Hyppää sisältöön

Alvar Aallon suunnitteleman kirkon kunnostamisrahoille keräyslupa – yhdistyksen tavoitteena on kerätä arvorakennukselle vähintään 200 000 euroa

Pro Kolmen ristin kirkko Imatra saa kerätä rahaa kirkon kunnostamiseen Manner-Suomessa. Yhdistyksen tavoitteena on kerätä 200 000–300 000 euroa, mikä kattaisi pienen osan korjauskustannuksista.

Alvar Aallon suunnitteleman Kolmen ristin kirkon korjaus maksaa 3-4 miljoonaa euroa. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Imatran Kolmen ristin kirkon kunnostamisen tueksi perustettu yhdistys on saanut rahankeräysluvan Poliisihallitukselta.

Pro Kolmen ristin kirkko Imatra saa kerätä rahaa kirkon kunnostamiseen Manner-Suomessa.

Yhdistyksen tavoitteena on kerätä 200 000–300 000 euroa, mikä kattaisi 5–10 prosenttia korjauskustannuksista.

Vuonna 1958 valmistunut Alvar Aallon suunnittelema kirkko kärsii muun muassa kosteus- ja rakennevaurioista. Kunnostus maksaa 3–4 miljoonaa euroa.

Imatran seurakunnalla ei yksin ole varaa korjata kirkkoa. Seurakunta on saanut Kirkkohallitukselta avustuksia noin 400 000 euroa.

Kolmen Ristin kirkon alttari.
Imatran seurakunnan kiinteistöpäällikkö Jari Nousiainen esitteli Kolmen ristin kirkkoa helmikuussa 2022.

Ulkomaalaisten suosima kohde

Imatran Vuoksenniskalla sijaitseva Kolmen ristin kirkossa ei ole tällä hetkellä toimintaa. Kirkkoon pääsee kuitenkin lyhyille vierailuille.

Kirkko vetää joka vuosi Aallon arkkitehtuurin ihailijoita eri puolilta maapalloa. Myös kirkon kunnostus kiinnostaa ulkomailla. Japanista on tullut yksittäisiä lahjoituksia korjausta varten.

Pro Kolmen ristin kirkko Imatran puheenjohtajan Kauko Mäkisen mukaan hiljattain kirkkoon kävi tutustamassa eteläkorealaisia arkkitehteja.

– He laittoivat lippaaseen käteistä, Mäkinen sanoo.

Ulkomailla ja Ahvenanmaalla yhdistys ei kuitenkaan saa kerätä rahaa eikä myöskään markkinoida keräystä.

Vapaaehtoiset lahjoitukset ovat kuitenkin mahdollisia.

– Jos joku ulkomaalainen näkee vaikka meidän verkkosivuilta keräyksen tilinumeron ja lahjoittaa, niin sitä ei voida estää eikä se riko tätä keräyslupaa ja keräyslakia, Mäkinen sanoo.

Kolmen ristin kirkossa on rakenne- ja kosteusvaurioita. Arkistokuva syksyltä 2021. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Yhdistys järjestää syksyllä maanlaajuisen haastekampanjan rahan keräämiseksi. Lisäksi suunnitteilla on hyväntekeväisyyskonsertti.

Yhdistys on myös mukana 20. elokuuta vietettävässä Imatra-päivässä keräämässä rahaa ja kertomassa yhdistyksen toiminnasta.

Lue seuraavaksi: Suomalaisen arkkitehtuurin arvorakennus ränsistyy, eikä rahaa sen korjaamiseen ole: "Tämä ei ole vain harmi, tämä on pyhäinhäväistys"

Kolmen ristin kirkko rapistuu silmissä – katso kuvat paikan päältä