Hyppää sisältöön

Anna Eriksson näytteli uuden elokuvansa pääroolin kivuliaassa rautapuvussa jäätävässä kylmyydessä: "Voin kohdella itseäni tällä tavalla, en muita"

Anna Erikssonin toinen pitkä elokuva käsittelee sadomasokismilla höystettyä totalitarismia. Erikssonia pelottaa vallalla oleva itsesensuuri ja etääntyminen normaalin elämän vastoinkäymisistä.

Anna Erikssonin W-elokuvassa on mukana sadomasokistista kuvastoa. Kuva: Cursum Perficio

Keskellä kalseaa tehdashallia makaa kärsivä ja viimeisiään vetelevä, rautakorsettiin puettu nainen, jota lääkitään punaisella nesteellä. Hän on Madame Eurooppa, kuolemaa tekevä hahmo, joka yrittää pitää jäljellä olevia ihmisyyden rippeitään koossa karjumalla mielettömyyksiä kiinalaiselle mieskoneelleen, ja joka välillä kiipeilee hyönteisen tavoin pitkin tehdashallin betonisia seiniä.

Kiina raiskaa Eurooppaa, joka näyttää tästä jollakin sairaalla tavalla myös nauttivan.

Tällaisia visioita tarjoaa Anna Erikssonin uusi W-elokuva (2022), joka seuraa edeltäjänsä kunnianhimoisia ja tinkimättömiä jalanjälkiä. Erikssonin debyytti, vuonna 2018 ilmestynyt M keräsi monelta taholta kiitosta ja ihailua, mutta herätti myös aitoa hämmennystä: jostakin elokuvapiirien ulkopuolelta pelmahtaa ex-iskelmätähti, joka tarjoilee lavealla kauhalla täysverisen, kokeellisen taide-elokuvan.

Erikssonin mukaan hänellä ei ollut minkäänlaisia odotuksia ensimmäisen elokuvansa suhteen, mutta kaikki, mitä siitä seurasi, on ollut pelkästään positiivista.

– En liiku kotimaisissa elokuvaympyröissä, enkä oikeastaan tunne sieltä ketään, mutta sanoisin, ettei minulle ole oltu millään tavalla kateellisia. Päinvastoin, olen saanut tukea ja kannustusta.

Anna Eriksson Helsingissä 24.8. 2022. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Itsesensuuri johtaa totuuden katoamiseen

Siinä missä unenomainen M purki Marilyn Monroe -myyttiä ja sukelsi traagisen tähden pirstaiseen mieleen, käsittelee W laajempia yhteiskunnallisia ja globaaleja teemoja: nyt tehdään ruumiinavaus muun muassa totalitarismille.

– Käytännössä kaikki Hollywoodin ja valtavirran ulkopuolelta tuleva leimataan art houseksi ja taide-elokuvaksi. Terminä taide-elokuva ei kerro enää oikeastaan mitään. Sanoisin, että W on pikemminkin manifestinomainen eli julistava poliittinen elokuva, jossa on performatiivinen lähestymistapa. Tämä klangi tulee hyvin esille omassa roolisuorituksessani ja myös vallankumouksen haamua näyttelevästä Jussi Parviaisesta.

W-elokuva tarkastelee totalitarismia, joka muuttaa ihmiset sieluttomiksi roboteiksi. Kuva: Cursum Perficio.

Totalitarismi taas ei teemana juuri ajankohtaisempi voisi olla: siitä on hyvänä esimerkkinä itsevaltainen Venäjä, joka helmikuussa aloitti julman ja häikäilemättömän hyökkäys- ja tuhoamissodan Ukrainassa. Kuten W-elokuvasta voi huomata, totalitarismi tekee ihmisistä tyhjiä kuoria, eikä yhden ihmisen elämällä ole totalitaristiselle järjestelmälle mitään merkitystä.

– Ihmisistä tulee konemaisia, kun todellisuus muuttuu liian kapeaksi ja kun on olemassa vain yksi totuus. Minulle tällainen kapea totuus merkitsee sitä, että totuudenmukainen keskustelu vähenee ja että sitä ohjaillaan ja määräillään. Tämä on vaarallista, Eriksson kiteyttää.

Samaan hengenvetoon Eriksson esittää kasvavan huolensa itsesensuurin lisääntymisestä.

– Itsesensuuria harrastetaan nykyään kovinkin paljon, sekä tietoisesti että tiedostamatta. Ja tällaiset elementit viimeistelevät kapean todellisuuden käytävän, jossa ihmiset toimivat kuten sieluttomat robotit.

Erikssonin mukaan itsesensuuri liittyy myös poliittisen korrektiuden yhteen ilmenemismuotoon: nykyisin ihmiset pelkäävät tulla loukatuiksi.

