Hyppää sisältöön

Merenkulun opiskelijat saivat koululaivakseen valtavan Merikarhun Kotkassa – tällainen on alus, joka takaa opetuksen merikaupungissa 30 vuodeksi

Rajavartiolaitos luovutti Merikarhun Ekamille kaksi vuotta sitten. Ilman uutta laivaa ammattiopiston koulutusvalikoiman keihäänkärki olisi ollut vaarassa.

Opiskelijat kertovat millaista opiskelu on Merikarhulla
Opiskelijat kertovat millaista opiskelu on Merikarhulla

Merenkulun opiskelu on säilyttänyt suosionsa Kotkassa.

Kotkassa merenkulkualan perustutkinnon aloitti syksyllä noin 200 opiskelijaa. Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Ekami on Suomen suurin merenkulkualan perustutkinto-opetuksen järjestäjä, jonne haetaan Pohjois-Suomea myöten. Tämä käy ilmi opetushallinnontilastopalvelusta.

Erityisesti aikuisopiskelijoiden määrä on kasvanut merenkulkualalla viime vuosina.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana merenkulkuala on ollut aina viiden suosituimman joukossa yhteishaussa. Kyllähän ala on kiinnostava, se mahdollistaa työskentelyn kansainvälisessä ympäristössä ja on tärkeä Suomelle, kun ajatellaan vientiä ja tuontia, sanoo Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän rehtori Sami Tikkanen.

Rehtori Sami Tikkasen mukaan merenkulun opetus olisi ollut vaarassa keskeytyä, mikäli uutta koululaivaa ei olisi saatu. Kuva: Antti-Jussi Korhonen / Yle

Kotkassa iso osa opinnoista suoritetaan opetusalus Merikarhulla, jonka Ekami sai käyttöönsä Rajavartiolaitokselta kaksi vuotta sitten.

Merikarhu takaa merenkulun opetuksen jatkumisen Kotkassa arviolta seuraavaksi 30 vuodeksi. Vuonna 1994 valmistuneella aluksella opeteltavia tehtäviä on lukuisia.

Merikarhu on toiminut kansainvälisissä tehtävissä Välimerellä vuosina 2016–2018. Kuva: Antti-Jussi Korhonen / Yle

Eerika Ranta opiskelee merenkulkua Ekamilla. Merikarhulla hänen tehtäviään on tällä kertaa konehuoneen työt.

Karkkilasta kotoisin oleva Ranta on aina tiennyt haluavansa työskennellä laivalla.

– Tämä on aina kiinnostanut. Minulle on aina tullut rauhallinen olo merellä.

Helsinkiläinen Kaius Ylander suorittaa Ekamilla vahtiperämiehen tutkintoa.

– Minun tehtäviini tänään kuuluu reittisuunnitelman tekeminen. Ajamme myöhemmin Rankin saaren ympäri.

Eerika Ranta pitää eniten kansitöiden tekemisestä opetusalus Merikarhulla. Kuva: Antti-Jussi Korhonen / Yle

Uuden aluksen myötä opetus on taattu 30 vuodeksi

Merikarhu takaa merenkulun opetuksen jatkumisen Kotkassa arviolta seuraavaksi 30 vuodeksi. Alus korvaa opetuskäytössä vanhan koululaiva Katariinan.

Vuonna 1953 valmistunut Katarina on ollut koulutuskäytössä Kotkassa vuodesta 1989 lähtien, mutta nyt sen tekniikka on jo vanhaa.

Eerika Ranta on vieraillut vanhalla opetuslaiva Katarinalla.

– Merikarhun ruori on paljon kevyempi käyttää. Se oli erona laivojen komentosilloissa, sanoo Ranta.

– Toki tämä (Merikarhu) on uudempi, mutta on Katarinakin hieno laiva.

Rehtori Sami Tikkanen pitää merkittävänä asiana, että ammattiopisto sai käyttöönsä uuden koululaivan.

– Vanha koulualus alkoi olla tiensä päässä. Merenkulkuopetuksen keskeytyminen tulevaisuudessa olisi ollut mahdollista, mikäli uutta koululaivaa ei olisi saatu.

Lue lisää: Vartiolaiva Merikarhu takaa merenkulunopetuksen jatkumisen Kotkassa kymmeniksi vuosiksi – vanha Katarina myyntiin keväällä

Mitä ajatuksia jutusta heräsi? Voit kommentoida 23.9. kello 23:een asti Yle Tunnuksella.