Hyppää sisältöön

Turku paloi poroksi päivälleen 195 vuotta sitten – syyllinen ei ollut mikään piika, vaan paloturvallisuudesta piittaamaton byrokratia

Turun palosta ei ole kirjoitettu tietoteosta liki sataan vuoteen. Nyt professori Hannu Salmi nostaa keskiöön aikalaisten tunteet katastrofin keskellä: kauhun, surun, syyllisyyden ja myötätunnon.

"Ahnas valkea söi puuta ennennäkemätöntä tahtia, muutti sitä tuhkaksi ja kohotti karvaan katkunsa kohti taivasta. Pimeään kaupunkiin oli syttynyt poikkeuksellisen kirkas loimu. Se herätti kauhun puistatuksia kaikissa, jotka sen näkivät."

Tällaisena syyskuun neljännen päivän ilta ja yö vuonna 1827 näyttäytyivät Turun Ryssänmäellä eli nykyisellä Yliopistonmäellä seisojille. Se oli paikka, jonne kansaa pelastautui. Sieltä pystyi myös havainnoimaan palon leviämistä.

Samalta mäeltä kulttuurihistorian professori Hannu Salmi katselee nykyistä ruutukaavoitettua Turkua. Korttelit ovat nyt paljon väljempiä kuin vajaat 200 vuotta sitten.

Liki sataan vuoteen Turun palosta ei ole kirjoitettu tietoteosta. Historiantutkija Svante Dahlström kirjoitti Turun palosta vuonna 1930, mutta hän keskittyi palontorjuntaan, kaupunkisuunnitteluun ja rakennushistoriaan.

Hannu Salmelle oli jäänyt markkinarako: katastrofin keskelle oli laitettava ihmiset.

– Halusin kirjoittaa kokemuksista ja tunteista. Vaikka kerronkin tapahtumia henkilöiden kautta, kuljetan heitä lähteiden rajoissa. Mitään en ole keksinyt, eläytynyt kyllä.

Lähdeaineistona hänellä on ollut kirjeitä, päiväkirjoja, muistelmia, karttoja, kuvia ja sanomalehtiä. Hän tutustui myös kirjansa henkilöiksi valittujen rippi- ja henkikirjoihin.

Professori Hannu Salmi on ollut pitkään kiinnostunut katastrofihistoriasta. Jo pikkupoikana hän näki unia punaisena loimottavasta taivaasta Turun palossa. Kuvassa taustalla Luostarinmäen Käsityöläismuseon rakennuksia, jotka säästyivät Turun palolta vuonna 1827. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Syyt, miksi aikalaisten kokemukset tulipalosta ovat niin lähellä Hannu Salmen sydäntä, ovat selvät. Häntä kiinnosti jo 1990-luvulla katastrofien historia. Matkustajalaiva Estonian onnettomuus saattoi osaltaan vaikuttaa siihen. Hänestä oli mielenkiintoista, miten onnettomuuksia käsiteltiin mediassa.

– Harrastin samoihin aikoihin myös tunteiden historiaa, joka oli silloin ihan uutta. Atomipommilla kuuhun -kirja (siirryt toiseen palveluun) käsitteli tekniikan mentaalihistoriaa, tekniikkaan liittyviä tunteita ja toiveita.

Tunteisiin liittyy sekin, että Salmen ensimmäinen muistikuva Turun palosta pohjaa kansakoulun ympäristöopin kirjaan. Vaikka kirja oli mustavalkoinen ja vaatimaton, mieleen painui vaikuttava kuvaus tulipalosta.

– Näin uniakin siitä, miten taivas on punaisena ja kaupunki palaa, Salmi paljastaa.

Toimittaja Kalle Mäkelä haastattelee kulttuurihistorian professori Hannu Salmea hänen kirjastaan Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827.

Topelius toi Turun palon historiaan ikävän sivumaun

Palataan 195 vuoden taakse, syyskuun neljännen päivän iltaan. Aurinko on juuri laskenut mailleen.

