Hyppää sisältöön

Poliisi aloittaa tutkinnan kaapelivaurion aiheuttaneesta ja junaliikenteen sotkeneesta epäillystä ilkivallasta

Junaliikenne Tampereen ja Riihimäen välillä on palaamassa normaaliksi. Maanantailiikenteen sekoittanut epäilty ilkivalta tapahtui juhannusjunat kaaokseen ajaneen sillan kohdalla Lempäälässä.

Junaliikenteen sekoittanut epäilty ilkivalta tapahtui juhannusjunat kaaokseen ajaneen sillan kohdalla Lempäälässä
Junaliikenteen sekoittanut epäilty ilkivalta tapahtui juhannusjunat kaaokseen ajaneen sillan kohdalla Lempäälässä

Kaapelivika keskeytti Tampereen ja Riihimäen välisen junaliikenteen vähän yhdeksän jälkeen maanantaina.

Väylävirasto kertoo Twitterissä (siirryt toiseen palveluun)epäilevänsä kaapelivaurion syyksi ilkivaltaa. Sisä-Suomen poliisi kertoo Ylelle, että Väylävirasto on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja poliisi alkaa tutkimaan asiaa.

Väyläviraston apulaisjohtaja Mauri Mäkiaho kertoi, että paikalla missä ilkivaltaa oli tehty, on ollut menossa kaapelityö. Näkyvillä on ollut kaapelia ja siihen kohtaan on ilkivaltaa tehty.

– Mieleen on juolahtanut, että onko mahdollisesti tavoiteltu kuparia, sanoo Mauri Mäkiaho.

Epäilty ilkivalta tapahtui Lempäälässä sillalla. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Kyseiset kaapelit ovat kuitenkin tietoliikennekaapeleita eikä niissä ole kuparia. Mäkiahon mukaan paikalta ei ole hävinnyt kaapelia vaan ne on laitettu vain poikki.

– Semmoinen arvaus on, että sitten kun on nähty mitä se on, niin se ei ole enää kiinnostanutkaan.

Kaapelivaurion korjauksen arveltiin kestävän iltapäivään saakka. Väylävirasto on tarkentanut vaurion olevan junaliikenteen kaaokseen viime juhannuksena suistaneen sillan kohdalla.

VR on korvannut Riihimäen ja Tampereen välistä junaliikennettä korjaustöiden ajan jatkuvalla edestakaisella linja-autoliikenteellä.

VR tiedotti Tampereen ja Riihimäen välisen junaliikenteen käynnistyvän kello 13 aikaan. Korvaavia busseja ei enää järjestetä, viivästyksiä ja satunnaisia peruutuksia voi kuitenkin yhä tulla.

Ensimmäiset normaalisti liikennöitävät junat ovat IC 25 välillä Helsinki-Oulu kello 12:24 ja IC 22 välillä Rovaniemi-Helsinki kello 05.27. Molemmilla junilla on ylimääräiset pysähdykset Riihimäellä, Hämeenlinnassa, Toijalassa ja Lempäälässä.

Junat liikennöivät Helsinki-Tampere-välin poikkeusnumeroin 1125 ja 1122.

Vaurio havaittiin yöllä

Vaurio havaittiin yöllä yhden aikoihin. Aikaisin aamulla kerrottiin, että suurin osa Tampereen ja Helsingin välisistä junavuoroista on peruttu. Henkilöliikenteessä vain yöjunat kulkivat, nekin myöhässä. Esimerkiksi Tampereen seutuliikenteen R- ja M-junia jää ajamatta.

Tampereen rautatieasemalla odotteli aamulla kello 10 jälkeen matkustajia, joiden matka oli tyssännyt.

– Nyt pitäisi olla kohta Jyväskylässä, kertoi Titta Kurki Hyvinkäältä.

Hän oli lähtenyt aamulla Hyvinkäältä Riihimäelle ja siellä olisi pitänyt olla vaihto, jolla olisi päässyt suoralla yhteydellä Jyväskylään.

Melina Pinomaa oli puolestaan tullut aamulla Helsingistä ja odotteli nyt Tampereen asemalla.

– Piti olla työpaja työn merkeissä Jyväskylässä, mutta nyt olen myöhässä ja jumissa Tampereella.

Entuudestaan toisille tuntemattomat naiset päättivät pikaisesti lyödä hynttyyt yhteen ja vuokrata yhdessä auton, jotta matka Jyväskylään onnistuisi.

