Hyppää sisältöön

Teatteritoiminta myllätään uuteen uskoon Kemissä – remontilla alkaa jo olla kova kiire

Harjoituspaikkana toimiva Pankki pitäisi kiireesti remontoida, jotta myös esitykset olisivat siellä mahdollisia. Edes päätöstä remontin aloittamisesta ei ole vielä tehty, vaikka toiminnan muutos tapahtuu vuodenvaihteessa. 

Teatterin näyttelijämäärä kutistuu tässä kuussa neljään, kun Satu Tala (oik.) jää eläkkeelle. Viimeiseksi työkseen Tala ohjasi Ihmeellisen maalarin, joka sai ensi-iltansa viikonloppuna. Maalarin roolin tekee Johanna Virsunen (kuvassa). Sirpa Filppa siirtyi eläkkeelle elokuussa, ja osa näyttelijöistä on lähtenyt muualle töihin. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Kemin kaupunginteatteri lakkaa olemasta vuodenvaihteessa ja toiminta siirtyy Meri-Lapin Teatteriyhdistys ry:lle, joka perustettiin toukokuun loppupuolella.

Toiminnan tärkeimmät edellytykset ovat kohtuullisen kokoinen katsomo, kaupungin ja yhdistyksen välinen kumppanuussopimus sekä valtionosuuden siirto yhdistykselle. Kaikkiin näihin on määrä saada vastaus ja ratkaisu muutaman lähiviikon kuluessa.

Tilojen remontointipäätöksellä on jo kiire, jos teatterille mielitään saada katsomo alkuvuonna. Syksyn näytelmät esitetään Tullimakasiinissa, jossa on noin 50 hengen katsomo. Vuodenvaihteen jälkeen näytelmille pitäisi olla uusi esityspaikka, jossa asiakaspaikkoja olisi yli kolminkertainen määrä tämänhetkiseen nähden.

Teatterin harjoitustilana on viime ajat toiminut entinen pankkirakennus, ja niinpä tilaa puhutellaan Pankiksi. Suunnitelmissa on siirtää kaikki teatterin toiminta Pankkiin – esimerkiksi katsomo ja lipputoimisto ovat nyt Tullimakasiinissa.

Toimitilan remontoimisratkaisua viivytti kesän yli selvitys mahdollisuudesta sijoittaa teatteriesitykset lumilinnarakennukseen. Tämä ajatus kilpistyi matkailuyhtiön vastustukseen, ja tulevaksi katsomotilaksi valikoitui elokuun loppupuolella Pankki.

Remonttipäätös parin viikon sisällä

Toiminnan muutos kunnallisesta teatterista yhdistyspohjaiseksi vaatii paljon valmistelua. Muutoksen tueksi kaupunki on palkannut projektikoordinaattorin, Q-teatterin talous- ja hallintojohtaja Esa Kylmälän. Kylmälän mukaan remonttipäätös tehdään viikon-kahden sisällä.

– Meidän pitää saada päätös tehtyä viikon, puolentoista sisällä, jotta päästään hoitamaan paperisotaa, ja sitten päästään iskemään lapio maahan.

Kuluvalla viikolla eli kuun puolivälissä saadaan remontin päivitetty kustannusarvio. Muutostöiden suunnitelma ja noin 350 000 euron budjetti on laadittu noin vuosi sitten, joten hintaan on odotettavissa korotus.

Kun ajantasainen kustannusarvio on käytettävissä, päästään käymään lopulliset neuvottelut remontin rahoituksesta ja tekemään päätös.

Teatteritoiminnan siirto kaupungilta yhdistykselle ei ole aivan yksinkertainen asia. Apuna muutoksessa toimii pitkän linjan teatterilainen Esa Kylmälä, joka toimii nykyään talous- ja hallintojohtajana Q-teatterissa. Kylmälä tuntee myös Meri-Lapin, sillä hän on kotoisin Simosta ja asunut Kemissäkin. Kuva: Miia Kylmälä

Uusi katsomo käyttöön helmikuussa?

Pankin tilan remontoimiseen arvioidaan menevän noin kolme kuukautta. Jos päätös saadaan pian, eikä lupamenettelyyn kulu paljon aikaa, katsomotilat voisivat olla valmiina alkuvuodesta.

