Hyppää sisältöön

Linja-autot myöhästelivät niin pahasti, että kaupunki hankki kouluille oman bussin: "Ilman sitä 100 oppilasta olisi jäänyt tien poskeen"

Tampereen seudun joukkoliikenteessä on ollut runsaasti peruutuksia sen jälkeen, kun talviliikenneaikataulut astuivat voimaan 8. elokuuta.

Bussi odottaa pysäkillä
Muun muassa Pikkolan koulun oppilaat kulkevat linjalla 46, joka on monena päivänä ollut pahasti myöhässä tai jäänyt kulkematta. Nyt samoja vuoroja kulkee Kangasalan oma tilausbussi.

Koulua ehdittiin käydä viikon verran Pirkanmaalla, ja siinä ajassa Kangasalla tuskastuttiin bussivuoroihin, jotka eivät toimineet.

– Esimerkiksi tänä aamuna kahden bussin olisi pitänyt ajaa kello 7 jälkeen Ruutanasta. Kumpikaan ei mennyt, kertoo torstaina liikennesuunnitelija Tuomas Kähkönen Kangasalan kaupungilta.

– 100 oppilasta olisi jäänyt sinne tien poskeen. Onneksi keskiviikkona tilasin yksityiseltä liikennöitsijältä varmuuden vuoksi ihan samoja vuoroja, että varmasti pääsevät koululaiset kulkemaan, Kähkönen toteaa.

Kangasalan kaupunki on tilannut nyt elokuun loppuun asti tärkeiden koululaislinjojen liikennöinnin Linja-autoliikenne O. Mäntylä Oy:ltä.

Linja 46 kulkee aamuisin Kangasalan Ruutanasta keskustan kouluille kerran tunnissa. Kähkönen kuvailee sitä tärkeimmäksi koululaislinjaksi, joka Kangasalla ajaa.

Sen kyydissä kulkee oppilaita Havisevan alakoululle, Pikkolan yläkoululle ja toisen asteen opiskelijoita Kangasalan Tredun ammattioppilaitokseen.

Selityksenä kuljettajapula

Ruutanassa asuvan Satu Salmenperän kaksi lasta kulkee bussilla kouluun keskustaan. Ja useina päivinä on ollut pahoja myöhästymisiä.

– Toisena koulupäivänä ei tullut bussi ollenkaan. Naapurin mies vei Verneri-pojan autolla kouluun.

– Seuraavana päivänä bussilla pääsi, mutta tunnin myöhässä.

Matkaa kertyy yläkoululaiselle 12 kilometriä ja alakoululaiselle noin 7 kilometriä.

– Soitin TKL:lle (nykyinen Nysse) ja syyksi kerrottiin sairaslomat ja kesälomat. Eikö niihin pystytä varautumaan etukäteen? Salmenperä ihmettelee.

Linja 46 lähtee Kangasalan Tredun edustalta ja kulkee Ruutanan kautta Havisevaan. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse on kilpailuttanut linjan 46. Sitä liikennöi Pirkanmaan tilausliikenne. Se on Tampereen joukkoliikenteen suurin toimija, ja sen vuoroihin on tullut runsaasti peruutuksia sen jälkeen kun Nyssen talviliikenneaikataulut astuivat voimaan 8. elokuuta.

Peräti 19 eri bussilinjalla on tullut peruutuksia tai muutoksia eri puolilla Pirkanmaata.

Toimitusjohtaja Lauri Helke on selittänyt asiaa linja-auton kuljettajille tehdyn työehtosopimuksen muutoksella. Kuljettajan työpäivän enimmäissidonnaisuusaika oli aiemmin 12 tuntia. Uuden sopimuksen mukaan se muuttui 11,5 tuntiin.

Sanktiot kompensoivat tilausliikenteen kuluja

Ylen haastattelemat vanhemmat huomauttavat, että Nyssen reittioppaaseen ei ole ollut luottamista, joten koululaiset ovat joutuneet odottamaan pysäkillä pitkiä aikoja.

Liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen ymmärtää vanhempien kiukun.

– Ihan oikeutetusti vanhemmat ovat tästä olleet kiukkuisia. Tottakai pitää koululaisten päästä kouluun ja takaisin. Pakko saada tämä bussiyhteys kuntoon.

Kähkönen toivoo, että Pirkanmaan tilausliikenne saa kuljettajaongelmansa ratkaistua elokuun aikana.

– Ei ole varmuutta kellään, että kauanko ongelma jatkuu. Koskaan linjaliikenteessä ei ole ollut tällaisia ongelmia. Aina ennen on siihen voinut luottaa.

Kuljettajaongelman ratkeamista odotellessa linjan 46 reitillä voi kulkea kaksikin bussia peräkkäin: Kangasalan tilaama ajo, sekä Nyssen oma bussi, jos kuljettaja on saatu järjestymään. Joukkoliikennejohtaja Mika Periviidan mukaan asiaa tarkastellaan ensi viikon aikana.

Kangasalan kaupungille aiheutuvista kustannuksista ei Kähkösen mukaan ole tehty tarkkoja laskelmia, mutta asiasta on neuvoteltu Nyssen kanssa. Pirkanmaan tilausliikenteelle voi tulla sanktiota ajamattomista vuoroista, jotka sitten kompensoivat kaupungin itse tilaamia kuljetuksia.

Juttua päivitetty klo 13.36. Otsikkoon muokattu, että syynä bussin tilaamiseen on pahat myöhästelyt.

Ovatko bussiliikenteen ongelmat vaikeuttaneet sinun elämääsi? Lähetä vinkki osoitteeseen tampere@yle.fi. Voit kommentoida juttua lauantaihin kello 23 asti.