Hyppää sisältöön

Tamperelaiset eivät tuomitse pääministerin juhlimista: "Saa bailata" – kuvaaminen ja videoiden julkistaminen mietityttää

Pääministerikin saa elää ja olla vapaa-aikana viihteellä ikäistensä tavoin.

Elli Kojola, Sirkka Suittio, Irma Laakso sekä Jan ja Kirsi Miralles.
Näin keskustelu pääministerin juhlinnasta otettiin vastaan Tampereella - videoiden kuvaaminen ja julkaiseminen mietityttää vastaajia.

Tampereen kaduilla liikkuvat eri ikäiset ihmiset eivät tuomitse oman kaupungin pääministerin vapaa-ajan viettoa. Bilettämiseen suhtaudutaan neutraalisti ja asian ympärillä olevaa hälinää pidetään hölmönä. Viihteellä olemisen koetaan kuuluvan nuorten aikuisten elämään.

Enemmän gallupin mielipiteissä pohdituttaa pääministerin yksityisyys ja sen suojeleminen.

– Pääministeri saa olla humalassa, pitää kuitenkin miettiä sitä miten tuot itseäsi ilmi. Joku kuitenkin näkee sinut, sanoo tamperelainen Elli Kojola.

Myös videoiden vuotaminen julkisuuteen pohditutti kommenteissa.

– Pitäisi enemmän valvoa sitä, että hänestä ei julkaista mitään, pohtii puolestaan tamperelainen Jan Miralles.

Lue myös:

Pääministeri Marin ei ollut lomalla bilevideon kuvaushetkellä – sijaista ei ollut nimetty

Toimittajalta: Marin biletti taas – superjulkkiksen ja poliitikon juhlat ovat uutinen, ja siksi niistä kerrotaan