– Jos marraskuussa päästäisiin aloittamaan, joskus helmikuun puolivälin tienoilla voitaisiin aloittaa esitykset Pankin tiloissa, sanoo Esa Kylmälä.

Syyskuun loppuun mennessä saataneen myös päätös valtionosuuksien siirtymisestä kaupungilta teatteriyhdistykselle.

Lisäksi kaupungin ja yhdistyksen välistä kumppanuussopimusta ollaan valmistelemassa, mutta työ on vasta aluillaan.

Toiminnan käynnistämisessä ja remontin teettämisessä ongelma on tietysti raha. Aloittava teatteriyhdistys on tällä hetkellä rahaton. Valtionosuus ja kaupungin tukiraha ovat siis välttämättömiä.

Kaupunki on päättänyt vuoden 2023 rahoituksesta teatterille, mutta yhdistyksellä tulisi olla jonkinlainen näkymä myös tulevien vuosien tuesta. Valtionosuuskausi on nykyään kuusivuotinen, mutta kunta päättää budjetistaan vuosi kerrallaan. Kuntatuki on edellytys myös valtionosuuden saamiselle.

– Ammattiteatteri katsoo pitkälle tulevaisuuteen ja joutuu sitoutumaan moniin asioihin jo vuosia aiemmin, Kylmälä kuvaa.

Q-teatterin talous- ja hallintojohtajalla on juuret Meri-Lapissa. Esa Kylmälää haastattelee Pirkko Kukko-Liedes.

Kumppanuussopimus määrittää yhteispelin

Kaupungin ja teatteritoiminnan eritahtisuuden pulmaan toivotaan apua kumppanuussopimuksesta, joka määrittelee keskinäisen yhteispelin säännöt ja ehdot ensi vuonna ja pitempäänkin.

– Siinä sovitaan, mitä kaupunki korvaa ja mitä yhdistys sitoutuu tällä rahalla tekemään, tiivistää Kylmälä.

Sopimuksen toteutumista tarkastellaan jatkossa säännöllisesti. Perusajatus on, että kun kaupunki saa rahalleen vastinetta eli sovitut palvelut, teatteriyhdistys voi puolestaan luottaa kaupungin tukeen.

– Kyseessä ei ole lahjoitus, vaan rahalle on saatava vastinetta eli teatteritoimintaa, sanoo kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen.

Jalkautumista ja muuta uutta

Kunnan tuki teatteritoimintaan vuonna 2023 on 370 000 euroa ja valtionosuuden odotetaan olevan runsaat 730 000 euroa. Tämän lisäksi teatteriyhdistyksen tulisi hankkia muita tuloja vähintään 200 000 – 300 000 euroa.

Lipputulojen kartuttamiseksi tarpeen on kunnollinen esityspaikka riittävine katsojamäärineen. Pankkiin suunniteltuun katsomoon tulisi 160–170 asiakaspaikkaa. Lisäksi tarvitaan tila väliaikatarjoilua varten, vaatesäilytys ja vessoja. Tullimakasiini jää kokonaan pois teatterin käytöstä. Varastotilaa toisaalla tarvittaneen jatkossakin.

Tuloja on kerättävä usealla tavalla.

– Suunnitelmia on jo monenlaisia. Ajatuksena on viedä teatteria talosta ulos yhä laajemmin, mennä kouluihin, päiväkoteihin, vanhustentaloihin, naapurikuntiin. Tämä auttaa teatteria lunastamaan paikkansa alueella, Esa Kylmälä sanoo.

Kylmälä uskoo myös, että alueelta löytyy merkittävä määrä ihmisiä, jotka haluavat tukea teatteritoimintaa liittymällä yhdistyksen kannatusjäseneksi.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue myös:

Teatteri saa Kemissä pysyvät tilat entisestä pankkirakennuksesta

Teatterin tiloista päätetään Kemissä ensi viikolla – vaihtoehtoina vanha pankkirakennus tai ympärivuotinen lumilinna

Kemin teatterista vastuun ottava yhdistys on perustettu – tilakysymys on edelleen ratkaisematta