Hyppää sisältöön

Matkailijat saapuivat taas Pääsiäissaarelle ja Japani toivoo koronavauvoja – selvitimme, mitä maailman koronatilanteelle kuuluu

Maailmalla todetaan edelleen jopa miljoona koronavirustartuntaa päivässä. Tilanne on joissakin maissa hyvin erilainen kuin Euroopassa.

Pääsiäissaari avautui taas matkailijoille
Pääsiäissaari avautui taas matkailijoille

Venäjällä saattaa olla paljon raportoitua huonompi koronatilanne ja Kiinan koronasulut alkavat hangata jo koko maailman taloutta. Chilessä turistit pääsivät vihdoin Pääsiäissaarelle yli kahden vuoden tauon jälkeen.

Selvitimme koronakuulumisia eri puolilta maailmaa.

Venäjä saattaa salailla todellista tilannettaan

Venäjällä on tällä viikolla törmätty korkeimpiin koronatartuntalukuihin huhtikuun jälkeen, selviää Maailman terveysjärjestö WHOn tilastoista. Venäjän ilmoittamat koronaluvut voivat olla todellisuudessa paljon suuremmat useammasta syystä.

Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro arvioi, että sodan ja pakotteiden vuoksi kriisissä oleva yhteiskunta voi peitellä ongelmiaan entistä enemmän. Talvisen ja keväisen omikron-taistelun jälkeen Venäjä julisti jopa koronan voitetuksi.

Tällä hetkellä Venäjällä ei ole koronarajoituksia, ja Kangaspuron mukaan kynnys niiden asettamiseen on valtava yhteiskunnassa, jonka talous kärsii ja jossa kansan mielialaa ei ole varaa laskea. Länsimaiden pakotteet ovat heijastuneet myös terveydenhuoltosektorille esimerkiksi lääkkeiden saatavuuden haasteina.

– Venäjän terveydenhuolto on pelkästään hyökkäyssodan vuoksi melkoisen paineen alla, jos jos arvioidut luvut venäjän miestappioista pitävät paikkansa. Kaiken kaikkiaan sairaaloissa hoidettavien sotilaiden määrä Venäjällä on valtava, Kangaspuro kertoo.

Siitä ei ole varmuutta, ovatko Venäjän sotavoimat säästyneet suurilta korona-aalloilta.

Venäjän elintaso vaihtelee valtavasti alueittain. Kaikkia koronatapauksia ei varmasti diagnosoida, eikä osalla venäläisistä ole mahdollisuutta edes päästä terveydenhuollon piiriin.

– Koronakuolemienkin kohdalla on arvioitu, että Venäjällä kuolemia on kaksinkertainen määrä heidän laskentatapansa tuloksiin verrattuna.

Rokotuskattavuuskin tökkii, sillä tilastojen mukaan Venäjä on saanut rokotettua vain noin puolet maan asukkaista. Kangaspuron mukaan osa kansasta ei vieläkään usko koronavirukseen, eikä rokotteisiin luoteta.

– Jo pandemian aikana epäluottamus viranomaisia kohtaan oli suuri. Jos rokotteita oli saatavilla, läheskään kaikki eivät ottaneet niitä. Osalle rokotteita ei ollut edes saatavilla, Kangaspuro sanoo.

Rokotteissa Kangaspuroa kiinnostaa myös niiden diplomaattisen vaikuttamisen merkitys. Etenkin Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina lahjoittivat omia rokotteitaan köyhiin maihin.

– Ainakin edellisellä kierroksella rokotteita käytettiin diplomatian ja vaikuttamisen välineinä. Nyt sodan takia on kasvanut vastakkainasettelun asetelma.

Kiina eristi kokonaisen Ikean

Kiinassa täyssulut ja nollatoleranssi koronaviruksen suhteen jatkuvat jo kolmatta vuotta.

