Hyppää sisältöön

Oppositio vaatii valtion omistajapolitiikkaan remonttia Uniper-tappioiden vuoksi – ministeri Tuppurainen: Olemme kiristäneet otetta merkittävästi

Kokoomus haluaa, että eduskunta tekee selvityksen valtion omistajapolitiikasta ja mahdollisesti tarvittavista muutoksista ja perussuomalaiset vaativat remonttia omistajaohjaukseen.

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen sanoo Marinin hallituksen kiristäneen omistajaohjausta jo merkittävästi. Kuva: Lehtikuva

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo harkitsisi muutoksia valtion omistajapolitiikkaan Fortumin Uniper-kaupan vuoksi.

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvostelee kovin sanoin omistajaohjauspolitiikkaa ja tekisi siihen kaikkien puolueiden kesken kokonaisremontin.

Uniper kertoi tänään jättimäisistä, 12 miljardin euron tappiosta. Uniper on saksalainen energiayhtiö, josta Fortum omistaa enemmistön. Fortum taas on pääosin Suomen valtion omistama.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ohjasi Uniperia koskevat kysymykset keskiviikkona omistajaohjausministerille. Valtion omistuksista vastaa ministeri Tytti Tuppurainen (sd.).

Tuppurainen sanoi Ylelle olevansa ilahtunut, jos oppositiokin nyt tukee aktiivista omistajapolitiikka. Tuppurainen huomauttaa, että Fortumin ja eräiden muiden valtionyhtiöiden hallituksiin on nimitetty virkamiesedustajia viime aikoina.

– Olemme tämän hallituskauden aikana merkittävällä tavalla kiristäneet otetta omistajaohjauksesta, Tuppurainen vastaa opposition vaatimuksiin.

Tuppurainen korostaa lisäksi neuvotelleensa Fortumin, Suomen ja Saksan Uniper-neuvotteluissa tappioille 7 miljardin euron maksimirajan.

Orpo haluaa omistajapolitiikasta selvityksen

Petteri Orpo haluaa, että eduskunta tekee selvityksen, miten omistajapolitiikka on toiminut. Sen jälkeen pitää arvioida, millaisia muutoksia mahdollisesti tarvitaan tulevalla hallituskaudella omistajapolitiikan linjauksiin.

– Tuntuu luontevalta, että kun veronmaksajien pääomistama yhtiö tekee näin massiivisia investointeja ulkomaille, niin silloin omistajan äänen pitäisi maalaisjärjen mukaan kuulua enemmän, Orpo linjaa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo haluaa veronmaksajien äänen kuuluvan paremmin valtion enemmistöomisteisissa yhtiöissä. Orpo ei kuitenkaan suoraan puuttuisi pörssiyhtiöiden toimintaan. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

– Sikäli kuin itse muistan, kun toimin valtiovarainministerinä noihin aikoihin, luin asiasta lehdestä.

Petteri Orpo viittaa kommentillaan aikaan, jolloin valtion enemmistöomisteinen pörssiyhtiö, energiaan keskittynyt Fortum osti osuuksia saksalaisesta energiayhtiö Uniperista.

Perussuomalaiset: Valtio-omistaja ei vaikuta kun pitäisi

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kaipaa syvällisiä muutoksia valtion omistajaohjauspolitiikkaan Uniper-sotkun vuoksi.

– Tässä on periaattellinen ongelma. Silloinkaan, kun valtio-omistajan pitäisi puuttua tällaisiin kriittisiin investointeihin vaarallisille aloille, sitä ei tapahdu.

Omistajaohjaukseen pitäisi Purran mukaan tehdä kokonaisremontti, johon kaikki puolueet sitoutuisivat.

– Ei pitäisi lähteä seikkailemaan riskialoille Eurooppaan. Ja toisaalta ulkomaalaisia omistajia ei pitäisi päästää meidän kriittisen infran ja kriittisten sektorien omistajaksi, Purra linjaa.

Perussuomalaisetn puheenjohtaja Riikka Purra vaatii hallitukselta lisää vastauksia Uniper-tappioista. Kuva: Silja Viitala / Yle

Purra sanoo, että vaikka valtio on myös hyötynyt Fortum-omistuksestaan, riskejä ei ole arvioitu oikein. Hän sanoo kaipaavansa edelleen hallituksen vastauksia esimerkiksi siihen, miksi Fortumin annettiin pääomittaa Uniperia 8 miljardilla eurolla alkuvuonna.

Myöskään Uniperin pelastussopimus Fortumin, Suomen ja Saksan kesken ei saa kiitosta. Silloin muun muassa sovittiin, että Uniper voi alkaa nostaa hintojaan kuluttajille vähentääkseen omia tappiotaan.

