Hyppää sisältöön

Nuori mies löytyi menehtyneenä Kuopion rautatieaseman ratapihalta – miehellä oli kovaan sähköiskuun viittaavia vammoja

Työvuorossa olleet veturinkuljettajat olivat löytäneet kuolleen miehen junaraiteiden välistä.

Arkistokuva. Kuva: Matias Juho Aleksi Väänänen / Yle

Kuopion rautatieaseman ratapihalta löydettiin viime sunnuntaina kuollut mies. Aiheesta kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

Poliisi sai ilmoituksen Kuopion ratapihalla kuolleena löytyneestä henkilöstä sunnuntaina iltapäivällä.

Työvuorossa olleet veturinkuljettajat olivat löytäneet kuolleen miehen junaraiteiden välistä.

Menehtyneellä noin 20-vuotiaalla miehellä oli kovaan sähköiskuun viittaavia vammoja. Henkilön epäillään kiivenneen pysähdyksissä olleen junanvaunun katolle, saaneen sähköiskun ja tippuneen vaunun katolta raiteiden väliin.

Poliisi tekee asiassa kuolemansyyn tutkinnan, koska asiassa ei epäillä rikosta.

– Tapaturma on todennäköisesti sattunut edellisenä yönä. Hän on todennäköisesti liikkunut yksin, koska tapauksella ei tiettävästi ole silminnäkijöitä, kertoo rikoskomisario Mikko Hakkarainen Ylelle.

Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Ratapihalla liikkuminen on kiellettyä: sähköisku mahdollinen ilman fyysistä kosketusta sähkönjohtimiin

Poliisi muistuttaa, että ratapihalla liikkuminen on kiellettyä. Junanvainujen päällä liikkuminen on hengenvaarallista.

Sähköjohtimissa oleva sähkövirta on hyvin voimakas ja sähkökaari voi syntyä hyvinkin pitkän etäisyyden päähän johtimesta. Sähköisku on mahdollinen ilman fyysistä kosketusta sähköjohtimiin.

Poliisin kommentti lisätty juttuun 16.8. kello 13.18.