Viime vuosina Kiinassa on tehty muun muassa viikottaisia massatestauksia ja asetettu kokonaisia kaupunkeja karanteeniin. Tilanteet muuttuvat nopeasti, ja täyssulkuja määrätään sinne, missä korona vilahtaa. Tiukan koronapolitiikan takia ihmisiä on jäänyt pitkiksi ajoiksi jumiin ravintoloihin ja kuntosaleille ja jopa lomasaarelle.

Yksi viimeisimmistä maailman tietoon tulleista tapauksista uutisoitiin lauantaina Shanghaista, jossa ihmisten nähtiin pakenevan Ikea-liikkeestä sen jälkeen, kun tieto kahdesta mahdollisesta koronatartuttajasta rakennuksessa tuli ilmi. Esimerkiksi brittiläisen BBC:n videolla (siirryt toiseen palveluun) näkyy, kuinka ihmiset pyrkivät ulos rakennuksesta vartijoiden pidellessä ovea.

Kiinassa massatestaukset jatkuvat edelleen keskellä tiukkoja koronakäytäntöjä. Kuvassa koronatestausta maan pääkaupungissa Pekingissä pari viikkoa sitten. Kuva: Wu Hao / EPA

Kiinan nollatoleranssin eli Zero-Covidin aiheuttamat taloudelliset seuraukset ovat saaneet etenkin länsimaat varpailleen.

Maailman toiseksi suurin talous on ollut vaikeuksissa, eikä maa ole saavuttamassa talouden kasvuennusteitaan. Länsimaiset yritykset eivät uskalla tehdä investointejaan Kiinaan ja jopa siirtävät tuotantoaan muualle.

Yhdysvaltalainen ajatushautomo Center for Strategic and International Studies (siirryt toiseen palveluun) arvioi, että Zero-Covid-politiikka on yksi ensisijaisista tekijöistä, jotka ajavat koko maailmaa kohti inflaatiota ja lisää riskiä maailmanlaajuiseen taantumaan.

Japanissa on satojen tuhansien vauvojen mentävä aukko

Japanissa on käynnissä seitsemäs tartunta-aalto, ja WHOn tilastojen mukaan tartuntoja on ollut enemmän kuin koskaan ennen. Maassa on silti hyvin alhainen kuolinprosentti, jota maa perustelee maskien käytöllä, tunnollisella rokottamisella ja jo valmiiksi terveellä kansallaan.

Maa on jo avannut rajojaan maille, joissa on hyvä koronatilanne, eikä uusia liikkumisrajoituksiakaan tällä hetkellä harkita, japanilainen The Japan Times kertoo.

Japanissa on selvitty koronapandemiasta matalin kuolleisuusluvuin. Yksi syy on maan mukaan maskin ahkera käyttö. Kuva: Kimimasa Mayama / EPA

Huolia Japanissakin silti on. Maan terveyspaneeli varoitti viime viikolla (siirryt toiseen palveluun) parhaillaan käynnissä olevien kesälomien vaikutuksesta koronatilanteeseen. Japani on kehittänyt omaa koronalääkettään, jonka hyväksyntää on lykätty sen tehokkuuden tutkimisen vuoksi (siirryt toiseen palveluun). Maailmalla on tällä hetkellä käytössä muutama lääke lievän tai keskivaikean koronan hoitoon, kuten Suomessakin harkiten käytettävä Paxlovid.

Sosiaalisten kontaktien vähenemisellä on Japanissa ollut seurauksensa. Avioituvien parien määrä on ollut laskussa jo ennen koronaa, ja kolmen vuoden miinussaldon on The Japan Timesin mukaan (siirryt toiseen palveluun) arvioitu olevan noin 150 000 paria. Tämän taas on arvioitu vaikuttavan syntyvyyteen, ja vuoden 2022 loppuun mennessä Japanissa voi olla jopa 243 000 vauvan mentävä aukko.

