Hyppää sisältöön

Myrsky kaatoi puita Mikkelissä, Kalevan kisat keskeytettiin Joensuussa hetkeksi, meteorologi varoittaa kovista puuskista Länsi-Suomessa

Mikkelin alueella riehunut myrsky on kaatanut puita monin paikoin. Pelastustoimen mukaan henkilövahingoilta on vältytty. Kovat puuskat pyyhkivät vielä Suomen yli.

Myrsky on kaatanut puita rakennusten, autojen sekä teiden päälle ympäri Mikkeliä
Myrsky on kaatanut puita rakennusten, autojen sekä teiden päälle ympäri Mikkeliä

Puita on kaatunut myrskyn takia monin paikoin ympäri Mikkeliä. Puita makaa talojen, autojen ja teiden päällä.

Mikkelin päivystävä palomestari Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että henkilövahinkoja ei ole sattunut eikä myrsky ole pelastuslaitoksen tietojen mukaan rikkonut omaisuutta merkittävästi.

Sen sijaan teitä on poikki useammasta eri kohdasta ja päivystävän palomestarin mukaan raivaustöitä riittää vielä reilusti.

– Raivaamme kohteita sitä mukaa, kun niitä ilmoitetaan. Yksiköt ovat käyneet esimerkiksi Ketunniementiellä ja Yrittäjänkadulla, mutta ilmoituksia tulee koko ajan lisää.

Tilanteet ovat pelastustoimen mukaan juuri nyt kiireettömiä. Yksiköt siirtyvät aina seuraavaan kohteseen, kun edellinen on saatu kuntoon.

Myrsky romahdutti teltan Mikkelissä. Kuva: Aki Ilmanen

Raivaustyötä on tällä hetkellä tekemässä noin kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.

Myrsky on herättänyt keskustelua myös sosiaalisessa mediassa. Sitä on kuvailtu poikkeuksellisen voimakkaaksi ja hämmästelty myräkän nopeutta.

Twitterissä käyttäjä Aki Ilmanen jakoi kuvan, jossa näkyy rankkasade Mikkelin torilla.

Kalevan kisat keskeytettiin hetkeksi

Kova sade alkoi iltapäiväll myös Joensuussa ja Kalevan kisat jouduttiin keskeyttämään hetkeksi.

Kisapäivä jouduttiin keskeyttämään noin 14.20, kun käynnissä oli kymmenottelun korkeus.

Keskeytys kesti vain noin vartin ja kisoja päästiin jälleen jatkamaan. Huonon sään uumoiltiin kuitenkin tuovan joitakin aikataulumuutoksia illan aikana.

Sähkökatkojen korjaaminen kestää

Energiateollisuuden ylläpitämän sähkökatkokartan (siirryt toiseen palveluun) mukaan koko maassa oli illalla kuuden jälkeen sähköttä lähes 14 000 taloutta 56 kunnassa. Sähkökatkoista kärsivät kunnat ovat pääosin Itä-Suomessa, mutta niitä on myös Satakunnan ja Pirkanmaan suunnilla.

Pohjois-Karjalan yli lauantai-iltapäivänä liikkuneet ukkoset aiheuttivat runsaasti vikoja Pohjois-Karjalan ja Koillis-Savon alueella sähkönsiirrosta huolehtivan PKS Sähkönsiirron sähköverkkoon, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Sähkölinjojen päälle kaatuneiden puiden aiheuttamat viat alkoivat heti puolenpäivän jälkeen.

PKS Sähkönsiirron mukaan vikoja on paljon ja laajalla alueella, ja niiden korjaaminen kestää pidemmän aikaa.

– Pyrimme saamaan sähköt mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monille sähköttömistä asiakkaistamme. Vikoja on kuitenkin nyt niin paljon, että menee reilusti sunnuntain puolelle ennen kuin ne kaikki saadaan korjattua, sanoo tiedotteessa PKS Sähkönsiirron kehitys- ja varautumispäällikkö Matti Pesonen.

100 nautaa pelastettiin palavasta navetasta

Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa on havaittu tänään 3 300 maasalamaa.

Alkuiltapäivästä salama sytytti navetan Valtimolla Nurmeksessa, kertoo Pohjois-Karjalan pelastuslaitos. Navetasta saatiin pelastettua noin 100 nautaa. Viiden savulle altistuneen vasikan tilaa tarkkaillaan, mutta muuten eläimet voivat hyvin.

Navetasta pelastettiin myös maatalouskoneita ja irtaimistoa. Navetasta valtaosa tuhoutui palossa.

Puuskat lännessä vahvistuvat, lisää tuhoja odotettavissa

Ylen meteorologin Kerttu Kotakorven mukaan myräkän väistyessä itärajan yli on lännessä syytä varautua koviin puuskaisiin tuuliin. Raumalla on jo mitattu puuskassa huikea tuulennopeus 26,2 m/s. Puuskat vahvistuvat illan ja yön aikana idässä ja pohjoisessa, ja odotettavissa on lisää tuulivanhinkoja.

Kahden vuorokauden kovimmat sademäärät ovat kertyneet Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa. Seinäjoella on satanut kahden vuorokauden aikana 91,7 millimetriä ja Kauhajoella 73,7.

Maan itäosissa kertymät ovat paljon pienempiä.

Juttua päivitetty klo 17.22 Kalevan kisojen ja meteorologin varoitusten osalta, klo 18.52 lisätty tietoja sähkökatkoista ja navettapalosta.

.
.