Hyppää sisältöön

Naisvihamielinen Andrew Tate nousi megajulkkikseksi huijaamalla Tiktokin algoritmeja, mutta lopulta someyhtiöt saivat hänestä tarpeekseen

Tiktok-videot, joilla fantasioidaan väkivallasta naisia kohtaan, ovat saaneet miljardeja katseluita.

Brittiläis-amerikkalainen Andrew Tate puhuu videoillaan sikari suussaan naisten pahoinpitelemisestä ja raiskaamisesta. Arkistokuva vuodelta 2016. Kuva: James Shaw / Shutterstock / All Over Press

Naisvihamielisistä videoistaan tunnettu ex-potkunyrkkeilijä Andrew Tate on saanut porttikiellon Tiktokiin, Youtubeen, Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin.

Tate nousi kuluvan kesän aikana kuin tyhjästä yhdeksi internetin puhutuimmista henkilöistä. Somejulkkikseen liittyvää sisältöä on katseltu Tiktokissa jo lähes 14 miljardia kertaa.

Elokuun alkupuolella useat sosiaalisen median vaikuttajat alkoivat vaatia (siirryt toiseen palveluun) someyhtiöiltä Taten näkyvyyden rajoittamista. Viime viikolla raiskausten uhrien parissa työskentelevät järjestöt (siirryt toiseen palveluun) ja brittiläinen ihmisoikeusjärjestö Hope not hate (siirryt toiseen palveluun) littyivät kampanjaan.

Yksi kerrallaan yhtiöt ovat jäädyttäneet Tatelle kuuluneet tilit.

Tiktokin perusteli päätöstään The Washington Postissa (siirryt toiseen palveluun) sillä, että Taten sisältö on väkivaltaista ja ihmisarvoa alentavaa. Facebookin ja Instagramin emoyhtiö Meta piti lehden mukaan Taten tilien sisältöä vaarallisena. Youtube perusteli Andrew Taten potkuja vihapuheen kieltävän käyttöehdon rikkomisella (siirryt toiseen palveluun).

Suosion taustalla algoritmien hämäämistä

Andrew Taten rakettimainen somemenestys perustuu provokatiiviseen ulosantiin ja algoritmien systemaattiseen manipulointiin.

Tate on kertonut rekrytoineensa oppilaita itse verkko-oppimisympäristöstä Hustler's Academysta kasvattamaan suosiotaan. Hänen mukaansa seuraajat julkaisevat jopa 300 Tate-videota päivässä tämän näkyvyyden maksimoimiseksi.

Yhdellä suosituimmista videoistaan Tate on kehottanut seuraajien lyömään ja kuristamaan naisia makuuhuoneessa, ja toisella kertonut itse tapailevansa mieluiten 18–19-vuotiaita naisia, jotta voi jättää heihin jälkensä ennen muita miehiä.

Vaikka Tate itse on nyt suljettu ulos tärkeimmiltä somealustoilta, häneen liittyvään sisältöön voi törmätä niistä jokaisella. Uusia käyttäjätilejä, jotka jakavat Tate-sisältöä syntyy nimittäin jatkuvasti.

Ainakin Tiktok on kuitenkin kertonut jatkavansa naisvihamielisen sisällön ja käyttäjätilien siivoamista alustallaan.

Miika Koskelan haastattelussa hän vastaa kysymykseen, mitä ajatuksia Andrew Taten nopea suosio herättää.

Oletko huomannut kiinnostavan ilmiön somessa? Lähetä juttuvinkki meille tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).

Voit keskustella aiheesta 24.8. kello 23:een asti.