Hyppää sisältöön

Pohjois-Suomeen valmistui 40 vuotta sitten oma "Piilaakso" – Gorbatšovkin hinkui kylään, maailmalta kuljettiin Oulussa ottamassa mallia

Korkean teknologian yrityskeskittymä Oulun Teknologiakylä täyttää 40 vuotta. Nykyinen Technopolis jatkaa toimintaa kuudessa Euroopan maassa monikansallisena yhteisönä 16 kampuksella.

Mihail Gorbatshov vieraili Oulun Teknologiakylässä v. 1989.
Mihail Gorbatshov vieraili Oulun Teknologiakylässä v. 1989.

Oulun Linnanmaalle alkoi rakentua 1980-luvulla yrityksille suunnattu alue, Oulun Teknologiakylä. Mallia oli haettu USA:n Piilaaksosta. Silicon Valley Kaliforniassa oli korkean innovaatioiden ja nuorten tekijöiden alue, missä ideat jalostettiin liiketoiminnaksi.

Oulussa hoksattiin, että vastaavanalainen keskittymä rakennettaisiin yliopiston kupeeseen. Oulussa oltiin ennakkoluulottomasti perustamassa Pohjoismaiden ensimmäistä korkean teknologian eli hi-tech-yritysten kylää.

– Siihen aikaan oli muotia kopioida Ruotsia, mutta tässä tapauksessa ruotsalaiset myöhästyivät vuodella. Euroopassakin Oulun Teknologiakylä oli järjestyksessään vasta seitsemäs, kertoo teollisuusneuvos Pertti Huuskonen.

Huuskonen astui Oulun Teknologiakylä Oy:n johtoon vuonna 1985, jatkaen vuoteen 2008 ja hallituksen puheenjohtajana aina vuoteen 2012 saakka.

Nykyään teknologiakyliä on yli tuhat ympäri maailmaa.

– Oulu oli todella etulinjassa ja sehän tarkoitti, että täällä kuljettiin maailmalta katsomassa ja opiskelemassa, että miten tämä temppu tehdään, muistelee Huuskonen.

Teknologiakylän, myöhemmin Technopoliksen toimitusjohtajana pitkään toiminut Pertti Huuskonen oli myös Ylen hallintoneuvoston jäsen kuvan ottoaikaan vuonna 2001. Vieressä Ylen toimitusjohtaja Arne Wessberg. Kuva: Jyrki Valkama / Yle

Yhtiön perustamiseen lähtivät mukaan Oulun kaupunki, joka merkitsi kahden miljoonan markan osakepääomasta puolet. Toisen puoliskon merkitsivät Kehitysaluerahasto Oy, Oulun yliopisto ja 18 yritystä. Yhtiö perustettiin 31.3. 1982.

Teknologiakylän kasvu säteili koko kaupunkiin

Oulun teknologiakylään syntyi 1980- ja 90-luvuilla uusia yrityksiä kovaa tahtia. Teknologiakylä veti nuoria töihin. Yrityksissä keski-ikä oli hiukan yli 30 vuotta.

Tämä heijastui koko kaupungin kasvuun. Puhuttiin "Oulun ihmeestä" jo pelkästään Nokian kasvun myötä.

Huuskonen muistelee esitelleensä Oulun kaupunginhallitukselle korkean teknologian yritysten kasvua. Taulukko kertoi, että pelkästään huipputekniikan alan yrityksiin oli syntynyt edellisenä vuonna 1500 uutta työpaikkaa.

– Se tarkoitti, että palvelualat ja muut alat työllistivät tämän lisäksi moninkertaisen määrän huipputekniikkaan verrattuna. Kaupunki kasvoi samalla. Kyseessä oli todella iso ilmiö, kertoo Huuskonen.

Suuren yleisön tietoon tietoisuuteen kansainvälisesti Oulun Teknologiakylä nousi lokakuussa 1989, kun Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov tutustui kylään ja sen yrityksiin. Vierailu uutisoitiin näyttävästi eri puolilla maailmaa.

Tarina kertoo, että tasavallan presidentti Mauno Koivisto olisi tarjonnut vierailua Lenin-museoon Tampereelle, mutta Gorbatshov halusi tutustua uuteen teknologiaan ja Oulun Teknologiakylään.

Oulun teknologiaihmettä käsiteltiin vuonna 1999 julkaistussa 23-minuuttisessa dokumentissa Tervaporvareista teknologiamiljonääreihin:

Arvo Tuomisen dokumentissa vuonna 1999 Oulun elektroniikkateollisuuden merkitystä pohtii muun muassa kirjailija Joni Skiftesvik.

Lue lisää: Technopoliksen historia kertoo kasvusta

Kampusidea elää edelleen

Ajatus teknologiakylistä, tai nykyään kampuksista, yrityksille ja ihmisille tarkoitetuista yhteistä tiloista on maailmanlaajuinen ilmiö. Oulun Teknologiakylä Oy:stä jatkojalostunut Technopolis jatkaa toimintaa kuudessa Euroopan maassa monikansallisena yhteisönä yhteensä 16 kampuksella.

Teknologiakylän nimi muuttui kansainvälisempään muotoon Technopolikseksi vuonna 2000. Kuva: Jarno Tahvanainen / Yle

Oulun kaupungin konsernijohtaja Ari Alatossava kirjoitti vuonna 1997 Made in Oulu -teoksen, joka kertoi yliopiston ja yritysten välisen yhteistyön kehittämisestä. Yhtenä esimerkkinä oli Oulun Teknologiakylä Oulun yliopiston läheisyydessä.

Alatossavan mukaan ajatus toimitiloista, joissa ideat ja tekijät kohtaavat toimii edelleen.

– Oulussa on edelleen paljon korkean teknologian yrityksiä. Se henki, mikä Oulun Teknologiakylässä luotiin, ja toimintatapa on edelleen olemassa. Ideoiden, ihmisten ja yritysten kohtauttaminen ja pääomien kerääminen on tätä päivää. Toimijoita on toki todella paljon enemmän.

Oulun Teknologiakylä Oy listautui vuonna 1999. Oulun kaupungin omistus väheni ja omistuspohja laajeni. Yhtiön nimi muuttui muotoon Technopolis Oulu Oy vuonna 2000. Nykyinen kiinteistöyhtiö Technopolis oli aiemmin pörssiyritys, nykyään omistus on Brittein saarilla.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 16.9. kello 23 saakka.

Lue myös: Nokia kasvaa Oulussa ja valmistautuu muuttamaan uudelle kampukselle yliopiston kupeeseen