Emäntä Kristiina Elisabet Hellman haistaa savun hajun. Hänen miehensä, kauppias Hellman, on pois kotoa, Tukholmassa.

Emäntä näkee tulen ensimmäisenä. Navetan ylisiltä, jossa säilytetään kuivaa heinää, nousee tumma savu.

Henkikirjojen mukaan Hellmanin talossa asui tuolloin 33 henkeä. Oli palkollisia, mutta myös vuokralaisia. Rouva Hellman oli ensimmäinen ja keskeinen todistaja kuulusteluissa.

Hän vakuutti, ettei tulipaloon liittynyt kenenkään talossa asuvan huolimattomuutta. Navetan ylisille oli kulkeutunut kipinä jonkun viereisen talon savupiipusta.

Kipinä onkin järkeenkäypä selitys, sillä Aninkaisten alue oli siihen aikaan rakennettu niin, että korkeuserot olivat huomattavat vierekkäistenkin talojen välillä.

– Yhden talon savupiippu saattoi päättyä siihen korkeuteen, josta viereinen talo alkoi, Hannu Salmi kertoo.

Aninkaistenmäen korkeuserot hahmottaa hyvin tästä vuonna 1910 otetusta valokuvasta. Torikauppaa tehdään Sibeliuksenkatu 5:n kohdalla. Kuva: Turun Museokeskus

Paloturvallisuusriski oli ollut hyvin tiedossa, mutta kaupunki ei ollut reagoinut siihen. Maistraatin asiakirjoista selviää, että kauppias Hellman oli jo useaan otteeseen yrittänyt vaikuttaa olosuhteisiin Aninkaistenmäellä.

Erityisesti hän oli valittanut leski Harvelinin talosta, joka oli Hellmanin tontin pohjoispuolella ja jonka piipusti tuli vähän väliä nokisavuja. Hellman olisi halunnut avartaa tonttia ja ostaa sitä varten kaupungilta lisää maata.

– Professori Toivo T Rinne teki yhdessä Turun palon muistotilaisuudessa johtopäätöksen: kaupungin byrokratia oli syynä Turun paloon, Salmi kertoo.

Toinen avaintodistaja oikeudessa oli ollut Hellmanin piika, Maria Iisakintytär Wass. Hän oli ollut leivintuvassa alustamassa taikinaa, kun palo syttyi.

Ensimmäiset huhut Turun kaduilla kertoivat palvelusväen huolimattomuudesta. Ja kun aikalaiset näin uskoivat, tieto levisi myös sanomalehtiin.

– Perätön syyllisyys on taatusti painanut talossa asuneiden mieliä, Salmi pohdiskelee.

Kaupungin sivistyneistö levitti kirjeissä huhua, jonka mukaan palo olisi syttynyt palvelusväen huolimattomuudesta. Oikeus totesi heti palon jälkeen, että kyse oli vahingosta. Toimittajana on Mikko Pesonen.

Sakari Topelius lisäsi vielä vettä huhumyllyyn puhumalla palvelusväen sijasta yhdestä piikatytöstä, jonka huolimattomuudesta kaikki johtui. Maria Wass parka.

– Se on ikävä sivumaku Turun palon historiassa, Salmi toteaa.

Sitkeä myytti piian talinkeitosta on elänyt näihin päiviin asti. Salmi on törmännyt siihen muun muassa tietokilpailukysymyksessä.

Sakari Topeliuksen Maamme-kirja betonoi suomalaisten muistiin väärän tiedon siitä, että Turun palo olisi saanut alkunsa piikatytön huolimattomuudesta. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827 -kirjan kirjoittaja on varma, että asukkaat kokivat valtavaa huojennusta, kun he saivat lokakuun oikeudenkäynnissä vannoa, etteivät olleet tulipalosta vastuussa. Lopulta kämnerinoikeus totesi palon saaneen alkunsa savupiipusta lennähtäneestä kipinästä.

Pakolaisleirien puheenaihe: Miksi juuri minä selvisin?

