Hyppää sisältöön

Barentsin alueen kirkot ovat perustaneet yhteistyöverkoston ilman Venäjää

Verkoston jäseniä ovat Norjan, Ruotsin ja Suomen luterilaisten kirkkojen pohjoisimmat hiippakunnat sekä Oulun ortodoksinen hiippakunta.

Oulun ortodoksinen hiippakunta on mukana Barentsin alueen yhteistyöverkostossa. Kuvassa on Tornion ortodoksinen kirkko. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Barentsin alueen kirkot ovat perustaneet Pohjoiskalotin kirkollisen yhteistyöverkoston ilman Venäjää.

Verkoston jäseniä ovat Norjan, Ruotsin ja Suomen luterilaisten kirkkojen pohjoisimmat hiippakunnat sekä Oulun ortodoksinen hiippakunta.

Pohjoismaiden pohjoisimpien hiippakuntien piispat jäädyttivät suhteet Venäjän ortodoksiseen kirkkoon jo maaliskuussa Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Samaan aikaan myös Barentsin kirkkojen neuvoston toiminta keskeytettiin.

– Näen Pohjoiskalotin kirkollisen yhteistyöverkoston perustamisen välttämättömänä askeleena vallitsevassa tilanteessa, sanoo tiedotteessa Oulun evankelis-luterilaisen hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo.

Työtä tehdään esimerkiksi vähemmistöjen ja ilmaston hyväksi

Keskitalon mukaan pohjoisimmilla hiippakunnilla on paljon annettavaa toisilleen ja ihmisille sekä yhteiskunnille pohjoisessa.

Yhteistyöverkosto tekee työtä alkuperäiskansojen, vähemmistöjen ja monikielisyyden hyväksi.

Se työskentelee myös ympäristö- ja ilmastokysymysten sekä rauhantyön ja pyhiinvaellusreittien edistämiseksi. Työtä tehdään lisäksi lasten ja nuorten elämänkysymysten ja osallisuuden hyväksi kirkoissa.

Lisäksi jaetaan kokemuksia seurakuntaelämästä, kulttuureista ja teologiasta ja analysoidaan yhteiskunnallista muutosta pohjoisessa.

Lue myös: "Ei olisi oikein, että Venäjä lamauttaisi muidenkin toiminnan" – Barentsin kirkot tiivistävät yhteistyötä nyt pohjoismaissa

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.