Hyppää sisältöön

Kunnanjohtaja Jari Rantapelkoselle Sodankylässä Kittilää parempi palkka ja erokorvaus

Rantapelkonen valittiin kesäkuussa Sodankylän kunnanjohtajaksi. Viime joulukuussa hänet valittiin Kittilän kunnanjohtajaksi ja sitä ennen hän toimi Enontekiön kunnanjohtajana.

Jari Rantapelkonen valittiin kesäkuussa Sodankylän kunnanjohtajaksi. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Sodankylän kunnanhallitus on hyväksynyt kunnanjohtajaksi valitun Jari Rantapelkosen johtajasopimuksen. Sopimuksen mukaan Rantapelkosen palkka on 9 300 euroa kuukaudessa, mikä on noin tuhat euroa enemmän verrattuna hänen palkkaansa Kittilän kunnanjohtajana.

Sodankylä maksaa myös Kittilää isomman erokorvauksen, jos Rantapelkonen jättää viran luottamuspulan syntyessä. Sodankylässä Rantapelkonen saa yli kolmen vuoden virkasuhteen jälkeen yhdeksän kuukauden bruttopalkan. Kittilässä hänelle olisi maksettu vastaavassa tilanteessa kahdeksan kuukauden palkka.

Rantapelkonen valittiin kesäkuussa Sodankylän kunnanjohtajaksi. Viime joulukuussa hänet valittiin Kittilän kunnanjohtajaksi ja sitä ennen hän toimi Enontekiön kunnanjohtajana.

Lue myös:

Sodankylän uusi kunnanjohtaja on Jari Rantapelkonen