Kukaan Turun palon liekit nähnyt tuskin osasi aikanaan kuvitellakaan, että kyse oli Pohjoismaiden suurimmasta kaupunkipalosta, josta uutisoitiin Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten. Hannu Salmi kutsuu paloa ensimmäiseksi suomalaiseksi mediatapahtumaksi.

Olihan siinä mistä kertoa. Palon aikaan Turussa oli 14 000 asukasta, heistä 11 000 menetti kotinsa. Valtaosa kaupungin rakennuskannasta tuhoutui.

Sitäkin ihmeellisempää oli, että raunioihin menehtyi varsin vähän ihmisiä. Palon jälkeen laskettiin vain 17 kuolonuhria.

– Paloa pidettiin Jumalan rangaistuksena. Monia askarrutti, miksi juuri itse selvisi onnettomuudesta. Tai miksi juuri itse joutui kärsimään, Hannu Salmi kertoo.

Näitä oli sitten aikaa pohdiskella pakolaisleireillä, joita syntyi kaupungin ympärille: Rehtorinpellolle, Kupittaankentille ja Vartiovuorelle. Sieltä, syksyn koleudesta, ihmiset pelastautuivat pikku hiljaa maaseudulle tai tuttavien hoteisiin.

Vanhoissa teksteissä Turussa vierailleet venäläiset kertoivat asukkaista, jotka haahuilivat neuvottomina. Näin venäläinen kirjailija, kenraalikuvernöörin adjutantti Nikolai Vasiljevitš Putjata kirjoitti Moskovski vestnik -lehdelle:

"Onnettomat asukkaat vaeltelivat laumoittain näiden tuhon jälkien keskellä, ja näytti kuin he hämmästyneinä olisivat etsineet asumuksia, joissa olivat nauttineet rauhaisasta ja tyytyväisestä elämästään."

Turku oli ollut ennen paloa kukoistava Suomen keskus – niin henkisen elämän kuin kaupankin puolesta.

Pakolaisleireillä oli rinnan niin rikkaita kuin köyhiäkin ihmisiä. Hannu Salmi kertoo, että vähät ruoat jaettiin ja yhteiskuntaluokkien väliset raja-aidat katosivat katastrofissa hetkeksi.

– Pakolaisleireillä koettiin solidaarisuutta ja myötätuntoa, autettiin toista. Valtaosa väestöstä oli tietysti köyhää kansaa, joka menetti kaikkensa.

Hannu Salmi seuraa kirjansa viimeisessä luvussa palon muistoa 1950-luvulle asti. Luostarinmäellä asunut Hjalmar Kanervo muisti vielä vuonna 1954 Turun palosta kertovan arkkiveisun.

– Toista sataa vuotta palon jälkeen hän vielä lauleskeli sitä, ja sanat kirjattiin muistiin. Kansan suussa laulu oli elänyt tv-kulttuurin aikaan asti.

Ei ole enää eloo eikä taloo,
vaikka mun täytyy asuu Turussa.
Sill’ mieleeni muistuu viel’ toi kova palo,
jonka tähden sydämen’ on surussa,
kun lapset ne itkit ja ihmiset huusit,
hädässä apua odotit ja pyysit,
ja kellot ne kläppäsit niin kovasti,

ja kellot ne kläppäsit niin kovasti.

Hannu Salmi toivoo, että hänen kirjansa vaikuttaa Turun paloon liittyvien muistojen säilymiseen. Vielä on viisi vuotta aikaa miettiä, millä tavalla palon 200-vuotismuistoa kunnioitetaan.

Teksti perustuu Hannu Salmen haastatteluun ja hänen kirjaansa Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827, joka julkaistiin viikko sitten. Pääkuvana on valokuva vuodelta 1910, jossa tehdään torikauppaa Aninkaistentorilla, nykyisen Sibeliuksenkatu 5:n kohdalla. Kuva: Turun Museokeskus

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella syyskuun 5. päivään kello 23:een asti.

Lue lisää: