Hyppää sisältöön

17-vuotias Henni Kontinen lähtee Norjaan kansainväliseen lukioon kahdeksi vuodeksi: "Koti-ikävä tulee ihan varmasti jossain vaiheessa"

Kontinen on yksi kolmesta suomalaisesta nuoresta, jotka pääsivät opiskelemaan UWC-kouluun. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hän kertoo olevansa näin pitkään pois kotoa.

Kuva: Sari Ursin / Yle
Juvalainen Henni Kontinen on matkalla Norjaan. Siellä hän viettää seuraavat kaksi vuotta kansainvälisessä lukiossa pienessä Flekken kylässä. Toimittajana Sari Ursin.

Juvalainen Henni Kontinen matkustaa tänään Norjaan. Siellä hän viettää seuraavat kaksi vuotta kansainvälisessä lukiossa pienessä Flekken kylässä.

Viime päivät ovat olleet Kontisen mukaan aika haikeita, kun on pitänyt hyvästellä kavereita. Kontinen kertoo, että aikoo pitää yhteyttä tiiviisti niin kotiporukoihin kun kavereihinkin soittelemalla ja viestittelemällä.

– Ihan hyvillä fiiliksillä olen lähdössä, varsinkin kun kaksi tyyppiä lähtee mukaan, niin ei ole niin vaikea lentokentälläkään suunnistaa.

Kansainvälinen ammatti kiinnostaa

Flekken koulu on niin sanottu UWC-koulu. United World Colleges on kansainvälinen verkosto, johon kuuluu maailmanlaajuisesti yli 18 koulua. Kouluihin yleensä tullaan UWC-stipendeillä. Tavoitteena hänellä on suorittaa kansainvälinen IB-tutkinto.

Opiskelustipendin turvin kuitataan kahden vuoden lukukausimaksut, ruoat ja majoituksen.

Lukion jälkeen Kontinen haluaisi jatkaa kansainvälisellä uralla. Norjan ylioppilastodistus vastaa suomalaista, joten sillä haetaan jatkossa lisäopintoihin.

– Haluan sellaisen ammattiin, jossa pääsen matkustamaan ja tekemään eri maiden kanssa yhteistyötä.

– UWC:ssä oppii toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.

Koulussa asutaan muiden kanssa yhdessä

Kontinen kuvailee koulua sisäoppilaitokseksi, jossa on tiivis yhteisö. Hänen mukaansa myös opettajatkin asuvat koulussa.

Kohteessa on neljä asuntolaa. Yhdessä huoneessa asuu aina viisi ihmistä. Kontinen on näillä näkymin majoittumassa rakennukseen, jossa muutkin suomalaiset opiskelijat asuvat.

– Olen tottunut sellaiseen oma huone ja paljon rauhaa. On siihen varmaan totuttelemista, Kontinen pohtii.

Koti-ikävä saattaa iskeä

Samaan kouluun lähtee myös kaksi muuta suomalaista. Flekken kylässä kuluu seuraavat kaksi vuotta, tosin jouluksi ja kesäksi Kontinen palaa takaisin Juvalle.

Henni Kontinen myöntää, että mahassa lepattelee hieman perhosia. Hän on kuitenkin luottavainen siihen, että kaikki menee hyvin.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän on näin pitkään pois kotoa.

– Koti-ikävä tulee ihan varmasti jossain vaiheessa, vaikka en olekaan yleensä kova ikävöimään. Pakkasin matkatavaroihin pari pussia salmiakkia, lakupatukan ja Fazerin sinistä suklaata koti-ikävää lieventämään, sanoo Kontinen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Juvan lehti (siirryt toiseen palveluun).