– Ihan niin kuin sellainen ei kuuluisi normaaliin elämään. Eläminen on joskus vaikeaa, se sattuu, siinä on mahdottomia tilanteita ja sietämättömiä tunteita, mutta nyt me olemme luomassa maailmaa, jossa tämä kaikki on jotenkin epänormaalia. Mutta kun se ei ole, ja myös tällainen asenne kaventaa todellisuuden käsitettä ja sitä, mitä ja millaisia asioita pystymme ottamaan vastaan.

Anna Erikssonin kahdessa kokopitkässä elokuvassa on myös rankempaa kuvastoa, jollaista ei valtavirtaelokuvissa näe. Kuva: Cursum Perficio

Brutaaleja kuvausolosuhteita

Sekä M että W ovat elokuvina mahdollisimman kaukana miellyttämisenhalusta ja suoranaisia vastakohtia söpöilylle ja kaikenlaiselle pikkukivalle. Eriksson vyöryttää katsojan silmille asioita, jotka eivät ole jokapäiväistä kauraa valkokankaalla: fetissejä, tabuja, häpeilemätöntä lihallisuutta ja kieroutunutta mielenmaisemaa.

– Haluan näyttää ihmisille näitä juttuja, koska tunnen niitä itse. Kyse ei ole siitä, että teenpä nyt jotakin tällaista ja katsotaanpa, miten ihmiset reagoivat. Taiteilijan työ on ennen kaikkea totuuden etsimistä, ja kun menee tällaisiin teemoihin tarpeeksi syvälle, löytyy sieltä totuus – brutaali totuus.

Ja varsin brutaalia kuvastoa auteur Eriksson W-elokuvassa tarjoileekin. Hän esiintyy rauta-asuaan lukuun ottamatta alasti, ja yhdessä mieleenjäävässä kohtauksessa hän virtsaa lattialle, josta nousee kuumaa höyryä.

– Virtsaamisen oikea ajoitus oli ehkä tämän elokuvan kohdalla huolista se kaikkein pienin. Rauta-asu ylläni oli erittäin kivulias, ja lämpötila oli nollan asteen tienoilla. Paimion parantolaa lukuunottamatta kuvausolosuhteet olivat varsin rankkoja.

Epämukavat olosuhteet olivat Erikssonin mukaan oleellisia Madame Euroopan roolin rakentamisessa. Erikssonin mukaan kipu on toiminut tietoisena ja tarkkaan harkittuna metodina.

– Kylmyyden ja tuskan kokeminen auttoivat paljon kärsivän ihmisen roolin tekemisessä. Sinänsä en halunnut mitenkään kiduttaa itseäni, vaan kyse oli eräänlaisesta suggestiosta. Jos haluaa näyttää henkistä kärsimystä, väylä siihen voi olla fyysinen kipu.

Erikssonin mielestä tällaisen – tai yleensäkin upean – roolisuorisuorituksen eteen näyttelijän on myös kärsittävä, ainakin jonkin verran.

– Toki en olisi tätä roolia kenellekään muulle tarjonnut – voin kohdella itseäni tällä tavalla, en muita. Toisten näyttelijöiden kohdalla noudatan ohjaajana muunlaisia suggestion tapoja.

W-elokuvan kiinalainen mieskone. Kuva: Cursum Perficio

Vagina on hyvä symboli

Anna Eriksson on viime vuosina ottanut aktiivisesti osaa kulttuurikeskusteluihin ja paukutellut asioita varsin suoraan. Viime vuonna hän esimerkiksi totesi, että "taiteilijat ovat alistuneet olemaan ensisijaisesti säädyllisiä ja hyviä ihmisiä".

– Taiteen tehtävä ei ole kouluttaa ihmisistä hyviä kansalaisia, vaan taiteen tehtävä on tuoda ihmiset voimakkaiden tunteiden äärelle: sellaisten tunteiden äärelle, jossa ihmiset pystyvät puhdistautumaan, hiljentymään ja kokemaan yhteisöllisyyttä.

Etenkin korkeakulttuurin tiimoilta Erikssonia ihmetyttää keskustelijoiden ja mielipiteiden vähyys.

– Luulen, että kyse on pelosta. Korkeakulttuuri on ajettu sen verran ahtaalle, että ne jotka sen parissa pärjäävät, eivät uskalla keikuttaa laivaa ja muut ehkä ajattelevat, ettei kannata sanoa yhtään mitään.

Sekä M- että W-elokuvissa esiintyy elementti, joka ei ehkä ole aivan tavallinen korkeakulttuurinen – voisiko sanoa efekti – ja joka myös on valkokankaalla kategorisessa paitsiossa.

– Mielestäni vagina on erittäin hyvä symboli, ja melko varmasti se näkyy jokaisessa elokuvassani, ainakin jollakin tavalla. Vaginan näkeminen järkyttää, mutta aivojen ampuminen pellolle ei. Se mikä nyky-yhteiskunnassamme järkyttää ja miten, on jotekin kummallisen kaksinaamaista.

W saa Suomen-ensi-iltansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla, joka alkaa 15.9.

Kulttuuriykkösen Anna Eriksson-haastattelu löytyy tästä.