Hyppää sisältöön

Suomalainen humala on tutkimuksen mukaan aivan ai­nut­laa­tuis­ta – käsillä voi olla yöttömän yön vientihitti, uskoo yrittäjä

Suomessa viljellylle humalalle olisi kysyntää, jos sitä vain olisi saatavilla. Tällä hetkellä suomalainen olut saa makunsa tuontihumalasta.

Tuomas Koskipää panimon perustaja, Fat Lizard Kerää Glims humalaa Espoossa
Pienpanimo Fat Lizardin Tuomas Koskipää näyttää, miten humalan kävyn kypsyyttä ja aromia voi arvioida.

Kuuluu vain pieni rapina ja poimijoiden iloinen puheensorina, kun humalan käpyjä kerätään ämpäreihin vanhan maatilan pihalla Espoossa. Viereisellä laitumella lampaat määkivät. Paikalla sijainneen kestikievarin vieraat ovat saattaneet juoda samaisella humalalla maustettua olutta jo satoja vuosia sitten.

Tällaiset tarinat ovat yksi syy, miksi kotimaisen humalan viljely kiinnostaa taas. Hyvä tarina myy myös olutta.

Kotimaisten humalien aromi on usein kuitenkin olematon, joskus jopa epämiellyttävä, kun sitä vertaa pitkälle jalostettuihin keskieurooppalaisiin tai amerikkalaisiin humaliin, jotka antavat oluelle sen tyypillisen maun.

Espoolaisen pienpanimo Fat Lizardin perustajiin kuuluvan Tuomas Koskipään mukaan kotimaisessa humalassa on monesti valkosipulinen aromi, joka ei ole toivottava.

Glimsin kotimuseon pihan humalasalkojen sadosta syntyy nyt neljättä kertaa pieni erä olutta. Koskipää nuuhkaisee poimimaansa käpyä.

– Tuoksu on hienostunut kuten keskieurooppalaisissa jalohumalissa. Ei niin intensiivinen kuin amerikkalaiset humalat, mutta sellainen sivistynyt, maamainen aromi.

Poimijoiden ämpärit täyttyvät reilussa tunnissa. Yleensä humala kuivataan, mutta tällä kertaa se käytetään poikkeuksellisesti tuoreena. Sen takia kävyt pitää saada nopeasti panimon kattilaan.

Käpy on humalan kukinto. Se tuntuu kädessä kevyeltä ja hentoiselta. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Suomalaiset humalat ovat ainutlaatuisia

Kotimaisesta humalasta tehty olut on toistaiseksi erikoinen harvinaisuus, joten harva on päässyt sellaista maistamaan. Koskipään mukaan pienpanimot käyttäisivät mielellään kotimaista humalaa, jos sellaista olisi vain saatavilla.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Merja Hartikainen kertoo, että kymmenen viime vuoden aikana heille on tullut lukemattomia kysymyksiä siitä, mistä sitä suomalaista humalaa saa.

On paljon sivutoimisia viljelijöitä, jotka etsivät vaihtoehtoa viljan viljelylle. Pienpanimot haluavat puolestaan erikoistua ja ovat kiinnostuneita paikallisista tuotteista.

Luke tutkii ja kehittää kotimaisen ruuan tuotantoa, sen takia humalaa on kyselty heiltä.

Kotimaisesta humalasta ei kuitenkaan tiedetty kovinkaan paljoa, sillä sitä ei ollut käytännössä enää käytetty viimeiseen sataan vuoteen. Tästä syystä Luke pyysi muutama vuosi sitten ihmisiä kertomaan pihoillaan kasvavista vanhoista humalista.

Glimsin talomuseon koordinaattori Karoliina Salmelainen vinkkasi pihalla kasvavasta humalasta espoolaisen pienpanimon Tuomas Koskipäälle. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Yksi tällainen on Glimsin maatilan pihalla kasvava humala. Espoon Talomuseo Glimsin koordinaattori Karoliina Salmelainen kertoo, että tilan historia ulottuu ainakin 500 vuoden taakse.

– Ei tiedetä, onko tämä humalakin kasvanut tässä jo 500 vuotta, mutta ainakin satoja vuosia.

Oluenpanija Antti Viitamäki sekoittaa Glimsin kävyt kattilaan. Ne on saatava sinne parin tunnin sisällä poimimisesta, jotta maku ei mene pilalle. Kuva: Simo Kymäläinen / Yle
Talomuseon pihalta kerätyistä kävyistä syntyy muutaman sadan litran erä tuorehumaloitua olutta, mikä on harvinainen olutlaatu, sillä yleensä käytetään kuivatettua humalaa. Kuva: Simo Kymäläinen / Yle

Aikoinaan humalan kävyillä on maksettu veroja Ruotsin kruunulle, ja siksi sitä on viljelty laajalti eri puolilla maata.

Luken humalan etsintä onnistui yli odotusten. Kyselyyn tuli vastauksia peräti 1 400. Lehti- tai käpynäyte saatiin noin tuhannesta köynnöksestä, jotka on nyt tutkittu.

Koeviljelyyn on valikoitunut 21 humalakantaa.

Niistä tutkitaan satopotentiaalia ja kasvikantojen ulkoiset tuntomerkit kuvataan, kertoo Merja Hartikainen. Esimerkiksi käpyjen muodossa on havaittu eroja. Sadon määrän lisäksi kiinnostaa laatu: miten paljon on esimerkiksi aromiaineita.