– Kaasun hinnat nousevat vasta lokakuusta alkaen, eivätkä silloinkaan riittävästi tai markkinaehtoisesti. Uniper kuittaa tappiot ja sitä myötä nämä sitten näkyvät myös Fortumilla, Purra sanoo.

Samaa mieltä on kokoomuksen Petteri Orpo.

– Tämä diili, mitä suurimmassa määrin poliittinen ratkaisu, on huono suomalaisen veronmaksajan kannalta. Lokakuuhun asti Uniper joutuu myymään polkuhintaan kaasua, alle markkinahintojen. Tappiot ovat miljardeja tästä lokakuuhun, Orpo kauhistelee.

Ministeri Tuppurainen: Tärkeää, että tappioille saatiin raja

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen puolustaa Uniperin pelastussopimusta. Sen osana Fortuminkin tuleviakin tappioita voidaan paremmin hallita.

– Pidin loppuun asti tärkeänä sitä, että ratkaisuun sisältyy selkeä luku tappioiden enimmäismäärälle. Se saatiin sovittua 7 miljardiin. Sen jälkeen Saksa on valmis laittaman kokonaisuuteen lisärahoitusta, ministeri sanoi.

Fortumin oma osavuosikatsaus julkistetaan 25. elokuuta. Tuppurainen kertoo saaneensa yhtiön toimitusjohtajalta Markus Rauramolta tilannekatsauksen viimeksi eilen.

– Pidämme valtio-omistajana erittäin tärkeänä varmistaa sen, että Fortum selviää omasta tehtävästään Suomen sähköhuollon turvaamisessa.

Opposition vaatimukset koko omistaja-ohjauksen remontista Tuppurainen kuittaa toteamalla, että vaikka edes valtio-omistaja ei voi hypätä operatiivisen johdon paikalle, istuva hallitus on jo kiristänyt otettaan omistamistaan yhtiöistä.

– Vuoropuhelua täytyy entisestään tiivistää. Nimitin viime keväänä virkamiesjäsenen Fortumin hallitukseen, jotta valtio muiden omistajien tapaan saa äänensä kuuluviin yhtiön hallituksen päätöksenteossa.

Kokoomus kirjaisi valtion omistuksen erityistavoitteet selkeämmin

Kokoomus ei tiedotustilaisuudessaan suoraan ottanut kantaan, tarvitseeko Fortum lisää pääomitusta Uniperin alkuvuoden yli 12 miljardin euron tappioiden vuoksi.

Puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Valtonen sanoi, että tilannetta on vaikea arvioida, mutta Uniperin tappiot ovat siinä kokoluokassa, että on "aika vaikea nähdä, että Fortumin tase niitä tällaisenaan pystyy kantamaan".

Valtonen haluaa käydä myös keskustelua siitä, onko valtion syytä omistaa pörssiyhtiöitä nykyistä määrää.

– Vai pitäisikö kenties pohtia siirtymistä semmoiseen suuntaan kuin Ruotsi. Jos valtio tai julkinen valta omistaa yhtiöitä, silloin pitää olla strateginen intressi ja silloin omistetaan vaikka kokonaan, mutta ei omistella sieltä täältä osuuksia yhtiöistä.

Fortumissa valtion niin sanottu strateginen eli keskeinen tavoite on sähköntuotannon riittävyyden varmistaminen myös poikkeusolosuhteissa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kaipaisi tarkempaa määrittelyä siitä, mikä on valtion strateginen eli keskeinen tavoite valtion enemmistöomisteisissa tai määräävässä omistusasemassa olevissa pörssiyhtiöissä. Mykkänen uudistaisikin omistajaohjauksen periaatteita tältä osin.

– Seuraavassa omistajapoliittisessa asiakirjassa strateginen intressi täytyy kirjoittaa selkeämmin ja yksiselitteisemmin. Että kaikille sijoittajille on selvää, mitkä ovat ne asiat, joihin valtio pääomistustaan pitämällä tähtää. Ja niissä asioissa valtio tulee myös edellyttämään sen mukaista strategiaa. Ei niin, että se on kulloisenkin huutoäänestyksen tulos eduskunnassa tai valtioneuvostossa.

Voit keskustella Uniperista ja omistajaohjauksesta torstaihin 18.8.2022 kello 23 asti. Napauta jutun jälkeen keskustele-painiketta.

Katso lisää:

Fortumin tytäryhtiö Uniper teki yli 12 miljardin euron tappiot alkuvuonna – "Meistä jokainen häviää tässä koko ajan", sanoo suomalaisprofessori

Energiayhtiö Fortum oli pitkään voittoa takova valtionyhtiöiden kruununjalokivi ja sijoittajien suosikki. Varoituksista ja Putinin sodista huolimatta yhtiö päätti panostaa Venäjään. Nyt riski on toteutunut. Miten Fortum päätyi liriin Venäjän vuoksi ja miten se siitä selviää?