– Kerätään vähän lisää porukkaa mukaan niin päästään sitten vähän halvemmalla, kertoi Titta Kurki.

Asemalta oli jo löytynyt pari muutakin kohtalotoveria, joten auto saataneen täyteen.

Katso alta, kuinka Tampereen rautatieaseman matkustajat suhtautuivat junaliikenteen takkuamiseen:

Ihmisiä kuvattuna Tampereen rautatieaseman pääaulassa. Seinällä näytöt, jossa näkyy osan junista peruuntuneen.
Kaapelivika keskeytti Tampereen ja Riihimäen välisen junaliikenteen maanantaina. Tältä Tampereen rautatieasemalla näytti kello 10.

Hämeenlinnassa kaikki eivät tienneet

Hämeenlinnan asemalla aamukymmeneltä kaikilla ei vielä ollut tietoa siitä, että junaliikenne Riihimäen ja Tampereen välillä on poikki. Suomen-lomalta takaisin Englantiin kiirehtineet Katri ja Emma Healy kuulivat vasta toimittajalta, että junat eivät kulje normaalisti. Korvaava bussi Riihimäelle kuitenkin saapui sopivasti paikalle ja Healyt pääsivät jatkamaan matkaa lentokentälle.

Antti Hanski pohti Hämeenlinnan asemalla jatkoyhteyksiä Kotkaan. Myös sähköpyörä piti saada matkaan. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Hämeenlinnalainen Raija Simolin oli puolestaan pahoillaan siitä, että tietoa korvaavista bussivuoroista oli vaikea saada. Asemalta ei löytynyt VR:n henkilöstöä antamaan aiheesta lisätietoja. Tilanne harmitti, varsinkin kun Tampereella piti olla juuri tiettyyn aikaan.

Hämeenlinnassa osa matkustajista sai tietää junaliikenteen ongelmista vasta päästyään asemalle. Tiina kokko jututti asemalla Tampereelle matkaavaa Raija Simolinia, Hämeenlinnasta kotkaan suuntaavaa Antti Hanskia ja Kilpisjärveltä palaavaa Hanna Pekkalaa. Katri Healy odotti junaa lentokentälle, kun kuuli toimittajalta, että junat eivät kulje. Toimittajana on Tiina Kokko.

Yöjuna pohjoisesta myöhässä

Ylen toimittajan Julia Siepin yöjuna oli lähtenyt Kemistä sunnuntai-iltana kello 19 jälkeen. Junan piti olla aikataulun mukaisesti Helsingissä puoli seitsemältä.

Juna kulki Viialan kohdalla kello 7.30 aikaan. Ennen kello kahdeksaa junan arvioitiin saapuvan Helsinkiin puoliltapäivin, Sieppi kertoi.

– Konduktööri on käynyt pahoittelemassa tilannetta pariin otteeseen.

Ylen toimittajan yöjuna oli useamman tunnin myöhässä. Junan vauhti putosi reippaasti Lempäälän jälkeen.

Ensimmäiset ilmoitukset rataliikenteen häiriöistä tulivat yöllä. Junan kerrottiin pääsevän Lempäälään asti maksiminopeudella ja vauhtia tiputettaisiin sen jälkeen.

– Juna kulkee nyt noin 34 kilometriä tunnissa, Sieppi sanoi.

VR: Linja-autojen saaminen vaikeaa

VR pyrki korvaamaan junavuorot linja-autoilla, mutta sillä oli kuitenkin suuria haasteita saada busseja liikenteeseen.

Riihimäen ja Helsingin välinen matka liikennöitiin R-junilla. Tampereen ja Riihimäen välillä R-junaliikennettä ei pystytty korvaamaan, vaan bussit pysähtyivät ainoastaan Hämeenlinnassa ja Toijalassa.

Muille väliasemille matkustavia tai väliasemilta tulijoita pyydettiin ottamaan omatoimisesti taksi tai muu kyyti. Junat eivät odottaneet busseja, vaan jatkoyhteydet siirtyivät seuraaviin juniin.

Matkustajia pyydettiin varautumaan varautumaan merkittäviin viivästyksiin. Viivästykset saattoivat säteillä myös muille rataosille.

Voit keskustella aiheesta 9.8. kello 23:een saakka.