Hyppää sisältöön

Uwa Iduozeen kolumni: Fantasiassa ovat totta vain menneeseen jämähtäneet arvot

Fantasiaklassikoiden televisioversioita on päivitetty, niissä esiintyy nyt enemmän naisia ja ei-valkoisia hahmoja. Vastassa on kuitenkin vihaisten kriitikoiden armeija, jolle muutos on liikaa.

Fantasiamaailmassa kuohuu. Kuvitteellisten maailmojen ystäviä hemmotellaan kahdella jättikokoisella tv-sovituksella. Toinen niistä on Game of Thronesin maailmaan sijoittuva House of the Dragon, toinen on Taru Sormusten Herrasta -kirjoihin perustuva Mahtisormukset.

Molemmat tv-sovitukset asettuvat osaksi vakiintuneita fantasiakaanoneita, joilla on fanaattisen uskollinen seuraajakunta.

Ja kaikilla on mielipide. Amazon Prime joutui jäädyttämään (siirryt toiseen palveluun) Mahtisormukset -sarjan arvostelut palvelussaan hetkellisesti kokonaan, kun sarja joutui negatiivisia arvioita suoltavan, verisesti pettyneen trolliarmeijan jalkoihin.

Barrikadeille nousseet pärjäävät kyllä lohikäärmeiden, velhojen ja örkkien kanssa – mutta musta kääpiö oli liikaa.

Kamppailun keskiössä oli Amazonin päätös roolittaa mustia näyttelijöitä esittämään sarjassa esiintyviä kääpiöitä ja haltijoita. Barrikadeille nousseet Tolkien-puristit pärjäävät kyllä lohikäärmeiden, velhojen ja örkkien kanssa – mutta musta kääpiö oli liikaa.

Tuohtumusta on perusteltu viittaamalla lähdemateriaaliin. Kommentoijien mukaan teoksen alun perin kirjoittaneen Tolkienin maailmassa haltijat ja kääpiöt ovat valkoisia.

No – Tolkien ei juurikaan kuluttanut aikaa kuvaillakseen hahmojensa ihonväriä, ja oletus valkoisuudesta on vähintäänkin tulkinnanvarainen. Mutta tosifanien mielikuva hahmoista on nyt särkynyt, ja vääryyttä tehneiden on kärsittävä.

Mikä voisikaan olla epäuskottavampaa fantasiaa, kuin miesvastustajansa vaivatta peittoava naissoturi.

Samat soraäänet, jotka haikailevat vitivalkoisten haltijoiden perään, ovat ilmaisseet pettymyksensä myös sarjan naishahmoja kohtaan. Teknologiamiljärdööri Elon Musk päätti osallistua keskusteluun twiittaamalla (siirryt toiseen palveluun) oman analyysinsä sarjasta. Hänen mukaansa Tolkien kääntyy haudassaan, koska kaikki sarjan miehet ovat heikkoja pelkureita. Ainoastaan naisen esittämä Galadriel on rohkea.

Muutkin kriitikot ovat kokeneet Muskin tavoin, että vahvat naishahmot uhkaavat tarinan miesten maskuliinisuutta. Mikä voisikaan olla epäuskottavampaa fantasiaa, kuin miesvastustajansa vaivatta peittoava naissoturi.

Kyllä, äskeinen virke oli ironiaa...

Naisten läsnäolon vähimmäisvaatimus fiktiossa on, että siinä esiintyy vähintään kaksi naista, joilla on nimi ja jotka puhuvat jostain muusta, kuin miehistä.

Tosiasiassa jokaista soturiprinsessa Xenaa kohden on sata Herculesta. Fantasiasarjat ja -elokuvat eivät monesti täytä edes elokuva-alalla käytetyn Bechdel-testin kriteerejä.

Testin kehitti aikoinaan sarjakuvapiirtäjä Alison Bechdel. Naisten läsnäoloa fiktiossa mittaavan testin vähimmäisvaatimus on, että teoksessa esiintyy vähintään kaksi naista, joilla on nimi ja jotka puhuvat toisilleen jostain muusta, kuin miehistä.

Esimerkiksi alkuperäisen Game of Thrones -sarjan ensimmäisellä kaudella ainoastaan neljä (siirryt toiseen palveluun) jaksoa kymmenestä ylsi tähän.

Väitän myös, että niin ikään monet Game of Thrones -sarjan laajalti kritisoiduista (siirryt toiseen palveluun) naisiin kohdistuvista raiskauskohtauksista lisättiin sarjaan edistämään mieshahmojen tarinankaaria sekä kasvattamaan kohtausten shokkiarvoa. Osaa alkuperäisen kirjan kohtauksista on tv-sovitukseen tehty varta vasten sensaationhakuisemmiksi, ja osaa ei löydy kirjoista lainkaan. “It’s not porn, it’s HBO”, kuten sanonta kuuluu.

Harva oikeaoppisuutta viime aikoina kuuluttaneista “tosifaneista” on kuitenkaan pitänyt ääntä, kun tarinassa raiskataan nainen. Taistelua käydään valikoiden.

Kriitikot ovat unohtaneet, että fantasia ei määritelmänsä mukaisesti ole totta.

Keskiaikaisen Euroopan ikonografiaa huokuvat fantasiamaailmat ovat menneeseen pysähtyneen yhteiskunnan symboleita. Niistä ”vanhojen hyvien” aikojen perään haikailevat kriitikot ovat löytäneet ihannettaan vastaavan todellisuuden. Tässä todellisuudessa naiset hoitavat kotona lapsia ja miehet seikkailevat maailmalla, ja vääräuskoiset ja väärän näköiset ihmiset tietävät paikkansa.

Ei ole ihme, että tälle pohjalle identiteettinsä rakentaneiden fantasiafanien mielikuvissa mustuus sotii kaikkea sitä vastaan, jota hyvät ja viisaat haltijat heille edustavat. Ei myöskään ole ihme, että lajityypissä, jossa naisilta on usein riistetty toimijuus kokonaan, naisiin on nyt vaikea suhtautua toimijoina.

Kriitikot ovat unohtaneet, että fantasia ei määritelmänsä mukaisesti ole totta. Ainoa asia, johon nämä tarinat perustuvat, on niitä luoneiden ihmisten mielikuvitus.

Mutta viihteessä määrää kysynnän ja tarjonnan laki. Kun fantasiafaneille tarjolla olevat tarinat jatkavat monimuotoistumistaan, se kasvattaa niiden yleisöjä. Tällöin tuotantoyhtiöt sijoittavat enemmän rahaa uusiin sisältöihin, ja kaikki voittavat. Jopa ne, jotka eivät vielä ole lopettaneet itkemistä haltija Legolas Viherlehden perään.

Uwa Iduozee

Kirjoittaja haaveilee, että osaisi kirjoittaa fantasiaa, eikä vain fantasiasta.

Voit keskustella kolumnista 23.9. klo 23.00 asti.