Hyppää sisältöön

Norjan viranomaiset vaativat ihmisiä jättämään Freya-mursun rauhaan: "Muuten se saatetaan lopettaa"

Viranomaisten mukaan ihmisten käytös voi vaarantaa henkeä ja terveyttä. Freya ei saa tarpeeksi lepoa ja asiantuntijat epäilevät sen olevan stressaantunut.

Norjan viranomaiset vaativat ihmisiä lopettamaan parveilun Freya-mursun lähellä
Norjan viranomaiset vaativat ihmisiä lopettamaan parveilun Freya-mursun lähellä

Norjan viranomaiset harkitsevat kuukauden Oslon vesillä viihtyneen mursun lopettamista, koska sen pelätään olevan riski itselleen ja sitä katsomaan saapuville ihmisille, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. (siirryt toiseen palveluun)

Viranomaiset ovat vedonneet ihmisiin, jotta ne pysyisivät etäällä Freyaksi nimetystä mursusta, mutta paikalle saapuu yhä suuria määriä ihmisiä.

Ihmisten holtiton käytös ja piittaamattomuus viranomaisten suosituksista voi vaarantaa henkeä ja terveyttä, sanoo kalastushallinon edustaja Nadia Jdaini.

Viranomaiset ovat havainneet useita mahdollisesti vaarallisia tilanteita Kadettangenin uimaranalla, jossa mursu on majaillut: Ihmiset ovat uineet mursun lähellä ja tulleet vesirajaan kuvaamaan sitä, jopa lasten kanssa.

Hänen mukaansa viranomaiset tutkivat nyt muita vaihtoehtoja, joista yksi on mursun lopettaminen.

Mursut voivat nukkua jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Jdainin mukaan Freyan terveys on selvästi heikentynyt. Se ei saa tarpeeksi lepoa ja asiantuntijat epäilevät sen olevan stressaantunut.

Mursut eivät tavallisesti hyökkää ihmisiä kohti, mutta voivat tehdä niin, jos kokevat olonsa uhatuksi.

600 kiloinen mursunaaras havaittiin Oslovuonossa ensimmäisen kerran 17. heinäkuuta.

Aiheesta aiemmin:

Freya näyttäytyi jälleen Norjassa – mursun 600 kilon paino koettelee veneiden kestävyyttä