Hyppää sisältöön

Poliisi on kuulustellut moottoriveneturmasta selviytynyttä miestä – Lappeenrannassa tapahtuneen onnettomuuden syy edelleen epäselvä

Selviytyneen miehen mukaan venettä ohjasi onnettomuushetkellä mies, joka kuoli turmassa. Onnettomuus sattui Lappeenrannan Pikisaaren edustalla heinäkuun lopussa.

Poliisi on kuulustellut Lappeenrannassa sattuneesta moottoriveneturmasta selviytynyttä miestä. Kuva: Juulia Tillaeus / Yle

Poliisi on kuulustellut Lappeenrannassa sattuneesta moottoriveneturmasta selviytynyttä miestä.

Onnettomuuden syy on tutkinnanjohtaja Saku Tielisen mukaan edelleen jossain määrin epäselvä.

Selviytyneen mukaan venettä ohjasi onnettomuushetkellä mies, joka kuoli turmassa.

Poliisi odottaa tällä hetkellä muun muassa tarkempia tietoja miehen kuolinsyystä.

Onnettomuus sattui Saimaalla Lappeenrannan Pikisaaren edustalla sunnuntaina 31. heinäkuuta. Miehet olivat veneilemässä, kun he jostain syystä joutuivat veden varaan.

Turmassa menehtyi vuonna 1965 syntynyt paikkakunnalla pitkään asunut mies.

Kuulusteluista kertoi myös Etelä-Saimaa (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää: Moottoriveneonnettomuudessa Lappeenrannassa hukkunut mies on tunnistettu – menehtynyt on vuonna 1965 syntynyt mies