Hyppää sisältöön

Turun Musiikkijuhlien pääesiintyjä vaihtui pika-aikataululla – amerikkalaissopraano Nadine Sierra sairastui, tilalle eteläafrikkalainen sopraano Pretty Yende

Turun Musiikkijuhlat alkaa maanantaina norjalaisten yhteiskonsertilla. Torstain pääesiintyjä jouduttiin korvaamaan pika-aikataululla.

Arkistokuvassa Turun konserttitalo. Kuva: Jari Hakkarainen / Yle

Turun Musiikkijuhlat on joutunut vaihtamaan pääesiintyjänsä pika-aikataululla.

Turun Musiikkijuhlat kertoo tiedotteessaan, että torstaina 18. elokuuta festivaalilla piti esiintyä amerikkalaissopraano Nadine Sierra, mutta laulaja on sairastunut. Laulaja sairastui Etelä-Amerikassa ja on estynyt lentämästä Suomeen.

Turun Musiikkijuhlat kertoo, että tilalle on lyhyellä varoitusajalla saatu eteläafrikkalainen sopraano Pretty Yende.

– Olemme kuitenkin aidosti jo pari vuotta etsineet päivää sopraano Pretty Yenden kanssa. Nyt hän hyppää tähän konserttiin suoraan Pariisin oopperasta, joka on myöntänyt hänelle luvan olla pois harjoituksista. Hän laulaa Pariisissa Paminan roolia Taikahuilussa syyskuussa. Yenden repertuaari on pitkälti samaa, joten vain yksi aaria muuttuu, koko ohjelma pysyy muuten samana. Samalla olemme jo alkaneet katsoa uusia päiviä Sierran kanssa. Tiedotamme siitä myöhemmin, kertoo Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtaja Liisa Ketomäki tiedotteessa.

Turun musiikkijuhlien virallisia avajaisia vietetään tänään maanantaina Turun konserttitalossa, jossa esiintyy Wagner-sopraano Lise Davidsen yhdessä pianisti Leif Ove Andsnesin kanssa.

Turun Musiikkijuhlat kestää 28. elokuuta asti.