Hyppää sisältöön

Ilmarisen alkuvuosi oli murheellinen – sijoitustuotot neljä miljardia pakkasella

Osakekurssien lasku ja korkojen nousu myrkyttivät alkuvuoden tuloksen.

Ilmarisen pääkonttorin rakennus Helsingin Porkkalankadulla vuonna 2020. Kuva: Silja Viitala / Yle

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto painui tammi-kesäkuussa 3,8 miljardia euroa eli 6,2 prosenttia miinukselle. Vuosi sitten vastaavana aikana sijoitusten tuotto oli 8,9 prosenttia.

Yhtiön mukaan sijoitustuotot heikkenivät osakekurssien laskun ja korkojen nousun vuoksi. Sijoitusten markkina-arvo laski 57 miljardiin euroon 61 miljardista eurosta.

– Alkuvuosi sijoitusmarkkinoilla oli haastava inflaation kiihtymisen, keskuspankkien kiristyneen rahapolitiikan ja Venäjän aloittaman hyökkäyssodan seurauksena, kertoo toimitusjohtaja Jouko Pölönen tiedotteessa.

Sijoitustoiminnan negatiivisen tuoton myötä tammi-kesäkuun kokonaistulos laski –3,4 miljardiin euroon vuoden takaisesta 2,6 miljardista eurosta.

Sen sijaan myönteistä kehitystä ilmeni vakuutusmaksutuloissa, jotka nousivat 13 prosenttia 3,3 miljardiin euroon palkkasummien vahvan kasvun ja työeläkemaksuun tehdyn 0,45 prosenttiyksikön korotuksen myötä.

Eläkkeitä maksettiin yli kolme miljardia euroa

Eläkkeitä maksettiin tammi-kesäkuussa samaiset 3,3 miljardia euroa kuin mitä oli vakuutusmaksutuloja.

Työkyvyttömyyseläkehakemuksia tuli Ilmariseen alkuvuonna neljä prosenttia edellisvuotta enemmän.

– Korona-aikana nähty positiivinen kehitys työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuudessa näyttääkin valitettavasti kääntyneen. Uusien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisin syy olivat edelleen mielenterveyteen liittyvät ongelmat, Pölönen sanoo.

Lue myös:

Peliyhtiö Roviolla kasvua, Postin tulos putosi kohonneesta liikevaihdosta huolimatta

Noho ja Ponsse julkaisivat osavuosikatsauksensa: Noho teki historiansa parhaan tuloksen, Ponssen liikevoitot laskivat