Hyppää sisältöön

Fortum vastaa syytöksiin sähkömarkkinoiden manipuloimisesta: "Kyllähän se kohtuuton väite on"

Fortumin pohjoismaisen sähköntuotannon johtajan mukaan Meri-Porin kivihiilivoimalaitokselta puuttuu henkilökunta, raaka-aine ja tekninen kunto. Siksi pitkäaikainen kaupallinen käyttö on tällä hetkellä mahdotonta.

Tahkoluodossa sijaitseva Meri-Porin voimalaitos vapautui tehoreservistä kesäkuun lopussa. Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Fortum tyrmistyi Suomen Sähkönkäyttäjät ry:n toimitusjohtajan väitteistä Iltalehdessä (siirryt toiseen palveluun), joiden mukaan Meri-Porin kivihiilivoimalaitosta seisotetaan tarkoituksella, jotta sähkön hinta pysyisi korkealla.

Fortumin pohjoismaisen sähköntuotannon johtaja Simon-Erik Ollus vastasi väitteeseen Ylen puhelinhaastattelussa.

– Kyllähän se kohtuuton väite on. Meri-Pori on ollut vuodesta 2017 tehoreservissä, ja toiminta on sopeutettu tehoreservitoimintaa varten.

Olluksen mukaan Fortumilla ei ole Meri-Porin laitoksella riittävästi henkilökuntaa, polttoainetta eikä laitoksen kuntokaan ole sellainen, että se voisi olla pitkäaikaisessa käytössä sähkömarkkinoilla.

– Tätä laitosta on jo monta vuotta optimoitu tehoreservikäyttöön ja sopeutettu siihen.

Kivihiiltä on ajettu alas poliittisella päätöksellä

Simon-Erik Ollus muistuttaa myös, että Suomessa on ollut selkeä poliittinen tahto luopua kivihiilestä. Tavoitteena on ollut, että toimijat vapaaehtoisesti sulkisivat laitokset jo vuoteen 2025 mennessä. Kivihiilestä pitäisi päästä kokonaan eroon vuonna 2029.

Tehoreservissä olevat voimalaitokset ovat Olluksen mukaan juuri niitä, joilla ei enää ole kaupallisesti tai teknisessä mielessä edellytyksiä toimia sähkömarkkinoilla normaalisti.

– Pidetään huoli, että ne ovat olemassa lyhytaikaisia katkoja varten, jos markkinoilla tulee haasteita.

Iltalehden tietojen mukaan omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) on pyytänyt selvityksen Fortumilta koskien Meri-Porin kivihiilivoimalaitoksen seisottamista. Fortumin Olluksen mukaan asiasta on keskusteltu ministerin kanssa.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 12. elokuuta kello 23:een asti.

Lue lisää:

Fortumilla on yhä hiilivoimaa myös Suomessa – Porin suuri hiilivoimala siirtyy kesällä kokonaan tehoreserviin ja kaupallinen tuotanto loppuu