Hyppää sisältöön

Kouluisku vaikutti uusien kampustilojen suunnitteluun – Savon ammattiopisto aloittaa lukuvuoden moderneissa ja turvallisissa tiloissa

Terveellisyys ja turvallisuus korostuvat Savon ammattiopiston uusissa tiloissa Kuopion Savilahdessa. Kyseessä on Savon koulutuskuntayhtymän historian suurin investointi.

Savon ammattiopiston uudella kampuksella Kuopiossa on tilaa lähes 29 000 neliötä. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Valoa, lasia ja vaaleita pintoja. Kaikkia niitä löytyy Savon ammattiopiston uusista ja avarista tiloista Kuopion Savilahdessa.

Vajaat 70 miljoonaa euroa maksaneella kampuksella on lähes 29 000 neliömetriä opetustilaa. Neliöitä tarvitaan, sillä opistossa on 3 500 opiskelijaa ja 450 henkilökunnan jäsentä.

Savon ammattiopisto rakentui Kuopion Savilahteen parin vuoden aikana. Video: Sakky

Tiloihin on haluttu hyvä ja terveellinen sisäilma, mikä on pyritty varmistamaan niin materiaaleissa kuin rakentamisessakin.

– Laadullisesti on tehty kaikki, mikä on mahdollista, vakuuttaa Savon koulutuskuntayhtymän eli Sakkyn va. tilapalvelupäällikkö Milla Lompola.

Muutos on suuri, sillä Sakkyn tilat ovat tähän saakka olleet huonokuntoisia ja hajallaan useissa toimipaikoissa, eikä sisäilmaongelmiltakaan ole vältytty.

Nyt Sakky yrittää saada uudelle opistokampukselleen pohjoismaisen Joutsenmerkin osoitukseksi siitä, että tilat ovat terveelliset ja turvalliset.

Milla Lompolan mukaan uusi kampus on rakennettu mahdollisimman terveelliseksi. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Huolellisen suunnittelun tulos

Uudet luokat, tai oppimisympäristöt, kuten niitä opistolla kutsutaan, on tehty sellaisiksi, että ne tukevat niin käytännön harjoituksia kuin teoriaakin.

Samasta tilasta voi tuolien ja pöytien lisäksi löytyä myös esimerkiksi sänkyjä, joilla makaa potilasnukkeja.

– Tila on muunneltavissa eri käyttötarkoituksiin tarpeen mukaan opiskelupäivän aikana, selittää Savon ammattiopiston apulaisrehtori Esa Juvonen.

Tilat on suunniteltu monikäyttöisiksi ja helposti muunneltaviksi. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Juvosen mukaan henkilöstö ja käyttäjät otettiin jo varhaisessa vaiheessa mukaan suunnittelemaan tiloja.

– Vuoden 2018 syyskuun ja vuoden 2020 kesäkuun välillä pidettiin 144 toiminnallista työpajaa.

Ajatustyön yhtenä tuloksena on kattoterassi, joka koulutuskuntayhtymän johtajan Heikki Helveen mukaan toimii myös oppimisympäristönä. Terassille tulee kattopuutarha.

– Ravintola- ja puutarha-alan opiskelijat voivat kasvattaa täällä sellaisia yrttejä ja vihanneksia, joita voidaan hyödyntää ateriapalveluissa ruoan tekemisessä, Helve visioi.

Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve (vas.) ja Savon ammattipiston apulaisrehtori Esa Juvonen testaavat elvytystaitojaan harjoitusnukella. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

”Vähintään kaksi poistumistietä”

Terveellisyyden ja käytännöllisyyden lisäksi tilojen suunnittelussa on panostettu myös turvallisuuteen.

Taustalla on opistossa kolme vuotta sitten tehty kouluisku, jossa yksi opiskelija kuoli ja useita loukkaantui. Opiskelijoilla oli hyökkäyksen aikana vaikeuksia paeta luokan ainoasta ovesta.

Kampuksen jokaisessa tilassa on vähintään kaksi poistumistietä. Kuvassa opiston uusi hierontasali. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Nyt opiston jokaisessa tilassa on turvallisuuspäällikkö Timo Toivosen mukaan useampikin ovi.

– Jokaisesta tilasta on vähintään kaksi rakenteellista poistumista, jotta kaikkien turvallisuus säilyy.

Toivosen mukaan keskeisessä osassa turvallisuuden kannalta ovat silti henkilöstö ja opiskelijat.

– On tärkeää, että perehdytetään, opastetaan ja harjoitellaan.

Turvallisuuspäällikkö Timo Toivosen mukaan henkilöstön ja opiskelijoiden valmiudet ovat keskeinen osa turvallisuutta. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Kampuksella otetaan käyttöön myös sähköinen kulunvalvonta. Tiloista toiseen liikkuminen edellyttää kulkulätkää, joka Milla Lompolan mukaan tulee myös opiskelijoille.

– He saavat opiskelijakortin, jossa on siru.

Henkilökunnalle on puolestaan tulossa viranomaisverkon Virve-puhelimia, joilla saadaan suojattu yhteys naapurikampuksilla toimiviin Itä-Suomen yliopistoon ja Savonia-ammattikorkeakouluun.

Turvallisuusajattelu näkyy myös opetustilojen läpinäkyvissä lasiseinissä.

Isojen lasipintojen edessä ei ole verhoja, mutta niihin on asennettu tekniikkaa, jonka uskotaan lisäävän turvallisuutta sananmukaisesti napin painalluksella: lasiseinä muuttuu hetkessä läpinäkymättömäksi.

Opiston tiloissa korostuvat terveellisyys ja turvallisuus. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Voit keskustella artikkelista 6.8.2022 klo 23:een.

Lue lisää:

.
.