Hyppää sisältöön

Oder-joesta löytynyt tonneittain kuolleita kaloja, Puolan pääministerin mukaan jokeen on mahdollisesti päästetty kemiallista jätettä

Saksassa ja Puolassa on löydetty isoja määriä kuolleita kaloja Oder-joesta. Puolan pääministerin mukaan joen toipumiseen menee todennäköisesti vuosia.

Oder-joesta löytynyt tonneittain kuolleita kaloja
Oder-joesta löytynyt tonneittain kuolleita kaloja

Keski-Euroopassa sijaitsevasta Oder-joesta on löytynyt massoittain kuolleita kaloja.

Kuolleiden kalojen ryökkiöitä on löytynyt Saksan ja Puolan alueilta. Laboratoriokokeista on paljastunut, että veden suolapitoisuus on korkealla, mutta esimerkiksi elohopeaa ei ole löytynyt, kertoo Puolan terveysministeri Anna Moskwa.

Testejä on otettu vedestä sekä Saksan että Puolan puolelta. Tarkempia testituloksia odotetaan vielä, Moskwa sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Kuolleita kaloja on löytynyt joesta tonneittain. Laboratoriotestien perusteella joesta ei ole löytynyt elohopeaa, mutta suolapitoisuudet ovat olleet korkeita. Kuva: Lech Muszynski / EPA

Syytä kalojen kuolemaan ei vielä tiedetä. Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki sanoi perjantaina, että veteen olisi mahdollisesti upotettu kemiallista jätettä. Lauantaina Morawiecki vannoi tekevänsä kaikkensa ympäristötuhojen rajoittamiseksi. Morawieckin mukaan vesistön toipumiseen menee todennäköisesti vuosia.

Puolan sisäministeri puolestaan sanoi, että jokaiselle, joka auttaa jäljittämään joen saastuttamisesta vastuussa olevia, maksettaisiin miljoonan zlotyn eli noin 214 000 euron palkkio.

Oder-joki kulkee Saksan, Tsekin ja Puolan läpi. Kuva: Yle

Asukkaita on varoitettu käyttämästä vettä Saksassa ja Puolassa.

– Kuolleiden kalojen määrä on järkyttävä. Tämä on isku Oderille ekologisesti arvokkaana vesiväylänä, josta se ei luultavasti toivu pitkään aikaan, sanoi Saksan Brandenburgin osavaltion ympäristöministeri Alex Vogel.

Joesta kerätty kymmenen tonnia kuolleita kaloja

Paikalliset asukkaat ja onkijat tekivät ensimmäiset havainnot kalojen massakuolemista heinäkuun lopulla.

Saksan viranomaiset ovat syyttäneet Puolan viranomaisia siitä, etteivät he varoittaneet kalojen kuolemista ennen kuin kaloja alkoi huuhtoutua rannoille.

Puolan kansallinen vesihuoltoviranomainen kertoi torstaina, että kuolleita kaloja on poistettu joesta kymmenen tonnia.

Puolan pääministerin Morawieckin mukaan Puolassa oli uskottu ongelman olevan paikallinen.

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki (keskellä) piti lehdistötilaisuuden lauantaina Gorzów Wielkopolskin kaupungissa. Kuva: Lech Muszynski / EPA