Glimsin humala ei ole Luken koeviljelyyn valittujen joukossa. Pelkkä hyvä maku ei riitä. Kuva: Antti Kolppo / Yle

DNA-tutkimuksen perusteella kotimaiset humalat ovat aivan ainutlaatuisia.

– Ne poikkeavat tyystin jalostetuista lajikkeista, kertoo tutkija Hartikainen.

Myös humalan historia on vaikuttanut koeviljelyyn valittujen humalien valintaan. Yhdestä on esimerkiksi tehty sahtia Pirkanmaalla jo pitkään.

Koeviljelysten satoa korjataan parhaillaan.

Luken Piikkiön humalatarhan köynnökset ovat kuusi metriä korkeita. Traktorin korista käsin ne irrotetaan kannatusköysistä, jotta kävyt saadaan kerättyä talteen. Kuva: Saara Tuohimetsä / Luke

Tavoitteena on löytää viidestä seitsemään humalalajiketta, jotka soveltuvat viljelyyn. Tutkimushanke kestää vuoteen 2024, mutta ilmajokelainen viljelijä on ryhtynyt jo toimeen.

Etelä-Pohjanmaalla kasvatetaan kotimaista humalaa myyntiin

Etelä-Pohjanmaalla Arctic Hopyardin humalatarhalla kasvaa 4 000 köynnöstä noin hehtaarin alalla.

– Selvittelin asiaa, ja Ruotsin suurimmassa humalatarhassa kasvaa 3 000 köynnöstä. Meillä on siis Pohjoismaiden suurin humalatarha, sanoo tarhan isäntä Heikki Huhtanen naurahtaen.

Arctic Hopyard kasvattaa Ilmajoella myyntiin kolmea ruotsalaista lajiketta ja Sunttia, joka on suomalainen. Se löydettiin aiemmin tehdyssä paikallisessa humalan kartoituksessa 2000-luvun alussa Pohjois-Satakunnasta.

– Suntti on ollut kysyttyä, vaikka satomäärät ovat vielä pieniä. Verkkokauppaan tullut erä varattiin nopeasti loppuun, Huhtanen kertoo.

Sadonkorjuu alkaa Ilmajoen humalatarhalla näinä päivinä ja kestää syyskuun loppuun asti. Eri lajikkeet kypsyvät vähän eri aikaan.

Tarha tuottaa vasta toisen satonsa tänä kesänä. Humalan sato on parhaimmillaan vasta kolmannesta kesästä lähtien, joten viljelijältä vaaditaan kärsivällisyyttä.

– Meidän talous on vielä vahvasti punaisella, kun ollaan investoitu niin paljon tähän. Ei tämä vielä ole kultakaivos.

Huhtanen on käynyt Saksassa opintomatkoilla seuraamassa sikäläisten isojen humalatilojen tuotantoa. Hän on hankkinut Saksasta koneita, jotta voi korjata sadon koneellisesti.

– Koneiden säätämisen kanssa on ollut opettelemista, että saatiin asetukset pohjoisille lajikkeille sopiviksi.

Lisäksi tarvitaan lavakuivuri ja kone, joka muuttaa kuivatut kävyt pelleteiksi. Ne pitää lopuksi vielä pakata valo- ja ilmatiiviisti folioon, jotta ne eivät menetä aromeitaan ja panimot voivat niitä tilata käyttöönsä.

"Ei tämä vielä ole kultakaivos."

Heikki Huhtanen

Viljelijä uskoo vahvasti siihen, että jatkossa humalan tuotanto muuttuu kannattavaksi, kun hän saa tarhalleen lisää kotimaisia lajikkeita.

– Ei voi hinnalla kilpailla. Me olemme selkeästi kalliimpia kuin vaikkapa trendihumalat, jotka ovat yleensä niitä kalliimpia.

Pienpanimoiden oluet ovat tyypillisesti kalliimpia kuin isompien valmistajien. Pienet panimot eivät kilpaile hinnalla vaan persoonallisilla tuotteilla.

Fat Lizardin Tuomas Koskipää uskoo kotimaisen humalan kiinnostavan oluen ystäviä ja panimoita.

– Ihan varmasti on kysyntää. Kyllähän kaikki panimot haluaisivat tehdä ja asiakkaat ostaa sellaisen oluen, jossa kaikki raaka-aineet olisivat kotimaisia, hän sanoo.

Olutharrastajat etsivät jatkuvasti uudenlaisia oluita maisteltavaksi. Humalanviljelijä uskoo, että yöttömässä yössä kasvanut humala voisi kiinnostaa maailmalla.

– Uudesta-Seelannista tuodaan humalaa Suomeen, niin miksei täältä voitaisi viedä humalaa vaikka Japaniin, kun saadaan vain trendi päälle, Huhtanen visioi.

Kiinnostaako olut, joka olisi tehty kotimaisesta humalasta? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 7. syyskuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Savonlinnalainen panimo myy nyt Nato-olutta: "Markkinointi tarttuu aina ilmiöihin, joihin liittyy vahvoja tunteita"

Ennen humalaa piti viljellä sakon uhalla, sitten se unohtui pihojen koristekasviksi – nyt sitä halutaan maustamaan suomalaisia oluita