Rokotuskattavuus takkuaa vieläkin Afrikan maissa

Arviolta 67 prosenttia maailman väestöstä on saanut useiden medioiden ja yliopistojen käyttämän tilastojulkaisun, Our World in Datan mukaan ainakin yhden koronavirusrokotteen.

Köyhissä maissa luku on edelleen pieni. Pahin pula rokotteista on Afrikassa, jossa yhteensä vain 21 prosenttia väestöstä on saanut kokonaisen rokotesarjan. Tilanteen vaihtelu voi olla Afrikan maiden välillä valtava.

Siinä, missä Botswanassa ensimmäisen rokoteannoksensa on saanut 68 prosenttia asukkaista, pieni Burundin tasavalta Kongon demokraattisen tasavallan ja Tansanian välissä on Our World in Datan tuoreimpien lukujen perusteella saanut rokotettua vain 0.13 prosenttia asukkaistaan.

Botswana on yksi niistä Afrikan maista, joissa rokotuskattavuus on korkeimmillaan. Kuvassa mies ottaa toista rokoteannostaan tammikuussa 2022. Kuva: Chine Nouvelle / AOP

Maailman terveysjärjestö Whon mukaan Burundin rokotukset aloitettiin vasta viime vuoden lokakuussa. Burundi oli vielä kesällä 2021 yksi viimeisistä maista, jotka kieltäytyivät vastaanottamasta koronarokotteita.

Sitten maahan tuli ensimmäinen oikea korona-aalto, jonka harjalla Afrikan unionin vuonna 2020 perustama rokotejärjestö ja maan yhteistyökumppanit saivat viimeistään Burundin päättäjät vakuuttuneiksi siitä (siirryt toiseen palveluun), että koronarokotteita kannattaa antaa.

Jäljellä maailmassa ovat enää Itä-Afrikassa sijaitseva Eritrea sekä Pohjois-Korea, joka ei edelleenkään myönnä koronatapauksiaan.

Yle uutisoi kesäkuussa, että Afrikan unioni ei enää ota vastaan koronarokotuslahjoituksia EU:lta.

Yhdysvalloissa otettiin käyttöön kaksijakoiset ohjeistukset

Yhdysvalloissa koronaluvut ovat pysyneet hienoisessa nousussa toukokuusta lähtien.

Uusien koronatartuntojen määrä on hiponut jopa 200 000:ta tartuntaa päivässä. Kaiken kaikkiaan koronatartuntoja on Yhdysvalloissa vahvistettu yli 91 miljoonaa – se taas on yli neljäsosa koko kansasta.

Yhdysvaltalainen terveysorganisaatio CDC kertoi viime viikolla (siirryt toiseen palveluun) yhtenäistäneensä maan suosituksia niin, että osavaltiot voivat soveltaa tilanteensa mukaan kolmen eri vakavuustason toimia. Vain 20 prosentilla (siirryt toiseen palveluun) osavaltioiden pienemmistä piirikunnista tilanne on niin kutsutusti vihreä eli hyvä.

Losangelesilainen koulu Yhdysvalloissa lievensi tällä viikolla koronakäytäntöjään, eikä koulun oppilaiden tarvitse enää testata itseään koronan varalta viikottain tai käyttää maskia sisätiloissa. Kuva: Etienne Laurent / EPA

Mikään taso ei sisällä enää turvaväli-, liikkumis- tai kokoontumisrajoituksia. Pois jäivät myös koulujen, työpaikkojen ja muiden organisaatioiden testiseulonnat ja rokottamattomien altistuneiden karanteenisuositukset.

Uudet ohjeistukset ovat aiheuttaneet ristiriitaisia reaktioita. The Washington Post -lehden mukaan asiantuntijat pohtivat nyt, onko ohjeistuksilla tarkoitus sälyttää vastuu yksilöiden harteille vai helpottaa huonommassa asemassa olevien ihmisten elämää ja maan taloutta.