Hyppää sisältöön

Salman Rushdie pystyy puhumaan ja on jo irti hengityskoneesta

Salman Rushdien kimppuun hyökättiin perjantaina Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa, kun hän oli aloittamassa esitelmää kirjallisuusfestivaalilla. Hyökkääjä otettiin kiinni välittömästi.

Salman Rushdie kuvattuna Washingtonissa Yhdysvalloissa lokakuussa 2012. Kuva: Olivier Douliery / AOP

Yhdysvalloissa perjantaina luentotilaisuudessa kaulaan ja vatsaan puukotettu kirjailija Salman Rushdie ei tarvitse enää hengityskonetta ja kykenee puhumaan, kertoo uutistoimisto AP sekä Guardian (siirryt toiseen palveluun) ja New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Rushdien kollega Aatish Taseer kertoi Twitterissä paikallista aikaa lauantai-iltana, että Rushdie on "irti hengityskoneesta ja kykenee puhumaan ja vitsailemaan". Rushdien agentti Andrew Wylie on vahvistanut tiedon kertomatta asiasta enempää.

Rushdieta hoidetaan yhä sairaalassa vakavien vammojen vuoksi.

Aiemmin Wylie kertoi, että kirjailija menettää todennäköisesti toisen silmänsä. Lisäksi hänen käsivarressaan olevat hermot sekä maksa vaurioituivat hyökkäyksessä.

Syyttäjä: Ennalta suunniteltu teko

75-vuotias Rushdie oli noussut lavalle pitääkseen esitelmän kirjallisuusfestivaalilla New Yorkin osavaltiossa, kun mies ryntäsi lavalle ja puukotti kirjailijaa noin kymmenen kertaa. Hyökkääjä otettiin kiinni välittömästi.

Teosta epäilty 24-vuotias New Jerseyssä asuva mies kiisti syyllisyytensä asianajajansa välityksellä lauantaina oikeussalissa, kun hänelle luettiin syytteet toisen asteen murhan yrityksestä ja toisen asteen pahoinpitelystä.

Syyttäjä Jason Schmidtin mukaan teko oli ennalta suunniteltu rikos.

– Tämä oli kohdistettu, aiheeton, ennalta suunniteltu hyökkäys herra Rushdieta kohtaan, Schmidt sanoi.

Rikostutkijat selvittävät yhä, että toimiko epäilty yksin.

Rushdie tunnetaan parhaiten romaanistaan Saatanalliset säkeet, joka julkaistiin vuonna 1988.

Iranissa kirja kiellettiin jumalanpilkkana, ja Iranin silloinen korkein johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini langetti kirjan johdosta uskonnollisen näkemyksen eli fatwan. Khomeini kehotti fatwalla islaminuskoisia surmaamaan Rushdien jumalanpilkan vuoksi.

Syyttäjä käytti epäilystä fatwasta teon motiivina, kun hän argumentoi syytteenluvussa mahdollista takuusummaa vastaan.

– Vaikka tämä tuomioistuin asettaisi takuusummaksi miljoona dollaria, on olemassa riski siitä, että takuusumma maksetaan, Schmidt sanoi.

Kirjailija Salman Rushdieta puukotettiin perjantaina kaulaan ja vatsaan.

Uutinen päivittyy.

Aiheesta lisää:

Salman Rushdie on elänyt suuren osan elämästään piilossa 33 vuotta sitten annetun tappokäskyn takia – tätä tarkoittaa islamin fatwa

Kirjailija Salman Rushdie hengityskoneessa puukotuksen jälkeen – CNN: Tapahtumapaikalla ei ollut metallinpaljastimia