Hyppää sisältöön

Lumijoen metsästä löytyy suosittu kivi, jota kiivetään ilman valjaita – Jaakko Riskulle, 20, paikka on ihanteellinen: "Ei ole varmaa, että pääsee ylös"

Syrjäinen kiipeilypaikka metsän keskellä kerää harrastajia Oulun seudulla. Suosioon nousseessa boulderoinnissa kiipeilijä kapuaa isoja kivenjärkäleitä ylöspäin ilman turvallisuusvälineitä.

Jaakko Risku näyttää, miten kivenjärkäle valloitetaan.
Jaakko Risku näyttää, miten kivenjärkäle valloitetaan.

Oululainen Jaakko Risku tunnustelee sormenpäillään kivenjärkälettä, sujauttaa kiipeilykengät jalkaansa, sipaisee kämmeniinsä magnesiumia ja lähtee nousemaan ylöspäin.

Kyse on yhä suositummaksi tulleesta boulderoinnista, jota harrastetaan kivillä sekä matalilla kallio- ja kiipeilyseinillä. Boulderointireittien korkeus vaihtelee puolestatoista metristä vajaaseen kymmeneen metriin. Lajia voi harrastaa myös sisähalleissa boulderseinillä. Viime vuonna kiipeilyssä kisattiin ensimmäistä kertaa olympialaisissa.

20-vuotias Jaakko Risku aloitti boulderoinnin jo alle kymmenenvuotiaana, mutta pari viime vuotta hän on viihtynyt lajin parissa tiiviisti.

Mieluisa kiipeilypaikka löytyy Oulun kupeesta Lumijoelta: metsän keskellä on kymmenkunta eri kokoista kivenjärkälettä. Riskun mielestä niistä ihanteellisin on noin neljä metriä korkea.

Metsäinen kiipeilypaikka on ollut tänä kesänä suosittu ja kerännyt paikalle laajasti alueen harrastajia (siirryt toiseen palveluun) (Rantalakeus).

Risku kaivaa matkapuhelimestaan sovelluksen, johon on merkattu kiipeilyreitit eli ne kohdat kivestä, mistä on aiemmin kavuttu ylös. Se helpottaa etenemistä.

– Silti ei ole ollenkaan varmaa, että pääsee ylös. Enimmäkseen kiipeily onkin epäonnistumista, mutta onnistumisen hetket tekevät tästä lajista hienon.

Boulderointi vaatii kokonaisvaltaista kehon hallintaa, mutta erityisesti sormi- ja jalkavoimaa. Pelkällä lihasvoimalla ei kuitenkaan pärjää. Kiipeilyyn tarvitaan myös henkistä rohkeutta ja kykyä ratkaista ongelmia.

– Boulderointi on eräänlaista palapeliä. Kivestä täytyy löytää tietyt paikat, mistä voi ottaa kiinni ja mihin jalan voi laittaa. Kaikki palaset täytyy saada loksahtamaan paikalleen, että pääsee ylös.

Vaikka kiipeilijä ei käytä turvavaljaita tai -köysiä, eikä esimerkiksi kypärää, Risku ei pidä boulderointia vaarallisena extreme-lajina. Kiipeilykohteet ovat yleensä varsin matalia, ja turvallisuutta lisää varusteisiin olennaisena osana kuuluva putoamispatja.

Moni harrastaja keskittyy kiipeilemään vain sisätiloissa. Kiipeilykeskuksista löytyvät sopivat tilat ja välineet lajin aloittamiseen ja harrastamiseen. Usein käy kuitenkin niin, että pidempään lajia harrastaneet päätyvät kiipeilemään ulos luonnon kohteisiin.

– Minusta on hauska pysähtyä tuijottamaan isoa kiveä parin sentin etäisyydeltä ja katsoa kaikkia sen pieniä yksityiskohtia. Se rauhoittaa kehoa, Risku sanoo.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella 15. elokuuta kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi: Pinja Antikaisen, 12, kesähaasteen palkintona odottaa kiipeilymatka Espanjaan – olympialaji kiipeily innostaa yhä useampia lapsia ja nuoria

Sami Romppaiselle kiipeily on elämäntapa, mutta lajin ammattimaistuessa siitä on tullut myös työtä – entistä useampi kiipeilee vain sisätiloissa