Hyppää sisältöön

Australian entinen pääministeri kahmi salaa itselleen useita ministeriöitä pandemian aikana – edes tiedustelupalvelun pomo ei tiennyt asiasta

Australian nykyisen pääministerin mukaan hänen edeltäjänsä toimissa oli kyse demokraattisen järjestelmän romuttamisesta.

Scott Morrison kuvattuna Sydneyssa 21. toukokuuta 2022, kun hän oli hävinnyt vaalit. Kuva: Mick Tsikas / EPA

Australian edellinen pääministeri Scott Morrison sanoi keskiviikkona, että hän salaa nimitti itsensä ministeriksi viiteen keskeiseen ministeriöön koronapandemian aikana.

Morrison perusteli tiedotustilaisuudessa toimintaansa sillä, että hän koki vastuun kansakunnasta olleen yksin hänellä.

– Ohjasin laivaa myrskyn keskellä. Pääministerinä vain minä pystyin todella ymmärtämään vastuun, joka painoi hartioitani. Ei kukaan muu, Morrison sanoi toimittajille uutistoimisto Reutersin mukaan muistellessaan pandemian alkua vuonna 2020.

Morrison siirtyi syrjään Liberaalipuolueen puheenjohtajan tehtävästä toukokuussa hävittyään parlamenttivaalit.

Hän on joutunut Australian työväenpuolueen johtaman nykyisen hallituksen ja oman puolueensa arvostelun kohteeksi ennennäkemättömän valtuuksien kahmimisen takia.

Pääministeri Anthony Albanesen mukaan Morrison oli hyökännyt hallintojärjestelmää vastaan nimittämällä salassa itsensä viiden eri ministeriön johtoon vuosina 2020 ja 2021. Morrison oli ottanut itselleen muun muassa sisä-, talous-, terveysministerien salkut.

– Tässä on pohjimmiltaan kyse demokraattisen järjestelmämme romuttamisesta, Albanese sanoi keskiviikkona Reutersin mukaan.

Albanese on pyytänyt varaoikeuskanslerilta arvioita siitä, olivatko Morrisonin toimet laillisia.

Ministerit ja tiedustelupalvelu eivät tienneet Morrisonin toimista

Kolme edellisen hallituksen ministeriä on kertonut, etteivät he olleet tietoisia siitä, että pääministeri Morrison oli jakanut valtaoikeudet heidän ministeriöissään.

Morrison sanoi, ettei hän vallannut ministeröitä saatuaan valtaoikeudet. Hän sanoi puuttuneensa vain kerran yhden ministerin toimintaan, kun hylkäsi erään projektin. Morrisonin mukaan hän ei kertonut valtaoikeuksistaan muille ministereille, koska hän olisi käyttänyt valtaansa vain hätätilanteessa.

– Se, että ministerit eivät olleet tietoisia näistä asioista, on itseasiassa todiste siitä, että minä en sekaantunut heidän toimintaansa, Morrison sanoi.

Australian sisäministeri Clare O'Neill sanoi ABC TV:n haastattelussa, että Australian tiedustelupalvelun päällikkö ei tiennyt vuoteen, että maassa oli toinen sisäministeri.

– Tämä aiheuttaa meille aitoja haavoittuvuuksia maana, O'Neill sanoi Reutersin mukaan.

Australia herätti kansainvälistä huomiota poikkeuksellisen rajujen koronatoimiensa takia. Maata syytettiin muuttumisesta poliisivaltioksi.