Hyppää sisältöön

Imatra myönsi Lähteen talolle uuden purkuluvan – edellisessä päätöksessä oli virhe

Rakennusvalvontajaosto myös hylkäsi oikaisuvaatimuksen, jossa ehdotettiin talon kunnostamista purkamisen sijaan.

Imatran kaupunki osti vanhan puukiinteistön purettavaksi muutama vuosi sitten. Kuva on otettu 12. heinäkuuta 2022. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Imatran kaupunki on myöntänyt niin kutsutulle Lähteen talolle uuden purkuluvan.

Tiistaina kokoontunut rakennusvalvontajaosto kumosi edellisen purkuluvan päätöksenteossa tapahtuneen menettelytapavirheen takia ja myönsi heti uuden luvan.

Menettelytapavirhe syntyi, kun kaupunki oli myöntänyt purkamisluvan ennen kuin purkamisaikomuksesta oli tiedotettu ely-keskukselle. Purkamispäätös oli myös tehty ennen kuin alueen asemakaava sai lainvoiman. Tämä on mahdollista, mutta asiasta olisi pitänyt mainita lupapäätöksessä.

Lisäksi edellisestä purkuluvasta oli tehty oikaisuvaatimus, jonka rakennusvalvontajaosto hylkäsi.

Oikaisuvaatimuksen tekijä ei hyväksynyt purkulupapäätöstä ja ehdotti perustettavaksi yhdistystä talon säilyttämiseksi ja kunnostamiseksi.

Uudesta purkuluvasta voi vielä valittaa 15. syyskuuta saakka.

Imatran kaupunki osti Imatrankoskella Inkerinaukion ja Valtionhotellin läheisyydessä sijaitsevan vanhan puukiinteistön purettavaksi muutama vuosi sitten.

Lue myös: Lähteen talon purkulupapäätöksestä jätettiin Imatralla valitus – rakennuksen purku saattaa alkaa jo syksyllä

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.