Hyppää sisältöön

Lämmin syksy uhkaa perhosten selviytymistä kevääseen, kertoo tuore tutkimus

Lanttuperhosten kuolleisuus kasvoi, kun niiden koteloita altistettiin tavallista korkeammille lämpötiloille. Ilmastonmuutos lisää lämpimien syksyjen todennäköisyyttä.

Lanttuperhonen on Suomen tavallisin päiväperhonen, joka on levinnyt koko maahan. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Lämpimät syksyt uhkaavat perhosten selviytymistä, kertoo Oulun yliopiston tuore tutkimus. Ilmastonmuutoksen seurauksena Suomen kesät pitenevät ja talvet lyhenevät, ja syyskuukausista tulee aiempaa lämpimämpiä.

Tutkimuksessa lanttuperhosen koteloita altistettiin eri lämpötiloille ennen talvehtimista. Perhosia pidettiin 15, 20 ja 25 asteen lämpötiloissa.

Perhosten kotelot menevät syksyllä lepotilaan, jonka aikana niiden elintoiminnot ovat erittäin hitaat. Se auttaa niitä selviämään talven yli, sillä koteloasteessa oleva perhonen ei voi täydentää energiavarastojaan talvella, koska se ei pysty syömään.

Syksyn korkea lämpötila piti koteloiden elintoiminnot kuitenkin aktiivisina talvehtimisen aikana ja ne kuluttivat tavallista enemmän energiaa. Kotelot menettivät massaa lämmölle altistuttuaan. Suurin osa koteloista selvisi elossa talven yli, mutta kuolleisuus kasvoi myöhemmin keväällä.

Mitä suurempi lämpötila syksyllä oli, sitä huonommat perhosten selviämismahdollisuudet olivat. Pisimpään 25 asteen lämpötilassa olleista koteloista yksikään ei kuoriutunut.

Kuolleisuus keväällä yllätti tutkijat

Aiemmin on tutkittu muun muassa lämpimien talvien vaikutusta perhosiin, mutta syyssäiden vaikutusta on tutkittu vähemmän. Tutkimusta johtaneen Oulun yliopiston tutkijatohtorin Matthew Nielsenin mukaan tutkijat yllättyivät siitä, miten perhoset alkoivat kuolla vasta myöhemmin keväällä.

Tutkijoiden mukaan esimerkiksi perhosia syövät linnut kärsivät, jos perhosten määrä vähenee. Perhoset ovat myös tärkeitä kasvien pölyttäjiä.

Tutkimus Longer and warmer prewinter periods reduce post-winter fitness in a diapausing insect julkaistiin Functional Ecology -julkaisussa maaliskuussa (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää:

Suomessa elää pölyttäjiä, joista emme tiedä juuri mitään – uudella seurannalla kerätään nyt tietoja lajien esiintymisestä ja runsaudesta

Erittäin uhanalainen tummaverkkoperhonen on yksi lämpimistä kesistä hyötynyt – melko ronkelia perhosta tavataan yhä vain muutamilla alueilla Suomessa

Suomesta löytyy nyt jatkuvasti uusia perhoslajeja, joita ilmaston lämpeneminen houkuttelee pohjoiseen