silloisen kumppaninsa kanssa lopullisesti, ettei yhteisessä arjessa voinut enää jatkaa. He halusivat jättää avioeropaperit.

– Olimme tehneet eropäätöksen yhdessä jo talvella, mutta lopullinen päätös avioerosta kypsyi ennen koulujen alkua. Erokriisin hetki oli kouluun palaaville lapsille ikävä, mutta voimavarat oli kulutettu loppuun, eikä päätöstä voinut siirtää, Kultasaari kertoo.

Parisuhteessa se tarkoitti kahdenkymmenenkolmen yhteisen vuoden päättymistä. Pariskunta oli alkanut tapailla muita jo ennen avioeron hakemista virallisesti. He olivat jo muuttaneet erilleen ennen avioeroa, mutta lasten kotina oli ollut vain yksi yhteinen koti.

Eropäätös kehittyi pidemmän ajan kuluessa, ja sitä ennen pariskunta oli ollut muun muassa pariterapiassa.

Aiemmin hyvin toiminut parisuhde oli kuivunut kasaan, eikä läheisyyttä enää ollut.

– Kumpikaan meistä ei aikuisena tarvinnut kämppäkaveria. Romanttinen parisuhde on eri asia kuin yhteinen asuntolaina, hän sanoo.

Taustalla oli myös hometaloprojekti ja sen tuomat taloudelliset haasteet. Teini-ikäiset lapset olivat aistineet sen, ettei suhteessa mennyt enää hyvin.

Mirja Kultasaaren ja entisen puolison eropäätös kehittyi pidemmän ajan kuluessa. Sitä ennen pari oli käynyt muun muassa pariterapiassa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Perhe muutti kahteen eri osoitteeseen. Kun yhteistä kotia jaettiin kahteen osoitteeseen, Kultasaari menetti yöunensa ja ruokahalunsa.

– Jouduin jäämään lyhyelle sairauslomallekin töistä unettomuuden takia. Ne viikot, kun fyysistä eroa tehtiin, olivat hyvin raskaita.

Lomien jälkeen parisuhdeneuvontapalveluissa on ruuhkaa

Alkusyksy on vilkasta aikaa parisuhdeneuvonnassa, ja moni pari pohtii eroa koulujen alun aikaan. Alkusyksy ja tammikuu ovat esimerkiksi Joensuussa seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksessa vuoden ruuhkaisinta aikaa. Seurakunnan parisuhdeneuvonta ei edellytä kirkkoon kuulumista, vaan on avointa kaikille. Palvelu on maksutonta.

Tällä viikolla seuraavat vapaat keskusteluajat menevät syys-lokakuulle asti.

– Ilmiö toistuu vuosittain. Lomalla on ollut enemmän aikaa pohtia parisuhteen tilaa. Yleensä taustalla on pidemmän ajan haasteet: harvoin eropohdintojen syynä on pieleen mennyt loma, kertoo perheasiain neuvottelukeskuksen vastaava johtaja Salla Ulvi-Autio Joensuusta.

Myös Kuopion kriisikeskuksesta kerrotaan lomien jälkeisten eroajatusten olevan yleisiä.

– Keskusteluavun tarve parisuhteisiin liittyvissä asioissa kasvaa kysyntäpiikkinä lomien ja juhlapyhien jälkeen, kun palataan arkeen. Syyt ovat moninaisia ja yksilöllisiä, mutta alkusyksyllä ja keväällä palveluiden kysyntä kasvaa, kertoo kriisityöntekijä Antti Lampinen Kuopion kriisikeskuksesta.

Lampisen mukaan kaikki tarjolla olevat kriisityöntekijöiden keskusteluajat menevät Kuopion kriisikeskuksesta. Kriisikeskus tarjoaa 1–5 kerran maksutonta keskustelua. Palvelun tuottaa Hyvä Mieli ry.

Kuopiossa perheasiain neuvottelukeskuksessa ajanvarauksia parisuhdeneuvontaan on ollut tasaisesti, eikä varsinaista alkusyksyn kysynnän nousua vielä näy. "Moni pari tsemppaa kesäloman ajan ja pitää loman lomana lasten takia. Arjen alkaessa parisuhteen ongelmiin havahdutaan", kertoo johtaja Irene Venejärvi. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Elokuu on myös tilastojen valossa ollut vilkas avioerokuukausi, mutta trendi on lähtenyt koronavuosina muuttumaan.

– Vuonna 2021 maaliskuu oli tilastoissa vilkkain avioerokuukausi. Elokuu ei enää ole ollut selkeästi vilkkain erokuukausi, kuten oli vuosia vuoteen 2018 saakka, kertoo Väestötutkimuksen tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitolta.

Avioerojen määräkin on laskemaan päin, mikä selittyy Kontulan mukaan pitkälti avioliittojen määrän laskulla ja avoliittojen suosion nousulla. Eroja avoliitoista ei Suomessa tilastoida, mutta avoliitoissa tapahtuvia eroja on tutkittu muun muassa kyselytutkimuksilla.

Parisuhdeneuvonta tai kriisiapu ei tarkoita itsessään eropäätöstä. Asiantuntijat korostavat, ettei avulla ole mitään tiettyä päämäärää. Päätöksen suhteen jatkosta tekevät ihmiset itse.

Ero on edelleen perheelle kipeä asia, sanoo Mirja Kultasaari

Kuopiolainen Mirja Kultasaari jakaa tällä hetkellä teini-ikäisten nuorten vanhemmuuden entisen puolisonsa kanssa.

– Olemme monesti lasten kanssa pohtineet, miten paljon helpompaa arki olisi ehkä ollut yhdessä kodissa. Ero oli oikea päätös, mutta se on edelleen perheellemme kipeä asia, Kultasaari summaa parin vuoden takaisen elokuun päätöstään.

Nuorten arkeen kahdessa kodissa on haluttu panostaa, ja pariskunta asuu samassa kaupungissa lasten takia.

Taloudelliset haasteet kiristivät eroavan parin välejä, mutta nykyään entinen pari on Kultasaaren mukaan asiallisissa väleissä. Virallisesti pari sai avioeron talvella 2021.

Mirja Kultasaari jäi asumaan samaan kaupunkiin entisen puolisonsa kanssa, jotta lasten arki on helpompaa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Nyt Kultasaari on uudessa parisuhteessa.

– Olen rakkaussuhteessa, joka ei ahdista. Emme asu yhdessä, enkä haluakaan jakaa minun ja lasten kotia, Kultasaari kuvailee.

Ennen eroa käydystä pariterapiasta oli apua eroprosessin läpikäymisessä.

– Pariterapia auttoi päätöksen tekemisessä: emme jääneet entisen puolison kanssa on- off-vaiheeseen, hän pohtii.

Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää? Kommentointi on auki 9.8. kello 23.00 saakka.

Lue lisää:

Perhejuristi: Alttarille ei kannata astella ennen kuin ymmärtää, kuinka raju suomalainen avio-oikeus on erossa