Hyppää sisältöön

Pääministeri Marin ei ollut lomalla bilevideon kuvaushetkellä – sijaista ei ollut nimetty

Pääministerin oli alun perin määrä pitää lomaa tuolla viikolla perjantaista sunnuntaihin, mutta tämä oli sittemmin peruttu.

Pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin kommentoi sosiaalisessa mediassa levinneitä juhlimisvideoita tiedotustilaisuudessa Kuopion Musiikkikeskuksella eilen. Kuva: Matias Honkamaa / Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei mediatietojen perusteella ollut enää kesälomalla torstaina uutisoidun bilevideon kuvaushetkellä. Tämä tarkoittaa, ettei Marinille ollut nimetty sijaista, joka olisi hoitanut hänen tehtäviään.

MTV:n uutisten (siirryt toiseen palveluun) tietojen mukaan juhlintavideo olisi kuvattu lauantaina 6. elokuuta. Lisäksi Seiska-lehti (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että Marin oli nähty helsinkiläisen ravintola Teatterin yökerhossa myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Pääministerin oli alun perin määrä pitää lomaa tuolla viikolla perjantaista sunnuntaihin, mutta tämä oli sittemmin peruttu. Marin oli palannut töihin pidemmältä kesälomalta saman viikon torstaina. Tiedot käyvät ilmi valtioneuvoston sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Pääministeri Sanna Marin sanoo olevansa valmis huumetestiin, videoilla puhutaan hänen mukaansa muusta kuin "jauhojengistä"

Toimittajalta: Marin biletti taas – superjulkkiksen ja poliitikon juhlat ovat uutinen, ja siksi niistä kerrotaan

Ministeri "väsähti" kiekkojuhlissa, pääjohtaja palasi lomalta umpihumalassa – näin päättäjien alkoholinkäyttö on noussut otsikoihin Suomessa

Kansanedustajat kertovat, miltä tuntuu jatkuva vaara salakuvatuksi joutumisesta – "Pitää olla oikeus juhlia, olla välillä riehakkaampi ja jopa rakastella"